Topeliusta yksin maahan tulleille

IMG_1661Ruotsalaisesta dekkarisuosta taas, iltaa. Kävi perinteiset: ehdin lukea kauhean julmaa ja ahdistavaa ruotsalaista dekkaria noin puoleenväliin, kunnes tajusin, että olen ehkä lukenut sitä aiemminkin. Jättänyt kesken, mutta sinnitellyt pitkälle, koska siinä oli hyviä tyyppejä, joista kirjoitettiin tylsästi, liian tavallisesti tai ylimalkaisesti.

Cilla ja Rolf Börjlind ovat kirjoittajakaksikko, aviopari, joka on käsikirjoittanut paljon televisiolle. Uinu, paju pienoinen (S&S, 2017, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom) on Tukholmaan sijoittuvan dekkarisarjan neljäs osa, joka aukeaa kyllä lukematta aiempia osia. Pariskunnan kirjoitustahti tuntuu hetkiseltä, sillä teos sijoittuu syksyyn 2015 ja on valmistunut vuoden sisällä sen tapahtumista. Koska suomenkielinen versio on julkaistu vasta kesällä 2017, en luultavasti ole onnistunut tätä lainaamaan ja unohtamaan, vaan muistikuvani liittyy sarjan aiempaan osaan. Muistin nimittäin siitä divarin, jossa pidetään runoiltoja kodittomille.

Teoksessa on kolme keskeistä poliisia, Tom, huumesuosta ja kodittomuudesta noussut entinen poliisi, Olivia, hänen entinen työparinsa ja Mette, murharyhmän päällikkö, joka kärsii sydänvaivoista ja odottaa jo eläkepäiviä. Kuuden vuoden poissaolon jälkeen Tom palkataan lyhyellä varoitusajalla ratkaisemaan kuvottavaa romanipojan murhaa, jossa on pedofiliaepäilyjä. Hänet lähetetään Olivian kanssa Bukarestiin penkomaan paikallisen rikollisliigan mahdollisia kytköksiä tapaukseen.

Teoksen varsinainen päähenkilö on kuitenkin neljätoistavuotias nigerialaistyttö Folami, joka on päätynyt Ruotsiin etsimään kadonnutta veljeään yksin. Koditon tyttö ei ole hakenut turvapaikkaa, vaan elää Tukholman kaduilla marokkolaispoikien kyseenalaisessa suojeluksessa. Folamin löytää vaikeasti huumeriippuvainen prostituoitu Muriel, joka ei keksi muuta keinoa pitää tytöstä huolta kuin paeta tämän kanssa Ryyppy-Ronnyn mökille. (Ronny on se aatelinen vapaaherra, jolla on varaa pitää divaria täyden palvelun sosiaalikeskuksena, ja hän on tainnut olla aiemmissa osissa suuremmassakin roolissa.)

Teoksen nimi on lainaus Topeliuksen runosta, josta tuli Ruotsissa suosittu lastenlaulu Alice Tegnerin säveltämänä. Se esiintyy myös Elsa Beskowin kuvittamassa lastenkirjassa, ja sitä on usein soitettu lasten hautajaisissa. Virikkeettömässä mökissä Folami ihastuu lauluun huonohampaisen hyväntekijänsä Murielin laulamana, ja innostuu myös kopioimaan Beskowin kuvituksia kaupungista hankituilla akvarelliväreillä. Vaikka mökin naapurissa häiriköi umpirasistinen äiti ja poika, Folamin turvapaikka on paratiisi verrattuna siihen, mitä hänen veljensä Akin saa kokea.

Turvapaikanhakijalasten ja -nuorten haavoittuvasta asemasta teos kertookin uskottavasti ja koskettavasti. Syksyn 2015 kansainvaelluksen aikana yksin tulleiden lasten ja nuorten asema on ollut erityisen haavoittuva, sillä kuka tahansa hyväntekeväisyyden kaapuun pukeutunut rikollinen on voinut siepata paperittomia.  Sen sijaan Romanian elinsiirtoihin liittyvä juoni tuntui hieman kuluneelta. Tämä kai johtuu omalta osaltani siitä, että olen äskettäin lukenut Tiina Raevaaran trillerit, joissa aihetta käsiteltiin laajemmin ja historiallisemmin.

En voi sille mitään, mutta teoksen rakenteesta kuulsi läpi joku sapluuna, joka helpotti ymmärtämistä, mutta teki lukemisesta liiankin selkokielistä. Myös kirjan rikollisten pahuus oli niin äärimmäistä, että inhimillisten tekijöiden pohdinta jäi lapsipuolen asemaan.

Yksi suosikkini ruotsalaisista dekkareista on Henning Mankellin Nimeltään Tea-Bag. Siinä länsiafrikkalaista aikuista naista piilotellaan aktivistien toimesta, ja Mankell saa aikaan tiiviimmän kauhun ilmapiirin paljon vähemmällä verenvuodatuksella. Kyllä tässäkin dekkarissa Folami on toimija, oikeastaan vähän liiankin ponteva sellainen ollakseen täysin uskottava. Ja Folamin vuoksi kirjan luin, sillä halusin tietää, selviääkö hän hengissä.

Tästä teoksesta tuli valitettavasti mieleen ruotsalainen popteollisuus tai Euroviisut. Kun menestys on jo taattua, samalla sapluunalla voidaan tuottaa uusia myyviä hittejä vuodesta toiseen. Naapurimaat äänestävät jatkoon aina, ja jos kutsuja keikkailemaan ei enää satele kotimaassa, aina voi päästä Jämsän Himoksen hiihtolomabileiden vetonaulaksi.

Olinpa ilkeä, mutta oli pakko sanoa. Vastaavasti olen noitunut joitain kotimaisia dekkarisarjoja, joihin en enää turvaudu edes äärimmäisessä hädässä.

Tämän postauksen vanavedessä lähden nettikirppikselle myymään ruotsalaisia dekkareitani. Jos jonkun genren asiantuntijaksi aion vielä tässä elämässä päästä, se ei tule olemaan Nordic Noir.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s