Sisäinen marttani kiittää

IMG_1683Varsinainen palautuminen viikonlopun synkistä tunnelmista alkoi sekin Turun torin kupeesta, Eppu Nuotion kartoittamana. Nuotion uusin dekkari, Myrkkykeiso (Otava, 2017), tuli eteeni sopivaan saumaan, ja oli hermoja lepuuttavaa lukea nautinnollista kuvausta kaupungista, jossa ihmiset välittävät toisistaan.

Myrkkykeiso aloittaa Ellen Lähteen tutkimukset, ja Ellen on viisikymmentäkahdeksanvuotias varhaiseläkeläinen, entinen kartanpiirtäjä, mummo, puutarhuri ja aktiivinen Martta-kerhon jäsen. Täyttääkseen kansalaisvelvollisuuttaan hän toimii Marttojen kotiavun vapaaehtoisena, ja tätä kautta kohtaa monia vanhuksia ja lapsiperheitä pulassa. Eräänä aamuna hän päätyy hoitamaan kaksivuotiasta Mimmiä, jonka isä on romahtamispisteessä ja kaipaa takaisin töihin. Vaimo pitää lapsivapaata mökillä, eikä Timo ole aiemmin ollut pitkiä aikoja kahden tyttärensä kanssa. Pian käykin ilmi, että Mirkka on kadonnut. Ellen Lähteestä tulee huomaamattaan salapoliisi, ja hommaan hän palkkaa kaverikseen naapurin pojan Samuelin, jolla ei ole kesätyötä.

Aah, ihana Ellen. Samalla pullantuoksuinen ja rajoja rikkovan moderni. Hän ei halua takertua perinteiseen parisuhteeseen, vaan pitää Helsingissä asuvaa nuorempaa rakastajaa ja tyydyttää kulttuuritarpeensa vanhan ystävänsä kanssa. Poika on hankkinut lapsensa saksalaisen miesystävänsä kanssa, ja lapsenlapset hihkuvat Omaa Skypen välityksellä. Lempituoksuna hänellä on Balenciagan Florabotanica ja hän osaa loihtia upeita herkkuja mm. kyssäkaalista ja viinimarjapensaan lehdistä.

Kirjassa on kiinnostavia hahmoja, mutta rikosjuoni jää lopulta laimeaksi. Luinkin tätä henkilöiden tavallinen arki edellä, enkä huolehtinut murhaajasta. Port Arthurin puukerrostalon asukkaissakin riitti ihmettelemistä, ja Samuelin venäläisen pianistiäidin Irinan loikkaamisen tarina olisi saattanut olla koukuttavampi pääjuoni, jos se olisi kerrottu huolellisemmin.

Teoksen uhrin oletetusta narsismista, kaksoiselämästä ja bloggarikuplasta olisin kaikista halunnut lukea enemmän, jotta hänen persoonansa olisi päässyt kunnolla esiin. Mirkan blogikuuluisuudella hankittu pikkujulkkiksen maine ei tunnu herättävän sympatioita kenessäkään naiseen törmänneessä. Kuitenkin hän tekee vaikutuksen Elleniin varmalla sisustusmaullaan. Mirkka on henkilö, joka levittää auraansa kaikkialle, mutta onko hän lopulta se myrkkykasvi, joka tuhoaa toisilta kasvun mahdollisuuden? Ja onko olemassa ihmistä, joka kukoistaisi Mirkan rinnalla?

Koska tämä on sarjan aloitusjakso, pidän tätä vasta luonnoksena tulevalle, jota odotan. Toivon mukaan seuraaviin rikoksiin saadaan lisää kierroksia ja leppoisista hyvän mielen kuvastoista siirryttäisiin vaihtelevampiin mielenmaisemiin. Tästä kirjasta jäi mielikuva kuin olisi päässyt sisään Gudrun Sjödenin kuvastoon, maalaamaan isoilla pensseleillä. (Minun tuntevat tietävät, ettei tämä ole ilkeästi sanottu, koska pidän paljon Sjödenin vaatteista ja jopa markkinoinnista, tosin välillä tulen allergiseksi liiallisesta lifestyle-hössötyksestä romaaneissa). Lukeminen oli terapeuttista ja aistivoimaista, mutta en kokenut pääseväni tarinassa aivan perille saakka.

Jos poimisin yhden teeman, joka teoksesta jäi vahvimpana mieleen, se on yhteisöllisyys. Maailmasta varmasti tulisi parempi paikka, jos joka taloyhtiössä asuisi sellainen Martta, jonka luo elämässä eksyneet teinit ajautuvat syömään tabbouleh-salaattia. Ja jo tämän vuoksi kirja ihastuttaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s