Hukkuneiden mutkassa

IMG_1694Olen blogissani hehkuttanut Paula Hawkinsin Nainen junassa-teosta niin monta kertaa, että se jo nolottaa. Minulla on muitakin brittiviihteen suosikkeja, kuten Jojo Moyes, joka on jo julkaissut pidempään ja kirjoittaa eri genressä. Jos näitä globaaleja menestyskirjailijoita tutkii, voi todeta, että toiset kulkevat kujan aurinkoista, toiset varjoisaa puolta. Itse olen ehdottomasti varjopuolen kulkija omassa arjessani, mutta kirjallisuudessa arvostan meheviä paradokseja.

Paula Hawkinsin toinen romaani, Tummiin vesiin (Otava, 2017, suom. Antti Autio) on omistettu hankalille ihmisille. Sen paalupaikalla, Beckfordin pikkukaupungin joen mutkassa on paikka, joka tunnetaan naisten hukuttautumisista. Mahdollisesti se on myös paikka, jossa on päästy eroon hankalista naisista – liian tiedonhaluisista tai niistä, joilla on ollut yliluonnollisia kykyjä. Hukkuneiden mutkaan liittyy kauhutarinoita, mutta samalla se on nuorten biletyspaikka. Sen läheisellä hullun Annien mökillä on aina tapahtunut laittomuuksia, ja siellä käydään myös pettämässä hyväuskoisia puolisoita.

Teoksen tunnelmat ovat tiiviit, ja paikkakunnan sisäsiittoinen henki huokuu pahanilkisyyttä. Kylä kokoontuu hautaamaan joen mutkassa kuolleita, mutta kaikki eivät ole aidosti suruissaan heidän lähdöistään. Juonen aikana kuolee viisitoistavuotias Katie ja nelikymppinen valokuvaaja Nel, joka on viime ajat yrittänyt kirjoittaa kirjaa joen mysteeriosta. Nel ei varsinaisesti kuulu yhteisöön, vaikka hän on viettänyt kylässä lapsuutensa ja nuoruutensa kesiä. Hän on muuttanut sukunsa perintötaloon Old Milliin vasta äskettäin teini-ikäisen tyttärensä Lenan kanssa. Hän on boheemi kasvattaja, jonka marijuanavarastot ovat liian helposti löydettävissä. Jopa hänen vapaankynsiensä sininen lakka tuntuu kyläläisistä liian eksoottiselta.

Maisemat ovat pohjoisenglantilaiset, lähin isompi kaupunki on Newcastle ja Skotlannin läheisyys tuntuu ihmisten puheissa ja kulttuurissa. Ihmisillä on kesämökkejä syrjäisissä kolkissa, jotka toimivat välillä myös rikollisten piilopaikkoina. Teoksessa on jotain yhteistä Ruth Waren trillerin Synkän metsän siimeksessä kanssa, joka tosin oli lyhyemmän aikavälin saaga.

Teos ei kolahtanut minuun aivan samalla intensiteetillä kuin Nainen junassa, vaikka sen miljöö olikin kiinnostavampi. Kertomus hajosi liian useaan kertojan ääneen, eikä pääkertoja, Nelin sisko Jules, ollut tarpeeksi vangitseva hahmo ollakseen päähenkilö. Esimerkiksi pienemmässä roolissa ollut pikkurikollinen, selvännäkijä-Nickie, oli juureva hahmo, mutta jäi marginaaliin juonen kehityksen suhteen. Opettajan ja teinitytön kielletty suhde tuntui kulahtaneelta teemalta, eikä viittaus aiheen käsittelyyn Lolitan kautta äidinkielen tunnilla sitä kovin piristänyt.

PJ Harveyn ikonisen biisin käyttäminen teoksen nimessä ja kantavana teemana oli toimiva valinta, mutta noin yleisesti tässä viitataan liikaa valtavirtakulttuurin yleisimpiin kliseisiin, kuten Midsomerin murhiin. Olisin innostunut kirjasta enemmän, jos paikallista historiaa olisi avattu huolellisemmin. Nyt nämä historialliset naisten murhat ja itsemurhat jäävät pelkäksi taustahälyksi, pikanteiksi kulisseiksi.

Positiivista aiheen valinnassa on se, ettei se lainkaan toista Nainen junassa-romaanin  teemaa. Teokseen on taatusti kohdistunut myös paineita 20 miljoonaa kappaletta myyneen esikoisen jälkeen. Tämä teos seisoo vahvasti omilla jaloillaan, ja tarjoaa laadukasta psykologista kauhua. Se on myös dekkarimaisempi kuin Nainen junassa, ja poliisihahmot ovat mahtavasti rähmällään keissien ratkojina. Pidinkin tästä enemmän dekkarina kuin trillerinä, jos genrerajoilla on merkitystä.

Hawkinsin keski-iän menestystarina epäonnistuneesta romanssikirjailijasta miljonääriksi toki inspiroi tätä köyhää kerjääjää. Aivan J.K. Rowling-tasoisesta nyyhkytarinasta tosin ei ole kyse, sillä Hawkins ei kirjoittanut kahvilassa vauvan kanssa paossa kylmää rotankoloaan. Suurta kaupallista laskelmointia en tässäkään teoksessa näe muuten kuin tiedollisten yksityiskohtien vähyydessä – tässä tarjotaan keskivertolukijalle helposti sulatettava määrä feminististä historiaa, mikä ei kuitenkaan pahoita kenenkään mieltä.

Kevytfeminismi on parempi vaihtoehto kuin ei feminismiä lainkaan. Ja jos lukisin tätä nuortenkirjana, siinä esiintyvä sisarussuhde ja teini-iän seksuaaliset traumat avautuisivat hyvin rakentavalla tavalla.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s