Maailma Harmagedonin jälkeen

IMG_1726Ben Kallandin esikoisromaanista Vien sinut kotiin (Atena, 2017) kuulin positiivista pöhinää jo ennen sen julkaisua. Luulen, että olen viime vuosina lukenut lähes kaikki suomalaisia uskonlahkoja tai herätysliikkeitä käsittelevät romaanit, ja tätä odotin erityisellä innolla, sillä Jehovan todistajista on kirjoitettu niin vähän.

Kiinnostavaa on, että Kalland mainitsee yhdeksi kirjalliseksi esikuvakseen Ian McEwanin, jonka Lapsen oikeudessa käsiteltiin JT:ien verensiirtokieltoa oikeudellisena ongelmana. Jehovan todistajien globaali levittäytymien ja organisaation tapa levittää kaikkialla identtistä materiaalia on aina hämmentänyt minua. Paratiisin imelät, kitschiin vivahtavat kuvastot ovat olleet salainen tutkimuskohteeni jo vuosikausia. Muuten minulla ei ole liikkeeseen mitään yhteyttä, enkä uskontojen salatutkijana aivan ensimmäiseksi uskaltaisi mukaan Jehovien konventtiin.

Romaanissa suomalainen Markus päätyy New Yorkiin töihin JT:n pääkonttoriin, jossa hän toimii pitkään kirjoitusosastolla. Markus on monella tapaa juureton ja sivullinen, liikkeessä ja omassa elämässään. Hän on mennyt aikanaan naimisiin amerikkalaisen Debran kanssa, mutta liitto on kuihtunut laimeaksi toveruudeksi. Merkittäviä ihmissuhteita hänellä tuntuu olleen vain siskoihinsa, joista yksi on erotettu JT:stä, toinen kuollut jo parikymppisenä ja kolmas kärsii väkivaltaisessa liitossaan JT-veljen kanssa. Suomessa hän tosin käy vain harvakseltaan, ja silloinkin työasioilla.

Markus on jo kolmannen sukupolven todistaja, ja suvussa on ollut muitakin mustia lampaita kuin erotettu kaksossisko Carola. Muistonviettoaterialla perhe syö mustaksi kärähtänyttä Helena-lammasta lasten tädin nimen mukaan. Sisaruksilla on sisäpiirin huumoria jaetuista materiaaleista, jotka takaavat ”käsikliimaksin”. Markus inhoaa ovelta ovelle kiertämistä, mutta ei näe elämäntavalleen vaihtoehtoa. Musikaallisesti huippulahjakasta Ellen-siskoa tuetaan harrastuksessa, mutta osallistuminen viulukilpailuihin tuntuu isästä maailmalliselta ylpeydeltä.

Kalland kertoo järjestön kurinpidosta ja erottamisista suorasukaisesti. Markus joutuu puhutelluksi harrastettuaan seksiä molempien naisystäviensä kanssa ennen avioliittoa, ja on pakotettu naimaan Debran veljistön vaatimuksesta. Toisaalta liikkeen ylimmän johdon rietastelu on hyväksytty salaisuus, ja on heillä oma pornoklubikin, jossa käy myös liikkeen omia siskoja. Kiinnostavaa oli myös lukea liikkeen johdon perhekäsityksistä, ja pyrkimyksistä lapsettomuuteen.

Musiikin kuvaus tuo muuten raskasteemaiseen teokseen aistillisuutta ja iloa. On myös tärkeää huomata, että teoksen henkilöillä on paljon muitakin kiinnostuksen kohteita kuin Raamattu. Markus kirjoittaa pöytälaatikkoon ja lukee kovin maallista kirjallisuutta, kuten Henry Milleriä. Yllättävän paljon teoksessa käytetään myös alkoholia, mistä liikkeen jäseniä ei puhutella samalla vakavuudella kuin seksistä.

Pidin eniten perheen Bellevue-huvilan tunnelmista, joissa oli mukana myös paikallista historiaa. Porkkalan kerran miehitetyn alueen huvilayhteisössä oli kiinnostavia jännitteitä. Jos perheen elämään Helsingissä liittyi ahdistavaa kontrollia ja kyttäämistä, huvilalla heidän oli vapaampaa hengittää.

Harmagedonin jälkeinen maailma on se Jehovan todistajien opetus, mitä tavallisen luterilaisen kristityn voi olla vaikeinta ymmärtää. Koska taivaspaikat on jo täytetty, voidaan haaveilla vääräuskoisten tuhosta ja siitä, että he tulevat jättämään luksusasuntonsa todistajien käyttöön. Perheen kävelyt Kulosaaren ja Marjaniemen ökyalueilla tulevia asumuksia bongaamassa olivat ehkä liikkeen uskoa kuvaavin esimerkki. Muutenkin suhde rahaan ja taloudellinen organisaatio korostuivat teoksessa. Tuntui, että Jehovan Todistajat on ollut enemmän korporaatio kuin seurakunta.

Olisi kiinnostavaa kuulla, miten liikkeen jäsenet teokseeen suhtautuvat (tosin en ole nähnyt Vartiotornissa kirja-arvioita). Se ei millään muotoa pilkkaa heitä eikä heidän uskoaan, mutta käsittelee hengellisen väkivallan, patriarkaalisen rakenteen ja taloudenpidon ongelmia sievistelemättä. Tosiasia myös on, että liike on kutistumassa ja sinnittelee lähinnä näiden uskollisten sukujen voimin. Uusien jäsenten mukaan saaminen tuntuu tässä maailman ajassa miltei mahdottomalta haasteelta, ja jos lapsettomuuttakin arvostetaan, silloin laajenemisesta ei voida haaveilla.

Ihan vastaavaan emotionaaliseen draiviin tämä teos ei yltänyt kuin Pauliina Rauhala Taivaslaulussaan. Ehkä emotionaalinen samastuminen ei ole aina edes tärkeää, jos tarina muuten on vetävä ja uskottava. Markuksen urakiito oli myös omanlaisensa menestystarina, vaikkakin ristiriitainen ja henkisesti ontto. Olisin voinut lukea myös liikkeestä irtaantumisesta hieman lisää.

Klassisen musiikin ystäville tämä teos on varmasti aarreaitta. Kannattaa myös tutustua lopun ääniraitaan. Saatan lukea teoksen toisenkin kerran kuunnellen siinä soitettua musiikkia.

 

 

 

 

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Maailma Harmagedonin jälkeen

  1. Kiitos kirjoituksesta, on aina palkitsevaa tutustua lukijoiden mielipiteisiin. Minuakin kiinnostaisi tietää miten liikkeen jäsenet suhtautuvat teokseen, en ole saanut mitään palautetta siitä suunnasta. Entiset jäsenet ovat kyllä pitäneet siitä, tarvitaan ehkä hieman etäisyyttä tällaisiin liikkeisiin että pystyy näkemään kokonaisuuden. Minusta on hienoa että tulkitset ettei teksti pilkkaa todistajia tai heidän uskoaan, vaan kuvaa sievistelemättä hengellistä ja henkistä väkivaltaa ja patriarkaalista vallankäyttöä.
    t. Ben Kalland

    • Hei, suurkiitos vierailusta blogissani! En muistanut arviossa mainita, että myös tämä entisten jäsenten liikehdintä vaikutti kiinnostavalta. Jos liikkeestä erotetuilla on noin suuri draivi kokoontua ja tukea toisiaan, silloin se kertoo jostain syvästi traumaattisesta kokemuksesta. Itseäni ylipäänsä kiinnostaa Raamattuun totaalisesti nojaavien ihmisten käsitykset mielenterveydestä ja sen hoitamisesta, ja vastarinnasta esim. terapiassa käyntiä kohtaan.

      Toivon, että saat palautetta nykyisiltä jäseniltä. Kuulin, että Pauliina Rauhalan Taivaslaulua tilattiin Pohjois-Pohjanmaalla paljon verkosta salaa, ja että se ei kai ole joutunut kiellettyjen kirjojen listalle. Helluntailaisuudesta kertovassa Törmälehdon romaanissa oli roisimpaa huumoria kuin teidän kahden, mutta helluntailiikkeessä taitaa muutenkin nykyään olla aika avoin suhde komiikkaan (itselle nauramista ei kielletä).

      Itse olen juuri kirjoittanut romaanin vapaiden suuntien leivänjakohankkeista, ja nauran sille ajatukselle, että rukoilemalla köyhyys poistuu. En tiedä, pilkkaanko uskontoja. Aihe ei ole kovin seksikäs, mutta ehkä joku pienempi kustantaja tarttuu siihen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s