Lesken viettelyn jalosta taidosta

IMG_1743Joskus kirjoja tulee lähestyttyä vain niiden erikoisten nimien vuoksi. Sanna Karlströmin runoteoksista olen varmasti viime vuosikymmenellä kuullut, olihan minulla kausi, jolloin luin vain ja ainoastaan modernia lyriikkaa.

Multaa sataa, Margareta (Otava, 2017) on palkitun runoilijan esikoisromaani, joka kertoo kolmen sukupolven naisista tunkkaisessa muistojen talossa. Linnea kuuluu sodan nähneiden naisten sukupolveen, jonka elämää varjostaa kuolleena syntyneen aviottoman lapsen kohtalo. Margareta on jäänyt leskeksi ja vellomaan surussaan, kun taas tytär Eloisa on ulkoistanut elämänsä kylän lammelle ja lähimetsään.

Romaani on kovin arvoituksellinen, koska sillä ei ole tarkkaa historiallista kontekstia tai paikkaa. Vinkkien perusteella sijoittaisin sen viime vuosisadalle, mutta lukija pääsee sen pyörteissä lomalle ympäröivästä yhteiskunnasta. Sen sijaan suuressa roolissa ovat esineet, joihin isoäidillä ja äidillä on takertuva suhde. Surevan lesken arkea tulee lämmittämään osto- ja myyntiliikkeen omistaja Erik, jonka suhde tavaraan on vielä patologisempi kuin talon väen. Erikin asumuksessa säilytetään jopa kuivakukkia erillisissä pahvilaatikoissa. Myös isoäiti Linnea haaveilee Erikin viettelemisestä, sillä Erik vaikuttaa mieheltä, josta riittää monelle.

”Maailma on täynnä viehkeitä leskiä, leskien tyttäriä, joita Erik tapaa lähes päivittäin ja kirjoittaa puhelinnumeronsa muistiin lapsellisella käsialallaan: ehkä on soittanutkin, tiedustellut vointia, kuulostellut äänensävyjä.” 

Margaretalla riittää lopulta voimaa heittää Erik ulkoruokintaan, mutta hänen elämäntapansa tuntuu syvän itsetuhoiselta myös ilman miestä. Oikeastaan tämä Auervaara-ulottuvuus oli teoksen ainoa taso, jota intuitiivisesti ymmärsin. Teksti on hyvin runollista ja soljuvaa, mutta henkilöt jäävät etäisiksi, mikä varmasti on ollut tarkoituksellista.

Teos edustaa mielestäni aika tyypillistä eurooppalaista postmodernia feminististä ruumiillisuuden koulukuntaa, jossa jokaista karvatuppea ja ihramakkaraa tutkitaan inhorealistisesti. Erikin ja Margaretan seksikohtauksista minulle tuli aidosti paha olo. Erikin sormen levyistä elintä, joka ei pysty tuottamaan nautintoa, pilkataan, mutta alkoholisoitumassa oleva leski tarvitsee ketä tahansa miestä kiinnikkeenä edes välttävään elämään.

Vastaavaa roisia otetta ihmisruumiin intiimialueiden lähiluentaan on suomalaisen proosan saralla ollut mm. Pirjo Hassisella, mutta hänen teoksissaan juonet ovat kompleksisempia. Olisiko Anja Snellmanillakin ollut pari tämän tyylistä ohuempaa teosta, kuten Ihon aika? Muualla Euroopassa tämän tyylistä kirjoittamista on varmasti harrastettu laajemminkin, mutta esimerkiksi feministifilosofien Kristevan ja Cixous’in vastaavat romaanit olivat naisen ruumiin salaisuuksia ihannoivaa, melkein palvovaa. Tässä taas ekstaasi on kaukana, ja vanhenevien naisen ruumiin osien läpivalaisu välillä kovin julmaa.

Luin teoksen yhdellä istumalla parissa tunnissa, ja jäin suuren hämmennyksen valtaan. Taideproosaa teos on isolla T:llä, mutta koin, että siitä jäi puuttumaan punainen lanka. On tietysti terveellistä, ettei kaikki kaunokirjallisuus edusta positiivista ajattelua, ratkaisukeskeisyyttä tai populistisen lukuromaanin koulukuntaa. Tämän tyyppistä kirjallisuutta kustannetaan koko ajan vähemmän. Olen varma, että tälle löytyy lukijansa, mutta itse en ollut oikeassa mielentilassa jaksaakseni ratkaista näiden mystisten naisten arvoituksia. Jään uteliaana odottamaan muita arvioita, erilaisista tulokulmista.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s