Ensitreffit hautausmaalla

IMG_1760Masentunut mies, tuore leski, törmää virkeään ja eleganttiin naiseen hautausmaalla. Nainen tarttuu haasteeseen  ja ehdottaa heti jälleennäkemistä puolisoidensa montuilla. Samaan aikaan mies saa viestin nuoruuden rakastetultaan Espanjasta, ja häntä viedään kuin pässiä narusta.

Tällainen asetelma on Max Mannerin romaanissa Mayra  (Arktinen Banaani, 2017), jota ihmissuhderomaanina markkinoidaan. Mikä ihmissuhderomaanin ja rakkausromaanin ero sitten on, siitä voidaan olla montaa mieltä. Teos käsittelee kypsää rakkautta ja deittailun vaikeutta pitkän avioliiton jälkeen. Maailma on muuttunut, ihmissuhteiden säännöt eivät ole kovin selviä,  ja uusiin ihmisiin tutustuminen varsinkin somen välityksellä arveluttaa. Suremiseenkin tarvitaan aikaa, mutta sitä aikaa romaanin Heikille ei järjesty. Naiset vievät ja Heikki vikisee. Onko kahden naisen pyörittäminen samaan aikaan sitten petturuutta vai luonteen heikkoutta?

Teoksen juonta en spoilaa enempää, sillä se tarjoaa yllätyksiä ja pitää jännitystä yllä loppuun saakka. Mannerin tausta dekkaristina näkyy juonen kehityksessä, ja itse asiassa odotin siltä suurempaa rikosta tai petosta. Heikki ei tosiaankaan tunne kumpaakaan naisystäväänsä kovin hyvin, Mayrakin on varjo menneisyydestä ja väliin mahtuu paljon jakamatonta historiaa, josta kumpikaan ei ehdi ottaa selvää. Tunnelmat olivat tässä paikoitellen kutkuttavan vainoharhaiset, puolin ja toisin. Siksi ehkä teos ei profiloidu suurena rakkausromaanina, vaan tutkielmana ihmissuhteiden monimutkaisuudesta.

Mannerin kieli on vetävää ja houkuttelevaa, silloinkin, kun hän kertoo varhaiseläkeläisyydestä, vaikeista sairauksista, kivuista ja kolotuksista. Luin tätä suurella nautinnolla, koska dynaaminen teksti piti otteessaan, eikä tässä tuntunut olevan tylsiä tai turhia vaiheita. Teos tarjoaa paljon aistinautintoja, sillä molemmat naiset ovat menestyneitä ja varakkaita. Heikin oma vetovoima on menneessä urassa sellistinä, muuten hän vaikuttaa hyvin vaatimattomalta, arkiselta tapaukselta, jonka syrjäytymisriski on käsinkosketeltava. Naisten tarjoama hedonismi ei välttämättä vetoa mieheen sillä intensiteetillä kuin naiset toivoisivat.

Voi olla, että temaattisesti teos kolahtaa eniten tässä kuvattavien henkilöiden omaan ikäryhmään, eli noin kuuskymppisiin eläkepäiviä suunnitteleviin. Itse koin tässä jopa ikäpolvien välistä kuilua, sillä taloudellisen hyvinvoinnin teema oli tässä miltei aukoton. Heikki itse ei ole hyvin toimeentuleva, mutta elämäntyyliltään hän on edelleen pikkuporvarillinen. Tuleville sukupolville tämän tyyppinen eläkepäivien suunnittelu ei taida olla enää mahdollista, vaan me korkeasti koulutetut pätkätyöläiset ja työttömät tulemme taistelemaan verissä päin veroparatiiseihin sijoittaneiden pöydille jättämistä muruista. En pystynyt täysin samastumaan varsinkaan Heikin naisystäviin, he edustivat minulle arvomaailmoiltaan jotain mennyttä maailmaa.

Teos avaa ikkunan myös Espanjan siirtolaisuustilanteeseen, lainsäädäntöön ja katoliseen arvomaailmaan. Olisin voinut viihtyä Mayran ökyhuvilalla hieman pidempään, ja tutustua lähemmin sivuhenkilöihin, mutta kokonaisuudessaan teoksessa oli sopivasti hahmoja ja taidokkaasti punottu juoni.

Jos ymmärsin oikein, Mayrasta on suunnitteilla elokuva, ja jos näin on, lämpimästi onnea siihen projektiin.

Täytynee tutustua myös Mannerin dekkarituotantoon, joka alkoi kovasti kiinnostaa tämän ensi kosketuksen jälkeen. Hänen uusi teoksensa Loiset kiinnostaa jo nimen tasolla, ja vaikuttaa omista itsekkäistä intresseistäni katsottuna hengenheimolaiselta.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s