Tulevaisuuden markka-aikaan?

IMG_1791Spefin kentillä on tasoja, ja helpompien sisäänheittäjien jälkeen on aika kurkistaa vähän syvemmälle. Mia Myllymäen tuore esikoisromaani Väkevä mieli (Outokumma, 2017) vaikuttaa ainakin teemoiltaan varsin järeältä tieteiskirjalta, jossa itse tieteellä, erityisesti lääketieteellä ja farmakologialla on suuri rooli.

Teoksessa eletään epämääräisessä katastrofin jälkeisessä tulevaisuudessa, jossa etäisesti Suomea muistuttava maa on taantunut taloudellisesti uusvanhaksi agraariyhteiskunnaksi. Uuskirkolliset voimat ovat muuttaneet maata konservatiivisempaan suuntaan, ja perheen perustaminen on monissa suvuissa opiskelua tärkeämpää. Maassa on myös jonkunlainen kastijärjestelmä, joka on luettavissa ihmisten sukunimistä. Korkeinta valtaa edustavat lemit, ja alempia kasteja ovat muun muassa evot ja ekit. Valitettavasti ryhmien välisiä hierarkioita ei kunnolla avata, mikä jättää sortoon liittyvän tarinankerronnan typistyneeksi.

Teoksen päähenkilö on nuori kemisti Ekafemia Fleevo, jonka äiti Amalia on merkittävä kristillinen vaikuttaja, Vastuulliset vanhemmat-liikkeen aktiivi. Ekafemiaa kutsutaan arkisesti Kefaksi, ja lähes kaikkien muidenkin henkilöiden nimet ovat kovin eksoottiset. Joillain päähenkilöistä on ruotsalaisia perinnenimiä, kuten Arvid ja Olaus. Kefalla on vipinää kahden veljeksen, Lentin ja Jermin kanssa, joista toinen on liikemies ja toinen lääkäri. Äiti-Amalialla olisi kova kiire naittaa tyttärensä, minkä vuoksi heidän välinsä ovat hyytävän kireät.

Suurin osa juonesta tapahtuu Komanon kaupungin suuressa sairaalassa, joka on valloittanut lähes koko kaupungin kiinteistöt. Ilmeisesti valtakunnassa sairastetaan niin paljon, että sairaanhoito on suurin työllistäjä. Rokotteiden ja lääkkeiden kehittely on jatkuva bisnes, mutta samalla laitteet eivät kehity haluttuun tahtiin ja sähköstäkin on pulaa. Kilpirauhashäiriöt ovat yleisiä puutiaismyrkyn aiheuttaman epidemian vuoksi, ja sen vuoksi käytettävillä tyrokapseleilla on ikäviä rinnakkaisvaikutuksia muiden käytettävien lääkkeiden kanssa. Samalla väestön elinikäodote on madaltunut, ja entistä nuoremmilla on vakavia sairauksia.

Minusta teoksen aika-akseli oli herkullisen sekava, eikä tässä ainakaan eletty sellaisessa Suomessa, jonka historiaa olisi voinut helposti jäljittää. Kristinuskoa tässä edelleen oli olemassa, mutta sekään ei vaikuttanut kovin raamatulliselta. Maa vaikuttaa täysin sulkeutuneelta ulkomaisilta vaikutteilta, ja vieraat kielet on eliminoitu opetuksesta. Silti kulttuuri ei vaikuta kovinkaan fennomaaniselta tai muinaissuomalaiselta. Kulttuuri vaikuttaa jopa juurettomalta, sillä henkilöt eivät oikein harrasta muuta kuin työssä käyntiä. Baarissa nuoret aikuiset käyvät välillä, ilmeisen pitkän kieltolain tai säännöstelyn jälkeen, mutta tässä myös juhlitaan itse tehtyä kiljua juomalla.

Valitettavasti romaanin hahmot jäävät psykologisesta näkökulmasta ohuiksi, ehkä siksi, ettei heillä ole muuta elämää kuin työ ja parisuhteet. Tyyppejä kuolee valtavasti, mutta eloon jääneiden elämässä suurinta draamaa edustaa parisuhteen uskottomuus, mikä taitaa olla näille juurettomille ihmisille ainoa keino osoittaa individualismia. Henkilöiden rakkauselämissä on jopa saippuaoopperaan viittaavia vivahteita, ja seksielämästään he puhuvat suorasukaisen rahvaanomaisesti panemisena ja painamisena.

Teos varmasti kiinnostaa sellaisia lukijoita, jotka ymmärtävät enemmän lääketieteestä, sen etiikasta ja varsinkin potilasturvallisuudesta kuin minä. Varmasti se avautuu erityisellä tavalla niille, jotka ovat kärsineet hoitovirheistä. Kirjan yleisestä luettavuudesta kuitenkin kertoo se, että minäkin pystyin sen lukemaan, vaikka adrenaliinini ei kohonnut tässä tehdyistä kokeiluista.

Loppuosaa kohti teosta voi lukea myös dekkarina, vaikka tässä kuvatun yhteiskunnan oikeusjärjestelmä ei täysin avaudukaan. Eikä ylipäänsä yhteiskunnallinen analyysi ole aina keskeinen fiktion kerronnan taso. Ehkä olisin innostunut tästä teoksesta enemmän, jos tässä olisi ollut enemmän satujen ja legendojen tasoista ”kummaa” (eli fantasiaan viittaavaa materiaalia). Nyt tällaisenaan tämä varmasti avautuu parhaiten niille, jotka pitävät synkähköistä dystopioista ja työprosessien teknis-tieteellisistä kuvauksista.

Mia Myllymäki (s.1985) on kokkolalainen kirjailija, ja tekstiäkin pystyi paikoitellen lukemaan pohjoispohjalaisesta näkökulmasta, vaikka viitteet eivät ole onneksi liian yksiselitteisiä. Voisihan Komanon kaupunki viitata Kokkolaan ja Ompolo Ouluun. Myös uskonnollisissa klaaneissa saattaa olla jotain yhtymäpintaa lestadiolaisuuteen, vaikka uskon juuria ei syvällisesti eritellä. Hevosia tässä kaupataan, kun automopiilit on kauan sitten hylätty, ja telefonilla soitetaan.

Teos sopii varsinkin ennakkoluulottomille omien polkujensa kulkijoille, jotka arvostavat omintakeisuutta kaupallisen kiillon sijasta.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s