Houruinhoidon uudet menetelmät

IMG_1805Tänä vuonna Otavalta on ilmestynyt kaksi historiallista romaania Seilin saaresta, Katja Kallion Yön kantaja ja Johanna Holmströmin Sielujen saari. Molemmat romaanit kertovat saarelle joutuneista naisista, joilla oli mielenterveysdiagnoosi tai siihen viittaava irtolaistausta. Kuten muistamme, irtolaisuus eli asunnottomuus oli vielä sata vuotta sitten rikos, ja siitä joutui johonkin valtiolliseen laitokseen, kuten työsiirtolaan. Seilin saari ei ollut työsiirtola, vaan ihan aito ”houruinhuone”, ja osalla sinne joutuneista naisista oli rikostausta, eli sitä pidettiin myös vankimielisairaalana. Osalla taas ei ollut sairautta lainkaan.

Teosten suora vertaaminen toisiinsa ei tee kummallekaan oikeutta. Onneksi ne ovat erilaisia tyyliltään ja fokukseltaan, eikä kummankaan lukeminen tyhjennä toista. Kallion teoksessa on yksi, poikkeuksellisen uhmakas päähenkilö Amanda, kun taas Holmströmin teoksessa on kolme avainhenkilöä: Kristina, Elli ja Sigrid. Molemmat lukeneena uskallan sanoa, että Kallion teos teki minuun suuren vaikutuksen runollisella melankoliallaan, ja että Holmströmin teos vaikutti historiallisella laajuudellaan ja moniulotteisuudellaan.

Sielujen saari kartoittaa yli sadan vuoden historian. Kristina joutuu mielentilatutkimukseen hukutettuaan lapsensa v. 1891, ja saaren uskollinen hoitaja Sigrid haudataan v. 1997. ”Pahatapainen” Elli, joka karkaa kotoa pikkurikollisen poikaystävänsä Morrisin kanssa, käy saarella hakemassa hoitoa siveettömyyteensä vajaan kahden vuoden ajan, ja pääsee perheen suuresta painostuksesta vapaalle jalalle sillä ehdolla, että hänelle tehdään sterilisaatio. Kristinan kohtalo on äärimmäisen surullinen, vaikka hän herääkin psykoosista kahdeksan vuotta surmien jälkeen ja pystyy elämään suht tyydyttävää elämää Seilin puutarhaa hoitaen. Itse asiassa en muista, että olisin lukenut montakaan romaania (edes dekkaria), jossa lapsenmurhaaja olisi saanut päähenkilön roolin. Minna Canthin Anna-Liisa taisi olla viimeinen lukemani teos, jossa aihetta käsiteltiin, ja tässäkin eletään vielä moraalisessa universumissa, jossa yksinäisen äidin kohtalo oli kova.

Sigridin tarina tasapainottaa surullisten naisten tarinoiden jatkumoa. Sigrid on jo saanut modernimpaa oppia työhönsä, ja pyrkii järjestämään naisille mahdollisimman paljon ulkovirkistystä, kuten luistelua. Hän seurustelee yliopistossa opiskelevan Fransin kanssa, mutta viihtyy työssään niin hyvin, ettei aio muuttaa Turkuun ollakseen lähempänä sulhastaan. Jatkosodan aikana Sigrid huomaa olevansa raskaana, ja saa pian sen jälkeen kuolinviestin rintamalta. Yksinäisen äidin kohtalo lähentää häntä potilaisiin, sillä hän kokee raskauden aikana saman epätoivon kuin moni lapsensa surmannut äiti.

Ruotsinkielisten lääkäreiden rotuhygieniainnostus ja pyrkimykset edistää suomenruotsalaisen väestön ”puhdistusta” Folkhälsanin kautta oli karmiva juonen säie, jolla lienee jotain todellisuuspohjaa. Analyyttinen Elli kuulee ruumiintarkastuksessa oman kehotyyppinsä kuuluvan ”itäbalttilaiseen” rotuun. Uusien potilaiden tarkastukset muistuttavat tässä karjan katselmusta.

Toisen maailmansodan jälkeen Seilin saaren ”hourulaa” pidettiin enemmän vanhainkotina kuin sairaalana, ja osalla potilaista oli täydellinen kulkuvapaus. Hyväkuntoisimmat kävivät töissä Nauvossa ja kävivät sairaalassa vain nukkumassa. Toisaalta pitkäaikaisilla potilailla oli vuosikausia kestäviä katatonisia tiloja ja varhaista dementiaa.

Minulla on menossa sielunhoidon opinnot, ja teos todella herätti kysymyksiä sairaalasielunhoidon historiasta. Tässähän Kristina kohtaa sielunhoitajan, papin, joka on ollut naiseen nuorena rakastunut, ja joka perheellisenä miehenä edelleen kokee vetoa langenneeseen naiseen. Ylipäänsä pappien ja lääkärien valta tällaisessa suljetussa yhteisössä tuntuu riipivältä.

Sielujen saari on teos, joka kannattaa lukea hitaasti, ja varsinkin ensimmäiseen kolmannekseen kannattaa varautua jollain pehmentävällä elementillä, sillä Kristinan tarina ajasta ennen vangitsemista on melkein karumpi kuin hänen sairaala-aikansa. Holmströmin suomennetuista teoksista tämä on ehdottomasti syvällisin, aiemmissa on omaan aikaamme liittyvää vinksahtanutta huumoria, mutta tähän mielenmaisemaan ei huumori mahdu. Koen, että teos seisoo vankasti omilla jaloillaan, ja että tässä on saavutettu aiheen suhteen saturaatiopiste – enempää ei olisi voinut sietää, mutta tällaisenaan teos antaa kasvot ja äänen niille, jotka yhteiskunta halusi aikanaan pyyhkiä pois.

13 kommenttia artikkeliin ”Houruinhoidon uudet menetelmät

  1. Jälleen kerran on todettava, että on hyvä asia, että tällaisista aiheista kirjoitetaan. Minusta on omituista, että yleisesti ihmisten keskuudessa vielä tänäkin päivänä henkisiä sairauksia ei pidetä samalla tavalla sairauksina kuin fyysisiä sairauksia. Askel kerrallaan kohti parempia aikoja, parempaa hoitoa ja ihmisten ymmärrystä ja tukea.

  2. Kuulostaa hurjan mielenkiintoiselta! Hämmästyin itsekin kun huomasin kevään katalogeissa tämänkin kertovan samasta saaresta kuin Kallion aiemman teoksen, en tosin kumpaakaan itse ole lukenut. Aihe kuitenkin kiinnostaa, ja voisinkin tämän varailla kirjastosta, jos vaikka pian saisinkin luettavaksi!

  3. Yön kantajan olen lukenut ja pidin siitä kovasti – se oliki ensikosketukseni Seilien saareen, sillä en ollut kuullutkaan koko paikasta ennen sitä, vaikka rakastankin historiaa. Tätä Holmströmin kirjaa hypistelin useampaankin otteeseen Helsingin kirjamessuilla, mutten kuitenkaan ostanut. Minulla on lukulistallani ja hyllyssäni Holmströmin Itämaa, joka on aiheeltaan hyvin erilainen kuin Sielujen saari. Kirjoituksesi sai minut vakuuttumaan siitä, että haluan lukea tämän kirjan – pitää varmaan liittyä kirjaston varauslistalle. 😀

  4. Mielenkiintoista tosiaan, että Seilin saari on nyt peräti kahden kirjan verran trendikäs.
    Minulla on Yön kantaja kesken ja se vaikuttaa hyvältä. Holmströmin kirja pitäisi varmaan lukea jo pelkästään näkökannan laajentamisen vuoksi ja se kuulostaakin kyllä varsin mielenkiintoiselta.

  5. Olipa kiinnostavan oloinen kirja! En ole lukenut tätä, enkä Kallion kirjaa, mutta Kallion kirjasta olen lukenut monesta paikasta. Tästä en sen sijaan ole tainnut vielä aiemmin lukea. Tämä alkoi kuitenkin kiinnostaa ehkä vielä Kalliotakin enemmän.

  6. Kiitos kommenteista, blogisisaret! Tuulevia komppaan siinä, ettei aihe voi kaikkia kiinnostaa, ja sen synkkyys voi varsinkin näin syksyn pimeydessä olla liian rankkaa. Holmströmin teoshan on ilmestynyt S&S:ltä ruotsiksi ennen käännöstä, mutta minäkin vähän ihmettelin, kuinka nämä 2 mahtuivat saman kustantamon ohjelmaan.

  7. Pidin Yön kantajasta paljon, ja muutenkin lääketieteen historia kiinnostaa eri kanteilta tarkasteltuna – ilman muuta myös ja ehdottomasti kaunokirjallisuudessa. Olen pitänyt Holmströmin aiemmista kirjoista, ja tämäkin minulla on parhaillaan kirjastosta lainassa, kunhan vain ehtisin lukemaan.

    Tässä tematiikassa kiehtoo valta ja sen (väärin)käyttö. Miten voimakkaasti yhteiskunnan rakenteet vaikuttavat yksilöihin ja kuinka vaikeaa niitä vastaan tempoilu on silloin, kun ei mahdu muotteihin. Tämä teemahan on toki ajankohtainen aina.

  8. Kiinnostavaa! Kävin muutamia vuosia sitten Turussa katsomassa Seili-musikaalin ja se oli todella hieno, teemoiltaan siinä vaikuttaisi olevan paljon samaa tämän teoksen kanssa. Sitä myöten saari on kiinnostanut ja nyt houkuttaisi lukea sekä tämä että Yön kantaja, ehkä jopa tämä enemmän sillä Holmströmiä en ole aiemmin lukenut.

  9. On kyllä hassua että samasta aiheesta on tullut nyt kaksi kirjaa… Kallion kirja mulla olikin lainassa mutten ehtinyt sitä lukea kun varaustilanne pakotti jo palauttamaan. Sitten se jäikin unholaan… Mutta tästä mulla on nyt varaus ja odotan innolla! Arvion vaan silmäilin, en tahdo tietää liikaa 🙂

  10. Sielujen saari kiinnostaa. Yön kantajan olen lukenut ja viimeksi ollut bloggarin mukana Helsingin kirjamessujen lukupiirissä, jossa keskusteltiin yhdessä Katja Kallion kanssa Yön kantajasta. Sielläkin Otavan edustajalle ihmeteltiin, miten kustantaja julkaiseen näin peräkkäin kaikki samaan paikkaan sijoittuvaa romaania. Antti Kasper vakuutti hänkin, että hyvin erilaisia kirjoja ovat.

  11. Pidin Holmströmin Sulje silmäs pienoinen -kirjasta ja tämäkin vaikuttaa kiinnostavalta. Jännä yhteensattuma tosiaan, että niin lyhyen ajan sisällä on ilmestynyt kaksi kirjaa samasta aiheesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s