Lempeää ironiaa muistinmenetyksestä

Moriarty IILiane Moriarty-rasti nro 3: What Alice Forgot (Penguin, 2010), saatavilla myös suomeksi, Nainen, joka unohti (WSOY, 2016, suom. Helene Bützow).

Alice on 39-vuotias ruuhkavuosia viettävä kotiäiti, joka jakaa aikansa koulun vapaaehtoistöiden ja kuntosalin välillä. Eräänä kohtalokkaana perjantaina hän kaatuu steppitunnilla, iskee päänsä ja unohtaa viimeiset 10 vuotta elämästään. Hän palaa aikaan, jolloin hän odottaa ensimmäistä lastaan ymmärtäväisen ja romanttisen Nickinsä kanssa – miehen, jonka kanssa voi laiskotella aamuisin ikuisuuksia ja joka sotkee ainoan työpaitansa maapähkinävoilla, kun heillä ei edes ole pesukonetta. Miehen, jonka kanssa voi jopa turvallisesti lihoa, sillä piknikit hänen kanssaan ovat yhtä nautinnollisia kuin orgasmi.

Ja mitä sitten kävi unelmille? Miksi onni ei lähtenytkään kukkimaan kehityskelpoisessa historiallisessa kaupunkitalossa, joka on jokaisen seikkailullisen sisustajan unelma?

Muistinmenetyskirjoja ja -leffoja on niin paljon, etten uskonut löytävän aiheesta mitään uutta juonnetta. Mutta yllättävää kyllä, Moriartyn teksti koukuttaa alkuasetelmasta saakka, ja tavallisten ihmisten omituiset kuviot yllättävät kappale kappaleelta. Alicen lisäksi kertojia ovat hänen siskonsa Elisabeth, joka kirjoittaa tilanteesta syväanalyysia terapeutilleen ja perheen adoptoitu isomummo Frannie, joka pitää blogia vanhusten palvelutalon elämästä ja siinä sivussa myös Alicen perheen kriisistä.  Frannie on ehdottomasti lempihahmoni, jonka kautta tilanne karnivalisoituu entisestään.

Kuinka käy muistinsa menettäneelle Alicelle, joka on jo valmiiksi keskellä avioerodraamaa ja huoltajuuskiistaa? Voisiko perhe vielä palata yhteen? Ja jos ei, onko hänellä työttömänä tyhjäntoimittajana ja mahdollisesti vammautuneena yksilönä mitään mahdollisuutta saada edes lastensa yhteishuoltajuutta?

Moriartyn teokset tuntuvat kauttaaltaan olevan sukuromaaneja, ja niiden ylisukupolvinen ote takaa sen, että hyvin eri-ikäiset lukijat saattavat teoksista kiinnostua. Pidän tästä strategiasta, vaikka se saattaakin luoda konservatiivisia onnellisuuskuplia. Yleensä päähenkilöillä ei mene loistavasti ydinperheessään, mutta suku on se voimavara, jonka kautta he pääsevät uudelleen etsimään itseään. Teoksissa käsitellään paljon avioeroa, yksinhuoltajuutta, parittomuutta, sinkkuutta ja lapsettomuutta, mutta ei varsinaista syrjäytymistä.

Nainen, joka unohti kuuluu niihin romaaneihin, joita on vaikea analysoida tekemättä liiallisia juonipaljastuksia. Uskon teoksen koukuttavuuden piilevän siinä, että sen kautta lukija voi itse myös peilata omaa muutostaan, vanhenemistaan ja niitä sovinnaisia ratoja, joille monet ajautuvat haluamattaan. Ainakin itse olisin kauhuissani, jos joutuisin katsomaan nelikymppisen elämäntilannettani uusin silmin.

Teoksen kansikuva vaikutti poikkeuksellisen imelältä, mutta pinkillä ilmapallolla on juonen kannalta keskeinen merkitys. Teoksesta on myös tekeillä leffa, jonka pääosassa tulee olemaan Jennifer Aniston.

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s