Södertälje enter

IMG_1849Joululoman aikana pääsi käymään niin, että valitsemani lukemistot loppuivat kesken, ja elin muutaman päivän erakkona ainoastaan e-kirjaston varassa. Se on liukas tie, ja sillä tulee tehtyä yllättäviä käänteitä.

Skandidekkareita tuli siis luettua kaksi. Tämän lisäksi katsoin yhden vanhan Wallanderin, mutta en aloittanut Sillan uutta tuotantokautta. En ole läheskään yhtä pahasti koukuttunut kuin moni tuntemani henkilö – joskus pystyn elämään kuukausia ilman pohjoismaisia rikoksia.

Jens Lapidus on uusi tuttavuus minulle, joka ilmeisesti edustaa ruotsalaisen krimin kentällä rosoisempaa reunaa. Hänen romaaninsa STHLM Delete (LIKE, 2015, suom. Jaana Nikula ja Petri Stenman) ei välttämättä olisi ensimmäinen, jonka valitsisin kirjakaupan hyllystä, en nimen enkä kansitekstin perusteella.

Teoksessa liikutaan syvällä Tukholman lähiöiden maahanmuuttajajengeissä, joita dominoivat syyrialaiset ja ex-jugoslaavipoppoot. Jos Tukholma halutaan deletoida, varmaan Södertäljen kohdalla painetaan enteriä. Syyrialaisista jengipomoista valtaosa on kristittyjä, jotka ottavat uskonsa kirjaimellisesti. ”Jugoista” kovimmat jätkät ovat serbejä, joiden pikkurikollisuus kulkee jo kolmannessa polvessa. Jugislaavimafian toiminnan kuvauksessa on jo aimo annos Kummisetää, ja sen johtaja, mystinen ”Kum” on kiipinyt lähiöistä Lidingöön esittämään kunnon veronmaksajaa.

Teoksen päähenkilöt, juristi-Emelie ja linnakundi-Teddy, ovat epätodennäköinen etsijäpari. Teddy on jugomafian vanha tekijä, joka on juuri vapautunut vankilasta, kun taas Emelie on nuori juristi, joka on juuri saanut asianajajapätevyyden. Hänen työnsä businessjuristina ei sallisi yksityisasiakkaiden ottamista, mutta hän kokee velvollisuudekseen auttaa nuorta pulaan joutunutta Benjaminia, joka on sairaalan sängystä miltei koomassa nimennyt Emelien haluamakseen asianajajaksi. Koska nuori mies on miltei puhekyvytön, Emelie ei saa alussa tietää, miksi hänet on tehtävään valittu. Benjaminia syytetään murhasta kaukaisella lomamökillä, mutta hän ei itse muista tapahtuneesta mitään.

Emeliellä on kaikki rahkeet alkaa häikäilemättömäksi menestyjäksi, mutta hän ei tule ns. piireistä, vaan Jönköpingistä. Hänen paras ystävänsä lakitoimistossa Jossan on aito bimbo, jonka varsinaista erityisosaamista ei ole verosuunnittelu, vaan Hermes-käsilaukut. Firman bileet saaristossa edustavat Emelielle pahinta myrkkyä, eikä hän selviä niistä ilman vahvoja bentsoja. Ylipäänsä lääkeriippuvuus alkaa määritellä hänen arkeaan, ja pehmustetut potkut alkavat häämöttää horisontissa pienten vinkkien muodossa. Pidin Emelien hahmosta, ja koukutuin kirjaan lähinnä hänen ansiostaan.

Tämä ei ollut minun dekkarini siksi, että kaikenlaista kuvausta tuntui olevan liikaa. Mats-nimisen peliaddiktin tunnustukset vievät teoksessa suurimman tilan runsaiden takaumien kautta. Nettipokerin ja rahanpesun maailmat aukenevat monisäikeisesti, mutta tuntui, että pelaamisen pitkiä kuvauksia pystyy ymmärtämään vain toinen addikti.

Toisaalta olin positiivisesti yllättynyt juurevasta maahanmuuttajanäkökulmasta, erikoisesta henkilögalleriasta ja terävästä luokka-analyysista – tässähän selvästi oltiin lähiön tavallisten tallaajien ja jönköpingiläisten juoppojen puolella Tukholman pintaliitopiirit ohittaen. Teoksen nimi on monimerkityksinen, viitaten myös identiteettivarkauteen ja maanalaisiin elämiin, mutta dekkarituotannon näkökulmasta se vinkkaa siihen, että jotain jännittävää voi tapahtua Södermalmin trendikuppiloiden ulkopuolellakin.

Myös nuorisonäkökulma oli onnistunut. Koin sympatiaa varsinkin nuorta ”addipentu” Nikolaa kohtaan, jonka vapautuminen nuorisokodista vaikutti seuraavan yhteiskunnan valmiiksi käsikirjoittamaa rataa. ICA Maxin ryöstö juhannusaattona toi muuten raskaaseen juoneen sopivaa komiikkaa.

Lapidus on menestyskirjailija, jolla taatusti on salaiset reseptinsä voittoon. Kovin suurta riskiä hän ei tunnu kirjailijana ottavan, vaan tarjoaa varmoja sytykkeitä moninaisille yleisöille. Teos tuntui ”all round”-tapaukselta, eli sellaisen mallioppilaan tuotokselta, joka on tasaisen hyvä kaikissa aineissa, mutta ei erityisesti loista missään. Tällainen henkilö oli myös juristi-Emelie, jolta tosin odotan sarjan edetessä rankempia irtiottoja kuin lääkärin määräämät bentsot. Tämä oli sarjan toinen osa, ja ilmeisesti sille on luvassa useampi osa jatkoa. Saatan siis lukea sarjasta toisenkin osan, mutta en aivan heti putkeen, sillä nyt olo on kuin kokonaisen ristisanalehden täyttäneellä eläkeläisellä.

HELMET-haasteessa sijoitan teoksen kohtaan 4: ”Kirjan nimessä on jokin paikka.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s