Pitkä matka Vuorikaupunkiin

Le GuinUrsula Le Guin (s. 1929) on kirjailija, jonka elämästä ja tuotannosta tiedän suht paljon, ottaen huomioon, etten ole saanut yhtään hänen romaaniaan luettua loppuun. Yleensä lukuyritykset ovat tyssänneet ensimmäiseen kolmeenkymmeneen sivuun. Kyse ei ole tekstin älyllisestä vaikeudesta, vaan omasta kyvyttömyydestäni eläytyä ”outokummaan”, jossa eletään satumaisissa luonnonläheisissä maailmoissa.

Skifin saralla minua eniten puhuttelee dystopia, jossa toivo on jo kauan sitten menetetty. Tämä on vähän kuin makuero mustan ja maidollisen kahvin välillä. Luen mielelläni synkkiä urbaaneja tarinoita murenevasta sivilisaatiosta, mutta kaikki romaanit, joissa liikutaan kohti korkeampaa, kadotettua sivilisaatiota, tylsistyttävät minua. Varsinkin, jos ne toisen maailman tyypit ovat pilaantumattomia ja moraalisesti korkeammalla tasolla kuin tämän maailman.

Ursula Le Guin on feministinen skifikirjailija, jolla on vahva tausta antropologiassa ja etnografiassa. Kaikilla spekseillä mitattuna hänen pitäisi olla mittatilauskirjailijani.

Teoksessa Ikuisen hämärän maa (Vaskikirjat, 2017, suom. Jyrki Iivonen) päähenkilö Hugh on nuori aikuinen, yksinhuoltajan poika, joka on jämähtänyt kaupan kassaksi hakematta mihinkään opiskelemaan. Viimeisen seitsemän vuoden aikana Hugh ja hänen äitinsä ovat asuneet viidessä osavaltiossa, ja kiertelevä elämäntapa on saanut aikaan pojassa juurettomuutta. Äiti työskentelee panttilainaamossa ja vaikuttaa masentuneelta vahakretonkisessa aamutakissaan. He kommunikoivat lähinnä ruoan ympärillä, ja äidin suurimpana huolenaiheena on, ettei poika syö jääkaapista toiselle päivälle varattuja eineksiä. Kummallakaan ei ole suuria haaveita tulevaisuudelleen, mutta Hugh tietää, että viihtyisi enemmän kirjastovirkailijana kuin köyhien ruokakuponkien käsittelijänä Thrift- e-Martin kassalla.

Irrottautuakseen kodin tunkkaisesta ilmapiiristä Hugh alkaa viettää aikaa lähimetsässä. Puron varrella hänet valtaa sekä rauha että ylimaallinen voima, joka käskee häntä liikkumaan yksityisalueen portista sisään. Paikasta tulee hänelle pakkomielle, ja ennen pitkää hän kohtaa Irenen, nuoren naisen, joka tuntuu tietävän enemmän portin sisäisistä salaisuuksista.

Kirjassa on todella paljon luontokuvausta, ja varsinainen fantasiaosuus, eli Vuorikaupungin sisäinen universumi jää ohueksi. Tuonpuoleiset hahmot ovat psykologisesti latteita, eikä paikallisesta kulttuurista saa otetta. Juoni keskittyy enemmän Hughin ja Irenen keskeisen suhteen jännitteisiin ja yhteiseen vaellukseen. Le Guinin kieli on kaunista ja tämänpuolisen maailman nuorten elämäntilanteen kuvaus on uskottavaa. Rivien välistä on aistittavissa nupullaan olevaa luokka-analyysia, vaikka se ei olekaan teoksen pääteema.

Teos varmasti puhuttelee edelleen eniten nuoria aikuisia, ja erähenkisiä oman polkunsa kulkijoita. Alkuperäinen teos on vuodelta 1980, mutta nuorten ongelmat tuntuivat hyvin samantyyppisiltä kuin tänä päivänä. Juuri nyt etsin skifi/dystopiaosastolta erähenkisiä apokalyptisia teoksia. Tämä ei ollut sellainen, mutta tässäkin nautittiin pahaa ja kallista kuivamuonaa, joka on tarkoitettu äärioloissa selviytymiseen.

HELMET- haasteessa sijoitan teoksen kohtaan 29: ”Kirjassa on lohikäärme.” Aika kevyesti sain tämän hankalan rastin kuitattua, kiitos Le Guinille siitä. Se olisi mennyt myös kohtaan 21: ”Kirja ei ole mukavuusalueellasi”, mutta vuoden aikana luultavasti löydän paremmankin kandidaatin siihen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s