Löytöretki cis-heteronormatiivisuuteen?

ennen_kuin_mieheni_katoaa07071Joulun alla kuulin joiltain ikätovereiltani ihastuneita havaintoja Selja Ahavan romaanista Ennen kuin mieheni katoaa (Gummerus, 2017). Itse muistan tuossa vaiheessa lukeneeni jonkun naistenlehtijutun Ahavasta ja hänen taustastaan kirjailijana, ja silloin epäilin vahvasti, ettei ainakaan tämä transsukupuolisuudesta taiteellisen lyyrisesti kertova teos olisi minun kauraani.

Tiedän myös, että romaania on haukuttu lyttyyn LGTB- ja feministiaktivistien piireissä. Näitä arvioita lukeneena varsinkin teokseen oli vaikea tarttua. Ainakaan siitä näkökulmasta, että muodostaisin sen jälkeen raikkaan omaperäisen mielipiteen teoksesta. Ja kun kirja on saanut suuren määrän niin ylistävää kuin täysin dissaavaa mediajulkisuutta, niin voin hyvin kuvitella suurimman osan uusista lukijoista lähestyvän sitä täysin asenteellisesti, riippuen siitä, mitä medioita hän seuraa.

No, tuotettakoon aluksi pettymys kaikille blogini lukijoille, jotka sydän pamppailen odottavat minulta dekonstruoivaa ja tajuntaa laajentavaa tulkintaa cis-heteronormatiivisuuden sudenkuopista: sitä ei tule. Minusta tämä romaani kertoo nelikymppisen pariskunnan erodraamasta ja pitkän parisuhteen päättymisestä. Romaanin kertoja ja hänen puolisonsa vaikuttavat molemmat vaisun keskiluokkaisilta introverteilta, jotka ovat tottuneet elämään hillittyä elämäänsä pienissä piireissä. Tällaisessa kuplassa paljon pienemmätkin paljastukset toisesta voisivat käynnistää eroprosessin kuin miehen ilmoitus siitä, että hän aikoo korjata sukupuoltaan.

No, sitten toinen tunnustus: en ole tainnut vielä lukea yhtään todella onnistunutta kaunokirjallista teosta transsukupuolisuudesta. Muistan hyvin Marja Björkin Poika-teoksen, jonka asetelmasta pidin enemmän kuin tämän romaanin, ehkä siksi, että koin kirjan antavan keskustelutyökaluja transsukupuolisten lasten vanhemmille. Uskoisin, että myös Poika on haukuttu pystyyn suht samoin argumentein kuin Ahavan teos. Sitä luin ehkä enemmän informatiivisena dokumenttina kuin kaunokirjallisena teoksena, mutta koin oppineeni siitä jotain minulle tärkeää, siksi, että olen nolo cis-heteroihminen.

Ja sitten vielä kolmas kauhistelun paikka: minusta Ahavan nykypäivään sijoittuva kuvaus avioerosta oli huomattavasti kiinnostavampi, osuvampi ja koskettavampi kuin teoksen metaforinen taso, joka oli aidosti kökköä kaunokirjallisuutta. Siis miksi ihmeessä tämän tarinan rinnalle on ängetty maailman kliseisin kertomus löytöretkistä ja Kristoffer Kolumbuksesta? Yrittääkö Ahava mahdollisesti laajentaa keskusteluaan postkolonialismin tasolle?  Juu, me kaikki ehkä muistamme peruskoulun historian tunneilta, kuinka eri mantereiden alkuasukkaita lahjottiin lasihelmillä ja muulla rihkamalla. Mutta tässä romaanissa sukupuolisuutta luetaan kuluneena mantereiden valloituksen karttana, jossa länsimaailma on tottunut asettamaan Jerusalemin kartan keskiöön. Eli juu, kai heteronormatiivisuus on yhtä fakkiutuneen noloa kuin sellainen maailmankuva, jossa kristinusko (ja varsinkin valkoisten ristiretkeilijöiden ja löytöretkeilijöiden) tulkinnat siitä, mutta tämän ”löydöksen” tekijänä Ahava on kyllä monta vuosikymmentä jäljessä aikaansa. Metafora on kulunut. En voi ymmärtää, kuinka kukaan voisi vääntää siitä yhtään uutta, raikasta pisaraa.

Minusta Kolumbus-tematiikka, ja seikkailut Intiassa ja Karibialla olivat yhtä laiskaa kerrontaa kuin Anja Snellmanin romaanissa Rakkauden maanosat (2007). Tämä on ollut heikoin lukemani teos Snellmanilta, jonka tuotantoa olen vaihtelevasti arvostanut kovasti.

Ja kaikesta kielteisyydestä huolimatta annoin tälle romaanille Goodreadsissa kolme tähteä. Annoin kolme tähteä siksi, että teoksen kieli oli paikoitellen huikean osuvaa, että kertojan havainnot suruprosessista tuntuivat autenttisilta (varsinkin hänen yksinäinen, kaappiin unohtuneiden hääkakun jämien syöntinsä oli hieno kohtaus, johon samastuin täysillä) ja myös siksi, että tästä teemasta kirjoittaminen on äärimmäisen haasteellista sillä tavalla, että se voisi samaan aikaan miellyttää mahdollisimman laajaa lukijakuntaa.

Minusta romaanin nykypäiväosuus oli kuitenkin rehellinen yritys kertoa, miltä puolison tai ex-puolison korjausprosessi voi toisesta osapuolesta tuntua. Ja ehkä siinä rehellisyydessään Ahava ei ole halunnut pohtia, kuinka teksti aukeaa itse transsukupuolisen lukijan silmissä. Hekään eivät ole heterogeeninen lukijamassa, joten on edelleen olemassa pieni mahdollisuus, että joku transsukupuolinen lukija on jopa pitänyt teoksesta. Jopa katoavan miehen viimeisestä selkäkarvan tupesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s