Ylösnousemus Mikkelin torilla

Marttinen korsettiPauli on käynyt reserviupseerikoulun, teknillisen opiston ja työskennellyt pitkään työnjohtajana rakennusalalla. Hän on mennyt nuorena naimisiin Henriikan kanssa, joka on pankkivirkailija. Yhteistä omakotitaloa on sisustettu hartaasti ja hyvällä maulla, ja seitsemän avioliittovuoden jälkeen vaimo haluaa lapsettomuushoitoihin. Pauli joutuu jakamaan elämäänsä matkatöissä kahden kaupungin välillä, ja vieraassa kaupungissa hänelle jää vihdoin aikaa ja tilaa tutustua lähemmin Suskiin – naiseen, joka asuu hänen sisällään, on asunut aina, vaikka suurimman osasta aikaa torjuttuna.

Annamari Marttisen uusin romaani Korsetti (Tammi, 2018) siis kertoo transvestiiteistä, eli ”tiiteistä”, joiden vapautuminen yhteiskunnan asettamista normeista on vasta hitaasti käynnissä. Kirjan taustalla on ollut lappeenrantalainen informantti, jonka kanssa keskustelut antoivat Marttiselle sysäyksen romaanin kirjoittamiseen. Romaanin tyyli on realistinen ja kerronta lineaarista – tässä käydään läpi keski-ikäisen miehen elämänkaarta uskollisen seikkaperäisesti.

Uskon, että teos tavoittaa paljon lukijoita siksi, että sen elämänpiiri on tuikitavallinen ja turvallisuushakuinen. Kai tarkoituksena on näyttää, että seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä on kaikissa piireissä ja ammattikunnissa, ja että kaapista ulos tulo keski-iässä on edelleen suht tavallista. Romaanin Pauli löytää lopulta ”tiittien” yhteisön ja huomaa, että joidenkin avioliitot ovat kestäneet jopa kaapista ulos tulon. Mitä sitten tosi rakkaus on, ja millaisia asioita se voi lopulta kestää? Millaisia sopimuksia pariskunnat tekevät arjessaan, ja millaiseksi arki muokkautuu?

Olen lukenut jo useamman Marttisen romaanin, pitänyt niistä vaihtelevasti, ja pidin tästäkin näkökulman valinnan vuoksi. Paikoitellen koin puutumista varsinkin avioparin elämäntyylin kuvauksissa – koska heidän lapsettomassa arjessaan ei tuntunut olevan mitään säröä eikä särmää, ja ainoaa onnea edustivat keittiön pinnat, hääpäivälahjat ja satunnainen viinilasillinen siellä täällä. Teos parani huomattavasti loppua kohti, kun päästiin itse asiaan, eli kaapista ulostuloon ja oman yhteisön löytämiseen.

Paulin ylösnousemus Mikkelin torilla ja Cumulus-hotellissa oli verevästi kerrottu, ja olisi voinut toimia jopa kokonaisen romaanin aiheena. Ylipäänsä kiellettyjen asioiden tekeminen työmatkoilla vieraissa kaupungeissa on kutkuttava teema, liittyivätpä salaisuudet seksuaalisuuteen tai johonkin muuhun, mikä ei kestä päivänvaloa.

Kirjoitin äskettäin suht tyrmäävän kritiikin Selja Ahavan teoksesta Ennen kuin mieheni katoaa, enemmän kaunokirjallisista syistä kuin teeman vuoksi. Marttisen kirjassa minusta oli positiivista se, ettei siinä yritetty saavuttaa kovin taiteellista vaikutelmaa aiheesta, mikä ei ehkä kuitenkaan ole ehtinyt imeytyä syvälle kirjailijan ihon alle. Rima tässä romaanissa on matalammalla – sitä voi kai hyvällä mielellä luonnehtia älykkääksi viihteeksi, mutta koin, että kertomalla tarinan itse kokijan näkökulmasta tässä oltiin jotenkin varmemmalla pohjalla.

Uskon, että tässä maailman vaiheessa Suomen perähikiällä vielä tarvitaan tämän tyyppisiä voimaantumistarinoita, joihin saattavat tarttua myös sellaiset lukijat, jotka etsivät nimenomaan tukea omaan prosessiinsa tai läheisten prosessiin, olipa kyseessä mikä tahansa irtiotto aiemmasta elämästä. Ja sellaiset lukijat saattavat arvostaa sitä, että teos kertoo mahdollisimman tavallisista ihmisistä – jotka korkeamman proosan näkökulmasta saattaisivat olla pliisuja. Ylipäänsä kiltteys ja sopeutuvaisuus ovat vaikeita piirteitä kaunokirjallisuudessa, ja tutkielmana tällaisesta elämänasenteesta Korsetti oli osuva kuvaus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s