Kesäkuunnelman aatelia

heikki-kinnunen-ilosia-aikoja-mielensapahoittaja-kuvauksissa-19-9-2017-2Täytyy myöntää, etten ole Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-sarjasta lukenut kuin alkupäätä. Varmasti olen myös kuunnellut sen alkuosaa kuunnelmana, vaikka en suuri kuunnelmaihminen olekaan. Sinuhe Egyptiläisen kuunnelmaversiokin on jäänyt kesken, vaikka koin taannoin onnistumista tuon edelleen lukemattoman teoksen kuuntelemisessa.

Mutta nyt kolahti kunnolla: kuuntelin Mielensäpahoittaja maailmalla – sarjan putkeen kesän alkajaisiksi viime viikonloppuna samalla, kun pohdiskelin, mitä tänä kesänä tekisin. Sarjassa tuttu karvahattu saa kutsun lähteä Fuengirolaan veljeään tapaamaan, eikä veljestä ole mitään kuulunut 32 vuoteen. Matkalle lähdetään lentäen, mutta suunnitelmat pilaa tuhkapilvi, jonka vuoksi kone joutuu jäämään Tukholman Arlandaan. Matkakaveriksi vanha körmy saa salaperäisen Rouva Insinöörin, jolla ei taida ihan olla puhtaat jauhot pussissa.

Toki kuunnelma operoi tyypillisimmillä kansallisilla stereotypioilla: Tanskassa asuu lähinnä sikafarmareita, saksalaisten vakava tehokkuus hämmentää, ja italialaiset ovat joko gigoloja tai jalkapallohuligaaneja. Mielensäpahoittaja ei kuitenkaan ole mikään turha ummikko ulkomailla, vaan selviää tiukemmistakin tilanteissa. Lempijaksoni tässä saagassa oli ”Karjalanpaistia Italiassa”, jossa kokkailtiin paperittomien  siirtolaisten kanssa Milanon keskustassa avotulilla. Hahmon aito halu tutustua ja ymmärtää ”kaksoisvirtojen maan asukkeja” jopa vähän itketti.

Vaikeiden sisarussuhteiden analyysi vie kuunnelman pelkästä komediasta syvemmille vesille. Luulen, että juuri siinä piilee tämän rakastetun kirjasarjan salaisuus. Molemminpuolista mykkäkoulua pitävät sisarukset kai ovat suomalaisissa suvuissa aika yleinen ilmiö, samoin perintöä manipuloivat huijarit. Tässä Tarmo-veli on lopulta aivan yhtä symppis kuin kotiin jäänyt pikkuveljensä, vaikka onkin elänyt huikentelevaisesti.

Heikki Kinnunen on roolissaan aivan mahtava, tosin ovat olleet aiemmatkin karvahatut. Antti Litjan lisäksi roolia näyttää lavalla kuuluisista näyttelijöistä esittänyt ainakin Vesa Vierikko.

Tämä fiktiivinen tuotos on luultavasti kaikista Mielensäpahoittaja-teoksista vauhdikkain, ja siinä päästään pohtimaan muitakin kysymyksiä kuin perunalaatujen paremmuutta tai lättähattujen ja kukkopillin soittajien kummallisuuksia. Innostuin kuunnelman road movie-meiningistä niin kovasti, että päädyin sen jälkimainingeissa varaamaan myös itselleni vuoden matkajokerin, eli olen lähdössä maateitse Berliiniin. Matkalla voisi hyvinkin kuunnella muutaman kuunnelman tai äänikirjan, koska bussimatkat tulevat olemaan pitkiä ja puuduttavia. Tätä kuunnelmaa suosittelen juuri pitkille kesämatkoille, koko perheen ja eri-ikäisten porukoiden viihdytykseksi.

(Toim. huom. Oheinen kuva ei ole uudesta kuunnelmasta, vaan Ilosia aikoja-elokuvan kuvauksista viime kesältä.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s