Kullankaivajina Berliinissä

IMG_1892Kävin viime maanantaina Berliinin juutalaismuseossa, mikä teki minuun suuren vaikutuksen. Olen tutustunut museon kotisivuihin viime vuosina moneen otteeseen, ja odotukset olivat korkeat, mutta paikan emotionaalista vaikutusta en osannut arvata. Tuntui myös hieman oudolta asua muutama päivä nurkilla, joista tiesi tuhansien lähteneen aikanaan Auschwitzin junaan.

Museossa toki oli muutakin antia kuin holokaustin historiaa, ja opin paljon sen Jerusalem-aiheisesta näyttelystä, jossa esiteltiin turismin esihistoriaa. Juutalaiset ovat luultavasti kansa, jotka ovat keksineet matkamuistot, ja kristittyjen toiviomatkalaisten rahastuksesta on alkanut turistikrääsän markkinointi.

IMG_1882Juutalaismuseon kauppa oli minulle hankala rasti, koska olisin kirjamellisesti halunnut ostaa tyhjäksi koko putiikin. Ostin vain yhden romaanin ja kaksi postikorttia, ja matkani keskeiseksi lukukokemukseksi nousi Christopher Isherwoodin (1904-1986) romaani Goodbye Berlin (1939, Vintage Classics). Minulla on joku muistijälki tästä vasemmistolaisesta homokirjailijasta, vaikka en ole hänen teoksiaan aiemmin lukenutkaan. Isherwood ei itse ollut juutalainen, mutta tässä teoksessa puolet hahmoista ovat. Kirjan ymmärtämiseksi on olennaista tietää, että Isherwood tuli karkotetuksi Saksasta vasemmistolaisten mielipiteidensä vuoksi, ja että romaani on vahvasti autofiktiivinen.

Romaanin kertoja, Herr Issyvoo, on nuori englannin yksityisopettaja ja kirjailijanalku,  joka elää alivuokralaisena berliiniläiskodeissa 1930-luvulla. Vuosien varrella miehen elintaso heikkenee, ja hän joutuu koko ajan muuttamaan köyhemmille alueille. Pisimmän aikaa hän asuu neiti Schröderin luona, joka pitää jonkin sortin asuntolaa isossa kaupunkiasunnossaan. Kimppakämppään mahtuu niin juutalaisia, maahanmuuttajia kuin natsien kannattajia, ja ilmapiiri on välillä kovin jännitteinen. Varsinkin naispuolisilla vuokralaisilla on välillä värikästä rakkauselämää, kun taas miehet käyvät Friedrichstrassen bordelleissa ja peep show’ssa. Kertoja itse elää oman suuntautumisensa kanssa kaapissa, mutta ilmaisee rivien välistä kiinnostustaan paikallisiin komistuksiin.

Pidin romaanissa eniten kuvauksista tuon ajan lomanvietosta Itämeren saarilla ja Wannseen järvikohteessa. Neiti Schröder on ollut nuoruudessaan niin varakas, että on pystynyt lomailemaan kaukana Baltian maiden kylpylöissä, kun taas tavalliset berliiniläiset suuntaavat kotimaan kohteisiin. Rugenin saari on herra Issyvoon lempikohde, jossa hän majailee ystäviensä huviloilla ja nauttii vapaudesta kirjoittaa kalsarisillaan. Lomaidylliä kuitenkin varjostavat natsien leirikeskittymät, vaikka tuohon aikaan heidän kanssaan pystyi vielä väittelemään kaljapäissään krouveissa ja kievareissa.

Rugenin saarella herra Issyvoo ystävystyy nuoren Oton kanssa, joka on palkattu ”terapeutiksi” neurooseista kärsivälle englantilaiselle Peterille. Mahdollisesti Peter on myös seksuaalisesti kiinnostunut Otosta, mutta Otto käy vastoin hänen tahtoaan tansseissa vokottelemassa muijia. Otto on varsinainen peluri, joka pyörittää useampaa mimmiä ympäri maata kirjeenvaihtokavereina. Berliinissä hän asuu työväenluokkaisten vanhempiensa kanssa ullakkokämpässä Halleschen Torilla, huonomaineisella alueella, jossa viranomaiset tekevät jatkuvia terveystarkastuksia. Nowakin perheen kuvauksessa Isherwoodin tyyli lähentelee etnografista lähiötutkimusta,    jossa pohditaan myös yhteIMG_1889iskunnan suhdetta köyhyyteen.

Halleschen Torin metroasema ja sen läheiset nurkat tulivat Berliinin-reissun aikana tutuiksi, ja nurkat tuntuivat edelleen suht nuhjuisilta. Oletin alueen kuuluneen Itä-Berliiniin johtuen sen sovjettyylisestä kerrostalokannasta, mutta Kreuzberg kuului amerikkalaisten vyöhykkeelle. Itse Friedrichstrasse tuntui  siistiytyneen huomattavasti sitten 1930-luvun, mutta Halleschen Torilla näkyi edelleen tuo historiallinen ”rouhevuus”. Alueella tuntui asuvan paljon maahanmuuttajia, vajaakuntoisia aikuisia ja vasemmistolaisen oloisia maailmanparantajia, ja koko alue pursusi kaiken maailman ”sosiaalikeskuksia”. Tämä alue oli lähempänä keskustaa kuin ”varsinainen” Kreuzberg, eli se tunnettu hipsterivyöhyke, jossa pystyi syömään koko maailman yhdeltä lautaselta. Halleschen Torilla ei ainakaan näkynyt NIMBY-ilmiötä, vaan olin aistivinani siellä jotain kummallista solidaarisuutta.

Goodbye Berlin tuntui hämmentävän modernilta kertomukselta, jossa oli monikulttuurisia, feministisiä ja sateenkaarevia viboja. Nuorten brittien asema ”kullankaivajina” nauratti kovasti, vaikka kirjan tunnelmat olivat muuten paikoitellen ahdistavia ja pahinta mahdollista enteileviä. Kirja on kirjoitettu toisen maailmansodan aattona, jolloin keskitysleireistä ei vielä ollut yleistä tietoa. Brittien ja juutalaisten ystävyydet tuntuivat tässä loogisilta, varsinkin kulttuuripiireissä. Isherwood on myös taitava kuvaamaan arjen ksenofobiaa ja juutalaisvastaisia diskursseja, jotka hiipivät salakavalasti osaksi kollektiivista tajuntaa.

Luin tätä kirjaa muun muassa Hallesches Torin läheisessä feministikahvilassa, jossa oli latinoteema. Lukeminen kohteessa edistyi kuitenkin hitaasti, koska kaupungilla oli liikaa muuta tarjottavaa. En edes ehtinyt varsinaisiin kirjakauppoihin, mikä hieman harmittaa. Kirjoitan blogia nyt Vilnassa, jossa aion korjata tämän puutteen. Ehkä täältäkin löytyy joku täsmäteos, jonka siivillä voi fiilistellä juuri paikan päällä.

 

16 kommenttia artikkeliin ”Kullankaivajina Berliinissä

  1. Oi Berliini! Kirjan lukeminen paikan päällä on varmasti ollut elämyksellistä! Kävin Berliinissä joitain vuosia sitten, mutta en vieraillut juutalaismuseossa. Niin paljon nähtävää ja koettavaa.

  2. Berliini on kyllä upea kaupunki. Olen käynyt myös tässä juutalaismuseossa. Ne ovat aina vaikuttavia. Olimme viime viikolla Vilnassa ja kävimme myös siellä Vilnan holokaustisessa museossa. Vaikuttava museo. Vilnassa oli ennen toista maailmansotaa yli 200 000 juutalaista ja sodan jälkeen n 2000. Mielenkiintoisen kirjan olet ostanut.

    • Olin myös tällä reissulla paluumatkalla Vilnassa, ja missasin siellä tuon museon, koska se oli lauantaina kiinni. Vilnaan tosin varmasti päädyn uudestaan, koska paljon siellä jäi näkemättä.

  3. Kivaa lukea tällaisesta matkasta, johon liittyy keskeisesti kirja. Olen tehnyt 2011 road tripin Euroopassa (Saksa, Tsekki, Puola, Liettua, Latvia, Viro) ja etenkin Tsekeissä ja Puolassa vaikutuin historiasta, mikä kaupungeista huokui. Berliinissä emme ehtineet kauan tutkia paikkoja, mutta tarkoituksena on joskus matkustella enemmänkin Saksassa, esim. Dresdenissä pysähtyessämme harmittelin, että olimme vain läpikulkumatkalla. Prahassa, Krakovassa ja Varsovassa, etenkin vanhemmissa osissa oli aian oman tunnelmansa, Kävimme Krakovassa hevosajelulla juutalaiskortteleissa. Samalla matkalla vierailin myös Auschwitzissa.

    • Kuulostaa mahtavalta reissulta! Lähtisin kanssa kaikkiin noihin maihin, jos olisi oma auto – bussilla se tuntuisi viime kokemuksen perusteella liian työläältä, ja aikuisten interraili on liian kallis. Mua kiinnostaisi varsinkin tuo itäinen Saksa myös Berliinin ulkopuolella.

  4. Ihanaa tällainen täsmäluku! Minä olen usein lukenut ennen tai jälkeen matkan siihen liittyvää kirjallisuutta, mutta paikan päällä en ole tainnut. Varsinkin tuo kahvilassa lukeminen kuulostaa idylliseltä. Samoin kuin esittelemäsi kirja. Mielenkiintoista, miten 30-luvun ilmapiiri on asteittain pahentunut suunsoitosta ja jännitteistä joukkotuhoon, vain muutamassa vuodessa.

    • Ääriajattelun leviäminen on aina uhka, ja varsinkin sen hiljaisten hyväksyjien passiivisuus. Kyllä monessa itäisen Euroopan maassa on jo aika pelottava tilanne, esim. Unkarissa.

  5. Juutalaismuseo on todella vaikuttava paikka. Pelkästään sen arkkitehtuuri ja sisäpihan kivipaadet hiljentävät. Luulen, että viimeksi museossa käydessäni siellä oli sama näyttely, josta kirjoitat. Hyvin kiinnostava on myös tuo Berliini-kirja. Pitää painaa mieleen.

    • Mä tykkäsin postmodernista taiteesta, ja poikani ei arvostanut lainkaan. Onneksi oli se faktapitoisempi Jerusalem- näyttely, koska kaikki eivät ymmärrä tyhjän tilan estetiikkaa.

  6. Berliini on mahtava kaupunki. Viimeksi kun siellä olin niin luin yhtä noir-dekkaria, jossa kuvattiin samoja paikkoja, joissa itse olin aiemmin päivällä ollut. Tuli aika kiinnostava fiilis.

    Isherwoodista valitettavan harvoin Suomessa nykyisin puhutaan. Luin pari vuotta sitten muutama vuosi tätä Goodbye to Berlin aikaisemmin julkaistun Mr Norris changes trains ja siinä oli myös tosi kiinnostavaa aikalaiskuvausta ja henkilöhahmoja. Pitäisikin lukea lisää Isherwoodia.

  7. Mielenkiintoisen kuuloinen kirja! Holokaustiin liittyvistä museoista on pakko sanoa, että olen itsekin vieraillut vastaavassa, tosin Washingtonissa, ja se oli varsin tunteellinen kokemus. -Minna/bibobook.fi

  8. Minä en ole käynyt Berliinissä, mutta Prahassa kävimme juutalaiskortteleissa ja -museossa. Kokemus oli vaikuttava sielläkin.

    Isherwood on minulle vain etäisesti tuttu nimi, laitan korvan taakse sillä kuulostaa kiinnostavalta. Myös matka ja tutustumiskohteesi vaikuttavat hienoilta, Berliinissä haluaisin kyllä käydä. Hienosti valittu teos matkan mukaan, minä olen vain kerran onnistunut ottamaan oikeasti matkan kohteeseen natsaavan teoksen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s