Pölyt pois ikoninurkkauksesta!

toinen tuntematonTunnen usein syyllisyyttä siitä, etten jaksa olla kiinnostunut suomalaisen kirjallisuuden suurimmista klassikkoteoksista. ”Mitä ikonisempi, sitä tunkkaisempi”, on ollut mottoni, enkä voi tunnustaa saaneeni koskaan mitään irti Tuntemattoman sotilaan hahmoista. Ja kun viime vuonna kuulin novellikokoelmasta Toinen tuntematon (WSOY, 2017, toim. Johanna Catani ja Lari Mäkelä), en ainakaan kiljahdellut riemusta. Varsinkaan, kun kirja ilmestyi sinivalkoisin kansin keskelle kliseistä Suomi 100-hypetystä.

Kirja on kuitenkin nyt edessäni, ja juhlavuoden jälkeen pystyn lähestymään sitä vähemmän ärtyneenä. Vanhana feministinä koen miltei piinalliseksi sen, että armon vuonna 2017 koetaan vielä tarpeelliseksi kirjoittaa uudelleen jotain hegemonisen maskuliinisuuden merkkiteoksia naisnäkökulmasta. Jos tämä kirja olisi kirjoitettu 1980-luvulla, se olisi ehkä saattanut tuntua erilaiselta tai raikkaalta. Vastaavasti luin äskettäin Riina Katajavuoren Wenla Männistön (2014), mutta se ei rasittanut asetelmaltaan lainkaan, koska Kiven veljekset eivät aikanaan edustaneet hegemonista maskuliinisuutta. Ja onhan Tuntemattomassa sotilaassakin suuri kavalkadi hahmoja, joista kaikki eivät edustaneet sotasankaruutta.

Päätin siis antaa teokselle mahdollisuuden. Teoksen novellit tai tarinat ovat suht lyhyitä, ja kirjoittajakaartiin mahtuu monia suosikkejani. Teoksen 22 kirjailijasta vain kuuden teoksiin en ole aiemmin lainkaan tutustunut. Suurin osa kirjoittajista edustaa 1970-80-luvuilla syntyneitä, ja antologian iäkkäin kirjailija, Tuula-Liina Varis (s. 1942) on ainoa, joka on elänyt toisen maailmansodan aikaan.

Kuten arvata saattaa, teoksen kertojapersooniin mahtuu niin lottia, vaimoja, siskoja, morsiamia kuin leskiäkin. Eniten pidin Katja Ketun ja Laura Gustafssonin tarinoista, jotka valottivat petroskoilaisten naisten, Veran ja Vassan vaikeaa suhdetta suomalaisiin sotilaisiin. Niistä olin lukevani jopa hienoista vastarintaa tai ristivalotusta hegemoniselle kansalliselle kuvastolle. Myös Sirpa Kähkösen tamperelaistarina ”Kesän 1939 poutapilvet” oli koskettava ja näkökulmaltaan muista poikkeava, sillä siinä muisteltiin myös kansalaissodan varjoja ja punaorpojen kohtaloa.

Varsinkin maaseudulle sijoittuvissa kertomuksissa korostuu pappien vaikea rooli suruviestin tuojina. Maalaistaloissa pelättiin syystäkin kyläraitilla pyöräilevää kappalaista, jolla ei koskaan voinut olla mitään hyvää kerrottavaa. Tarinat sankarivainajien ja niskureiden hautajaisista lomittuvat hienosti, ja myös ruumiiden pesijöiden ja ruumishuoneiden vartijoiden näkökulma välittyy.

Varsinkin Tuomas Kyrö ja Wenla Hiidensalo muistuttavat sotilaiden ja lottienkin huumeriippuvaisuuksista. Hiidensalon novellin höökipulveria liberaalisti nauttiva lääkintälotta Helmi vaikutti uskottavalta hahmolta, ja saksalaisia kiitettiin tämän ihmelääkkeen maahantuonnista.

Kirjaa ei varmasti kannata lukea yhdeltä istumalta, kuten itse tein, vaan hitaammin nautiskellen. Teoksessa ei silti ollut yhtään tarinaa, josta en olisi pitänyt – osassa oli toistoa tai hyvin samantyyppisiä tunnelmakuvia, joissain ehkä runsaanpuoleisesti maalaisromanttista symboliikkaa – mutta jos muistellaan 1940-luvun Suomea, tämä on kai hyvin representatiivinen kokoelma, jossa maaseudun näkökulma syystäkin korostuu kaupungin varjolla. Tarinoiden kokonaisuus tuntui eheältä ja kattavalta, ja varmasti toimitustyö on tehty pieteetillä ja huolella.

Toinen tuntematon ei ollut teos, joka jätti minuun kipinän klassikkojen uudelleentulkinnasta, mutta se oli paljon monipuolisempi ja koskettavampi kokoelma kuin mitä etukäteen arvelin. Uskoisin, että kirja voisi varsinkin koskettaa nuorempia lukijoita, varsinkin niitä, joiden isovanhemmatkaan eivät ole olleet sodassa tai edes eläneet sodan aikaan.

tuntematon-sotelasTämän teoksen jälkeen tuntui, että olen jo melkein lukenut Tuntemattoman sotilaan, mutta edelleenkään en ole säntäämässä sitä lukemaan pakottavan tarpeen ohjaamana. Sen sijaan voisin katsastella joensuulaisen pienkustantamo Kirjokannen modernimpaa parodista uudelleentulkintaa, eli pseudonymi Vieno Linnan teosta Tuntematon sotelas (2018), joka kertoo soteuudistuksen syövereistä. Jo kansikuvan tasolla se herättää minussa enemmän uusia ajatuksia kuin Toinen tuntematon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s