Paluu historialliseen Berliiniin

tiergartenin teurastajaOlen toki pitänyt paljon Virpi Hämeen-Anttilan Karl Axel Björkin tähdittämästä dekkarisarjasta, mutta ehdin lukea vain kaksi ensimmäistä osaa. Nyt jatkan seikkailuja viitososasta, jonka nimi on jokseenkin täydellinen: Tiergartenin teurastaja (Otava, 2018). Kuuntelen teosta äänikirjana, jota lukee Aku Laitinen. En oikein tiedä, mikä konteksti voisi inspiroida minua enemmän juuri nyt kuin 1920-luvun Berliini. Kaupunki, jota pahuus ei ollut vielä ottanut kokonaan valtaansa, vaan jossa oli vielä jäljellä moninaisuutta ja suvaitsevaisuutta.

Karl Axel Björk on kyllästynyt virkauraansa Valtioneuvostossa, ja tulee aatelisen Gustav-setänsä ylipuhumaksi uranvaihdon suhteen. Hänet palkataan sähköfirman asiainhoitajaksi Berliiniin, jossa sijaitsevan haarakonttorin kirjanpidossa on ilmennyt epäselvyyksiä. Kallea ei ehkä kiinnosta sähköalan tulevaisuus, eikä edes tilintarkastus, mutta Berliini kiinnostaa kroonisesti. Tiedossa on myös huima palkankorotus ja ylellinen, moderni asunto alueella, johon hänellä ei aiemmin olisi ollut varaa. Asunto, jossa on herrainhissi ja upouusi valkoinen kylpyamme.

Teoksessa eletään vuotta 1922, mutta Kalle on asunut kaupungissa aiemminkin, tuoreen valtion ulkoministeriön palveluksessa vuonna 1919. Tuolloin hänen elämäänsä dominoi riippuvuus morfiinista, ja hän tuntee varsinkin kaupungin alamaailmaa, jonka paheellisuus kiinnostaa myös taiteilijoita ja turisteja. Huumeet houkuttelevat häntä edelleen, mutta hän onnistuu puhumaan itselleen järkeä vieraillessaan paikoissa, joissa ilma on sakeaa. Hän tuntee alueet, joissa voi mennä tuntihotelliin kolmen pennin naisen kanssa, samoin puistot, joiden nurkista voi saada mitä tahansa nautintoainetta.

Kaupungissa pelätään lasten turvallisuuden vuoksi, koska ”Tiergartenin teurastaja” on ollut liikkeellä jo kuukausia. Lapsia on kadonnut aluksi köyhistä oloista, mutta juttu saa lisää julkisuutta, kun katoamiset siirtyvät paremmille alueille. Kaikki perheet eivät enää uskalla päästää lapsiaan liikkumaan koulumatkoilla yksin, ja näin myös Björk päätyy auttamaan naapurinsa perhettä kymmenvuotiaan Judithin kuljetuksissa. Suhde Beckerin perheeseen muodostuu nopeasti läheiseksi, ja heidän kauttaan Björk oppii myös juutalaisten kristinuskoon kääntyneiden tilanteessa.

Kirja on näistä lukemistani teoksista toiminnallisin ja raain, mutta samalla runsas kulttuurihistoria takaa sen, että lukija pääsee kokonaisvaltaisesti Berliinin lumoihin. Paikkoja kuvataan teoksessa todella perusteellisesti, ja pidin varsinkin erilaisten ravintoloiden, oluttupien ja kahviloiden meiningistä – kun taas osa asuinalueiden sosiaalisen rakenteen kuvauksista tuntui hieman liialliselta dekkarigenreen. Kirjaa voi tosiaan lukea kartta kädessä, ja uskoisin kirjan avautuvan aivan eri tavalla paikan päällä kuin kotoa käsin lukiessa. Sen verran googlailin keskeisiä paikkoja, että tiedän osan niistä tuhoutuneen toisessa maailmansodassa – ja Hämeen-Anttila on tehnyt suuren työn niiden palauttamisessa kunniaansa. Esimerkiksi kuuluisaa boheemiravintolaa Romanishea ei enää ole, mutta se on aikanaan ollut koko kaupungin keskeisten intellektuellien ja runoilijoiden kohtaamispaikka.

Toivoisin tälle romaanille kansainvälistä levitystä, koska se täyttää mielestäni bestsellerin kriteerit. En tiedä, voisivatko sarjan aiemmat osat kiinnostaa ulkomaisia lukijoita, mutta tämä osa voisi hyvinkin niin tehdä. Björk ei ole ”harrastelijasalapoliisina” mikään tavallinen tallaaja, ja hänen yksityiselämässäänkin riittää ihmeteltävää. Britanniassa historian väitöskirjan tehnyt, Vergiliusta siteeraava, hajuvesistä salaa kiinnostunut maailmanmatkaaja ei ole mitään turha ”löytö” parisuhdemarkkinoilla, mutta samalla voi puntaroida hänen kykeneväisyyttään pysyvämpään parisuhteeseen.

Kirjan kuunteleminen äänikirjana sujui ehkä paremmin kuin aiemmat kokeiluni, ja lukija Aku Laitisen ääni tuntui sopivalta tähän teokseen. Ajallisesti äänikirjojen nauttiminen on toki loma-aikojen luksusta, mihin en luultavasti taivu muuten kuin silloin, kun teos ei ole saatavilla tekstinä. Tämä teos kiinnosti minua niin paljon, etten jaksanut odottaa tekstiversion vapautumista pitkästä lainausjonosta.

Tiergartenin teurastaja on täydellinen lomadekkari, joka tarjoaa ovelasti historiallista ja kulttuurista päivitystä siinä sivussa. Teoksen maailmasta on harmillista poistua, ja voisin hyvin lukea sen uudelleen erityisesti turismin näkökulmasta. Jään myös etsimään muita Berliiniin sijoittuvia historiallisia romaaneja, toki myös saksalaisilta itseltään, mutta myös tämä suomalaisemigranttien näkökulma edelleen kiinnostaa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s