Kun tekoäly himoitsee Stilton-juustoa

onnen algoritmiPosti toi jo toukokuussa ovimatolleni järkäleen, joka on tullut laiminlyödyksi kirjojen valtameressä. Sain ennakkokappaleen brittiläisen P.Z. Reizinin esikoisromaanista Onnen algoritmi (Gummerus, 2018, suom. Antti Autio), ja muistaakseni sain kirjan luettua yli puoliväliin samana päivänä. Jo se, että yksi lempiviihdekirjailijoistani, Jojo Moyes, oli antanut sille positiivisen arvion, inspiroi lukemaan kirjaa, vaikka tekoälyteema ei niin kiinnostanutkaan. Teos siis kertoo ihmisistä, jotka joutuvat tekoälyn parittamiksi, ja sen mielivaltaisten oikkujen piinaamiksi.

Kirjan päähenkilö Jen on yli kolmikymppinen lontoolainen sinkkunainen, aikakauslehtien toimittaja, joka saa väliaikaisen keikan it-firmasta tekoälyn valmentajana. Työ vaikuttaa huomattavasti kiinnostavammalta kuin julkkisjuorut tai BB-rasvojen vertailu. Jenin tehtävänä on kouluttaa tekoäly Aiden luontevaksi keskustelijaksi ja asiakaspalvelijaksi esimerkiksi puhelinmyyntityöhön. Jenillä sattuu olemaan myös riipivä erokriisi meneillään, ja hän käyttää Aidenia uskottunaan sydänsuruissa. Aidenilla taas on kapasiteettia lähteä merta edemmäs kalaan ja ylivoimaisilla algoritmin tulkintakyvyillään etsiä Jenille optimaalisin kumppani koko maailman internetin käyttäjien joukosta.

Enempää en juonesta paljasta, mutta kerron vähän tuntemuksiani kirjaa lukiessa. Kirja sijoittuu enimmäkseen Lontooseen, kolmikymppisten uraihmisten maailmaan, jossa lähes kaikki vapaa-aika vietetään baareissa. Jenin pääasiallinen harrastus on rakkauspulmista uskoutuminen ystävilleen, ei pelkästään tekoäly Aidenille. Meno on reippaan alkoholinhuuruista, ja raja työn ja vapaa-ajan välillä lähes olematon. Kirjassa on paikoitellen suht terävää dialogia, ja myös runsaasti sähköpostikirjeenvaihtoa ja chattikeskustelua. Eniten tyypit ammentavat vanhojen elokuvien maailmasta, johon eri tekoälypersoonatkin omilla tahoillaan tutustuvat.

Kokisin, että kirjassa voisi olla enemmänkin potentiaalia elokuvana kuin romaanina. Minuun iski kirjaa lukiessani verbaalinen ähky, vaikka juoni ei lopulta ollut kummoinen. Ehkä en ollut oikeassa mielentilassa teosta lukiessani, tai koin henkilöhahmot liian pliisuiksi. Varsinkaan sivuhenkilöistä en enää muista kunnolla muita kuin Tomin Colm-pojan, joka ei pilvenpoltoltaan selvää päivää näe.

Kirjan transatlanttinen ulottuvuus tuntuu melkein laskelmoidulta. Kirja taatusti saa enemmän ostajia, jos brittinaisen ihannekumppani löytyy Yhdysvaltojen itärannikolta kuin vaikka Itä-Ukrainasta, Donetskin kansantasavallasta. En löytänyt rakastavaisten henkilöhistorioista mitään kiinnostavaa, tai koin, että hahmot oli luotu niin väljiksi, että niihin pystyy samastumaan lähes kuka tahansa länsimaissa asuva valkoihoinen hieman korkeammin koulutettu heteronormatiivisesta vinkkelistä maailmaa katsova lukija. Onnen algoritmia enemmän jäikin tässä tarinassa kiinnostamaan maksimaalisen ostajakunnan algoritmi.

Tekoäly ei edelleenkään inspiroi minua kaunokirjallisena teemana, mutta jotain teoksen pohdinnoista jäi takkiin. Puoli-ihmisiksi kasvaneita tekoälyjä alkaa nyppiä se, etteivät he aivan pääse kuvittelemaan, millaiselta suuteleminen tuntuu tai miltä maistuu Blue Stilton-juusto laatucrackereiden päällä työkaverin läksiäisjuhlissa. Ne pystyvät kehittämään itselleen musiikki- ja elokuvamaun, mutta jotkut aistilliset kanavat pysyvät heille abstrakteina. Tästä ihmiskateudesta syntyy sitten arvaamattomia tapahtuman ketjuja.

Onhan tässä asetelmassa paljon kekseliästä, ja voisin kuvitella, että kirja saattaa kiinnostaa nörtähtäviä mieslukijoita. Tämä voi hyvinkin olla sellainen man lit-teos, jonka joku metroseksuaali poikaystävä lukee elämänkumppaninsa lukupinosta salaa.

Annoin teokselle Goodreadsissa kolme tähteä, vaikka rehellisesti arvioni killuu kahden ja kolmen välillä. Teoksen kielellinen ilmaisu on sujuvan nokkelaa, ja romaanina paketti pysyy hyvin käsissä, mutta rehellisesti sanottuna teoksen romanttinen anti ei koskettanut minua piirunkaan vertaa. Yleensä odotan rakkaustarinoilta hieman suurempia esteitä tai vastoinkäymisiä kuin tässä esiintyneet matalat kynnykset. Virtuaalimaailman rajaton kekseliäisyys johti tässä kirjassa arkielämän tuiki tavanomaisiin kommelluksiin. Ja juuri kommelluksia tässä riitti muun sisällön uupuessa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s