Neitiherran matka kohti onnea

neiti u muisteleeVoiko parisuhteista kirjoittaa näinä päivinä ilman, että kirjoittaisi seksistä? Mitä muuta parisuhteen dynamiikkaan liittyy kuin seksuaalinen tai eroottinen vetovoima? Kuinka suuri merkitys on tavoilla ja tottumuksilla siinä, pystyykö toisen kanssa jakamaan arkensa? Ja millaista on parinmuodostus, kun ihminen kokee olevansa sukupuoleltaan ailahteleva neitiherra?

Varasin kirjastosta Eeva Turusen hauskalta kuulostavan teoksen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (Siltala, 2018) vain sen nimen perusteella, ja oletin sen tarjoavan – taas kerran – hieman nokkelampaa hömppää. Jos olisin katsonut edes kustantajaa, olisin jo osannut arvata olevani väärässä – sillä julkaiseeko Siltala muuta kuin itsensä vakavasti ottavaa taideproosaa? Teos on ehkä enemmän novellikokoelma kuin romaani, vaikka koin lopulta sen kertojan olevan kaikissa osissa saman. Henkilöillä on kuitenkin eri nimiä, neiti K, neiti N, neiti U, ja lopulta A ja B.

Teos kertoo enimmäkseen naisten välisestä rakkaudesta, vaikka neiti U:lla onkin ollut kavalkadi poikaystäviä. Myös muilla henkilöillä on merkittäviä suhteita miespuolisiin eksiinsä. Teoksessa eletään jouhevasti maailmassa, jossa binäärinen sukupuolikäsitys on menettämässä merkitystään. Ehkä suurempi ihmisiä erottava asia on ikä, tai sukupolvien välinen kokemuksellinen kuilu. Tämä on urbaanien, korkeasti koulutettujen, taiteesta kiinnostuneiden kolmekymppisten maailma, jossa nauretaan niille, jotka vielä kutsuvat espressoa ekspressoksi.

Turunen on kokeellinen kirjoittaja, joka rakastaa pitkiä monologeja, listoja, paikoitellen välimerkittömyyttä ja yliviivattuja sanoja. Kumma kyllä, kaikki nämä kommervenkit eivät tehneet tekstistä vaikeasti omaksuttavaa. Kirjallinen ilmaisu on neuroottisen mielen tutkimista, ja tekstillä on jotain yhtymäkohtia esimerkiksi Miki Liukkosen O:n kanssa, jossa myös neuroosit nousevat keskeiseksi teemaksi. Tässä teoksessa niitä lähestytään kuitenkin lempeämmin ja humoristisemmin – tai ehkä teoksen henkilöillä ei (ainakaan vielä) ole niin vaikeita neurooseja, että ne eristäisivät heitä ympäröivästä yhteiskunnasta.

Kaksi asiaa teoksessa rasitti: 1) se, että teoksen henkilöillä ei tuntunut todellakaan olevan suurempia ongelmia elämässään kuin aistiyliherkkyys ja parisuhteen epämatchaavat estetiikat, 2) parisuhdeteokseksi kirjassa käsitellään kuitenkin yhden henkilöistä kasvavaa ammatinvalintakriisiä, eli pohdinnat teknisestä isännöinnistä ja arkkitehdin ammatin sudenkuopista tuntuivat irrallisilta muun kokonaisuuden suhteen, huolimatta siitä, että ne jotenkin liittyivät kertojan sisäiseen epätasapainoon myös parisuhderintamalla. Ja jälkimmäisestä ryppyilen siitä huolimatta, että pidin asumiseen liittyvistä pohdinnoista paljonkin.

Parisuhteista kertovaksi teokseksi Neiti U muistelee on mahdollisimman epäkaupallinen, ja omasta porvarillisesta taskustaan katsottuna myös epäsovinnainen. Erikoiseksi sen tekee myös se, ettei siinä todellakaan pahemmin kerrota seksistä, eikä henkilöillä ole vaikeita riippuvuuksia, mielenterveyden häiriöitä, eivätkä he tunnu olevan hirveän uskottomiakaan. Eksiä kaikilla on lähietäisyydellä, kantapaikoissa ja joskus jopa omissa taskuissa, mutta henkilöt ovat silti orientoituneita rakentamaan pidempää parisuhdetta yhden kumppanin kanssa.

Kirja on rakenteeltaan niin kaoottinen, etten tiedä, kuinka paljon tulen siitä muistamaan ensi viikolla tai ensi vuonna. Olin kuitenkin havaitsevinani siinä jotain juonen kaltaista ja mahdollisen onnellisen lopun. Mielialoiltaan teos on monista eroista ja pettymyksistä huolimatta jopa nousujohteista, ja näiden haparoivien kohtaamisten rivien välissä lukija saa nauraa monille yksityiskohdille, kuten vaikka analyysille kirjaston kirjojen välistä löytyville roskille, eroastioille, yhteisen torkkupeiton hankintamatkalle, delfinaarioiden paheksunnalle, pojille, jotka pukeutuvat vain mintunvihreään, pojille, jotka ruokkivat itseään pelkällä soijarouheella, makaroneilla ja vitamiinitableteilla, niille hirveille ihmisille, jotka edelleen käyttävät asuntojensa kiinteitä puuleikkuulautoja, ja eritoten asuntojen romanttistyylisille vetimille.

Neiti U muistelee ei ehkä ole se aivot narikkaan-teos, joka otetaan mukaan beachille, mutta kyllä siitäkin viihteellisyyttä löytyy, jos sitä osaa etsiä. Suosittelen teosta ihmissuhdeosaston ulkopuolella varsinkin lintujen, kasvien, arkkitehtuurin ja performatiivisuuden ystäville. Minulle jäi kirjasta kuplivan ilkikurinen fiilis, mikä tuntuu helpottavalta luettuani äskettäin muutamia superrankkoja kotimaisia ihmissuhdetilityksiä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Neitiherran matka kohti onnea

  1. Kirjoitat kirjasta herkullisesti, ja herkullinenhan oli kirjakin paikka paikoin. Kovin pinnalliseksi jäivät nämä neuroosit ja ihmissuhteet, ja ilkeyttäkin kirjassa oli, mutta kirjasta jäi silti positiivinen mieli.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s