Kirjoitusinspiraatiota valokuvista

mccall smithOlen viimeiset viikot seilaillut muistojeni Irlannissa, ja yrittänyt saada aikaan tolkullista tekstiä paikoista, joita ei enää ole olemassa. Dublinin kaupunki on käynyt läpi suuren muutoksen sitten 1990-luvun alun, eikä kaupunki enää hurmaa rosoisella rähjäromantiikallaan samalla tavalla kuin ennen.

Tähän saumaan tuli hauska löytö kierrätyskorista, Alexander McCall Smithin novellikokoelma Chance Developments (Polygon, 2015), joka on kirjoitettu vanhojen valokuvien inspiroimana. Valokuvien tuntemattomista ihmisistä, tietty.

McCall Smith tunnetaan parhaiten Botswanaan sijoittuvista Mma Ramotswe-dekkareistaan, joita luin useamman alkupäästä, mutta joiden lempeän hidastempoiseen tunnelmaan lopulta kyllästyin. Tiesin kyllä, että hän on myös kirjoittanut Skotlantiin sijoittuvia teoksia, mutta en ole niitä saanut käsiini.

Chance Developments upposi minuun kuin häkä, vaikka sen novellit ovatkin kepeitä ja viihteellisiä. Ne ovat rakkaustarinoita menneiltä vuosikymmeniltä, tuorein 1960-luvulta ja suurin osa ajalta ennen toista maailmansotaa. Kirjassa liikutaan Skotlannissa, Irlannissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa ja Italiassa. Rakkaustarinoina ne eivät ole tyypillisimpiä, vaan niihin mahtuu menetyksiä, elämätöntä elämää ja myöhäisherännäisyyttä. Tarinoita inspiroivat kuvat ovat jo luku sinänsä – niitä katselemalla voi lukija kuvitella myös rinnakkaisen tarinan, aivan omanlaisensa.

Tätä valokuvaharjoitustahan suositellaan monissa luovan kirjoittamisen oppaissa, ja minusta tulevan kirjailijan kuuluukin käydä kirppareilla ja antikvariaateissa etsimässä aarteita. Olennaista ei todellakaan ole selvittää, kuka kuvissa on oikeasti, vaan luottaa intuitioon niiden tunnelmista.

Tämä on pieni, ovela ja ”sydäntä lämmittävä” kirja (anteeksi viimeisestä määreestä), jossa ihmisten kohtaloa ohjaa sattuma (tosin joskus suunniteltu sellainen). Enkelit, amorit ja muut henkiolennot voivatkin olla normityyppejä keskellämme, ja joskus elämän poluille on aseteltava nastoja, jotta toivottavaan lopputulokseen päästäisiin.

McCall Smith tuntuu tuntevan varsinkin Britannian entisten alusmaiden historian kuin omat taskunsa. Monilla kirjan tyypeillä on kytköksiä varsinkin Intiaan, ja varsinkin sota-aikoina imperiumin eri kansallisuudet kohtaavat. Protestanteilla ja katolisilla on meheviä ennakkoluuloja toisistaan myös Skotlannissa, kun taas Irlanti on edelleen varsinainen murheen kryyni sen heikon koulutustason suhteen 1900-luvun alussa.

Kirjan hauskin tarina sijoittuu Kanadaan, jossa Eddie Beaulieun vanhemmat ovat kyllästyneet vähätöiseen aikamiespoikaansa, jonka pakkomielteenä on salatiede nimeltä pelmanismi. Eddien pakkomielle ei lupaa myöskään suuria naismarkkinoilla, koska mies ei kykene olemaan puhumatta oudosta harrastuksestaan edes työhaastatteluissa. Eddien isä lahjoo sirkuksen omistajan ottamaan pojan töihin, koska poika ei tunnu kykenevältä työskentelemään muun kuin silmänkääntötemppujen maailmassa. Tarina muistutti minua Angela Carterin sirkusaiheisista romaaneista, ja siinä oli loistava tunnelma.

Irlanti-tarina oli myös hurmaava, siinä eletään ensimmäisen maailmansodan aikaa, ja se vie länsi-irlantilaiseen kyläkouluun, jonka pitämisen nuori Ronald O’Carroll on perinyt isältään. Ronaldia kiinnostavat aivan muut työt kuin kansankynttilän homma, mutta on luvannut pitää koulua vuoden isänsä eläköitymisen jälkeen. Se on suvun velvollisuus, sillä muuten kylän jukurapäät joutuisivat kunnolla heitteille. Kylän iso isäntä  Thomas Farrell on rikastunut rakentamalla Dubliniin slummeja, ja on vetäytynyt maalle viettämään kissanpäiviä. Onneksi Farrellilla on tytär, joka tuo edes ripauksen toivoa uneliaan kylän elämään.

Olin juuri edellisenä iltana viettänyt aikaa googlaillessa Dublinin pahimpien asuinalueiden historiasta, ja tuo tarina tuntui melkein ”tilatulta”.

Muuten kirjaan mahtuu muun muassa luostarielämää, sisäoppilaitosta, teiniraskautta, ja kohtalokkaita kohtaamisia imperiumin eri tukikohdissa toisen maailmansodan aikana. Maantieteellisesti minua kiinnostivat juuri nyt nämä Irlannin ja Skotlannin syrjäseudut, ja vähiten nuo sota-ajan liikkuvat tarinat.

En tiedä, tulenko muistamaan paljoa lukemastani viikon tai kuukauden päästä, mutta tämä pieni kirja sattui nyt oikeaan saumaan, ja osoitti minulle, että kiinnostavia historiallisia kertomuksia voi saada aikaan aika vähäisin eväin. Näissä ei ainakaan ollut yhtään luennoimisen tai opettavaisuuden jälkimakua, vaan McCallilla on taito keskittyä olennaiseen.

Pidin näistä tarinoista enemmän kuin Mma Ramotswe-dekkareista, joissa eniten on rasittanut päähenkilön saumaton hyvyys. Näissä oli jo enemmän särmää, ja tämän lukukokemuksen jälkeen saatan lukea hänen toisenkin Skotlantiin sijoittuvan teoksen.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s