Kasarihelmi revisited

IMG_1897Toissapäivänä löysin Kampin kierrätyspisteestä myös 1980-luvun hurjan kirjan, Annika Idströmin romaanin Veljeni Sebastian (WSOY, 1985). Teos oli julkaisuvuotena Finlandia-ehdokas ja sitä pidetään Idströmin läpimurtoteoksena. Se sai aikanaan paljon julkisuutta, johtuen kai eniten sen rankoista teemoista, insestistä ja lasten huostaanoton ulottuvuuksista.

Olen lukenut romaanin 13-vuotiaana, ja uskallan väittää, että olen ollut aivan liian nuori kirjaa ymmärtämään. Kirjan päähenkilö, Antti, on 11-vuotias, samalla varhaiskypsä ja hyvin haavoittuva tarkkailija, vanha sielu ja koulukiusattu reppana. Antti asuu kahdestaan kirjailijaäitinsä Kaarinan kanssa, jolla on haasteita mielensä terveyden kanssa. Välillä perheessä käy isäehdokkaita, joista viimeisin, Mika, saa aikaan suurinta hallaa.

Idström ilmeisesti tuli lasketuksi mukaan ns. pahan koulukuntaan juuri tämän romaanin vuoksi. Luin joku aika sitten hänen toisen hittiteoksensa, Kirjeitä Trinidadiin, joka oli näkökulmiltaan yhtä outo kuin tämä, mutta paljon toiveikkaampi. Veljeni Sebastian taas on kauttaaltaan rankka kirja, jossa oikein kellekään ei anneta suurta toivoa. Kirjassa on kiusaamista, hyväksikäyttöä, riippuvuuksia ja mielenterveysongelmia vaikka koko ihmiskunnalle jakaa. Teoksen viimeinen kolmannes pitää jo sisällään sen verran paksua kamaa, ettei ainakaan tämän aikuisen lukijan sielu meinannut enää sitä kestää.

Veljeni Sebastian on kaikkea muuta kuin realistinen romaani, eikä sitä kannata arvioida uskottavuuden näkökulmasta. Siinä on paljon fantasioita, ja varsinkin itse Sebastianin hahmo vaikuttaa Antin pään sisäiseltä mielikuvituskaverilta. Myös Antin insestikuvio aamutakkisen äidin kanssa vaikuttaa sen verran utuiselta, että se voi olla sairastumassa olevan lapsen sisäinen fantasia. Kuvaus itähelsinkiläisen koulun arjesta tuntuu kaikista realistisimmalta kerrokselta, kun taas Sebastianin kotielämän kuvaus on puhdasta dadaa.

Maailma on muuttunut paljon sitten 1980-luvun, ja tämän päivän näkökulmasta Veljeni Sebastian saattaa edustaa sosiaalipornoa. Toisaalta maailma on muuttunut myös poliittisesti korrektiin suuntaan, jossa varsinkaan sosiaalisista ongelmista ei enää voida kirjoittaa rehellisesti. Pahimmilta sosiaalipornosyytöksiltä tämän romaanin pelastaa sen vahva fiktionaalisuus, päänsisäisyys. Kirjaa voisi ehkä myös lukea dokumenttina autismin kirjosta – ajalta, jolloin autismista ei vielä puhuttu neuropsykiatrisin käsittein.

Minulla oli tästä romaanista suuremmat luulot kuin miksi tämä nostalgiatrippi lopulta muodostui. Teos pitää otteessaan maagisesti noin puoleen väliin saakka, mutta loppuvaiheissa olisin odottanut jopa parempaa toimittamista. Kirjasta tulee olo, että se on kirjoitettu todella suurella vimmalla, ja että yksi kustannustoimittajan määräämä toimituskierros olisi tehnyt sille hyvää.

Hyvät vibat jäivät mieleeni lähinnä taideproosan tasosta tekstissä: Antin kodin yksityiskohdat ovat todella outoja, ja niissä pyrkimys keskiluokkaisuuteen ja silkka kurjuus vaihtelevat päivittäin. Hän ei koskaan tiedä, onko tulossa pullantuoksuiseen turvasatamaan vaiko veriseen juoppokämppään.

Suosittelen kirjaa vahvoille persoonille ja väkivaltaisten dekkareiden suurkuluttajille. Jälkimmäisille siksi, että tämän romaanin luettua addiktio väkivaltaan ja lasten hyväksikäyttöä kuvaaviin kirjoihin voi lievittyä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s