Mustien joutsenten vanavedessä

IMG_1905Terhi Rannelan Kesyt kaipaavat, villit lentävät (Karisto, 2018) on minulla jo toistamiseen työn alla tänä syksynä, kun yritän saada omaa matkustamisen filosofiaani pakettiin.

Tunnen Rannelan parhaiten romaanista Punaisten kyynelten talo, joka todella teki vaikutuksen aikanaan. Oli häikäisevää huomata, kuinka kolmikymppinen suomalainen kirjailija pystyi menemään niin syvälle Kambodzan kulttuuriin ja historiaan. Jo tämän kirjan perusteella tiesin, että kyseessä oli kirjailija, joka ammetaa tärkeimmät aineksensa matkoiltaan.

Kesyt kaipaavat, villit lentävät on kepeä teos, joka kertoo matkojen ohella kirjailijan arjesta ulkomailla, varsinkin Britanniassa ja Saksassa, jossa Rannela on asunut miehensä töiden vuoksi. Kirjailijatyyppinä hän on virkamiesmäinen, eli rutiineihin nojaava, ja matkustajatyyppinä turvallisuushakuinen. Olikin kiinnostavaa lukea tämä teos ja Nina Rousun täysin vastakkaisella temperamentilla varustettu kohellusteos peräkkäin, koska niissä oli yhteistä vain pitkä litania maita.

Kesyt kaipaavat on oivallinen inspiraatioteos kaikille, jotka haaveilevat uusista matkoista, sillä se pursuaa hyviä kahvila-, leffa-, ja lukemistovinkkejä. Kappaleet ovat lyhyitä ja yli puolet niistä on editoitu aiemmista sanomalehtikolumneista. Maisemat, luonto, eläimet ja matkamuistot saavat siinä suuremman roolin kuin kiinnostavat paikalliset ihmiset ja ulkoinen tapahtuminen. Rannela on introvertti matkailija, joka ei päädy baarireissuiltaan ”natiivien” kanssa yllätysjatkoille. Olennaisempaa kuin paikallisiin tutustuminen hänellä on suomalaiset matkakumppanit, aviomies ja läheiset ystävät.

Aasian reissuista olisin voinut lukea enemmänkin, mutta Rannela ammattilaisena saa yllättävän paljon irti niinkin arkisista kaupungeista kuin Hannover tai Haapsalu. Ehdoton suosikkikohteeni, jossa en ole käynyt, mutta joka alkoi kiinnostaa Rannelan matkassa, oli Singapore. Viron kohdalla kerronnassa tuli lähes ainoa poikkeus kiinnostuksessa paikallisiin informantteihin ja mikrohistoriaan. Oli myös lohdullista huomata, että hänen suuri haaveensa Uusi-Seelanti osoittautui monella tapaa pettymykseksi – vaikka siellä pystyi seuraamaan mustia joutsenia ja muita lintumaailman erikoisuuksia, eivät maan ihmiset ainakaan hurmanneet seuruetta.

Yli puolet teoksen luvuista on aiemmin julkaistuja kolumneja maakunnan lehdissä, mutta onneksi Rannela on toimittanut niitä hieman yhtenäisempään formaattiin. Kokonaisuus on eheä ja elegantti, mutta jäin kaipaamaan särmää ja säröjä. Sain kirjasta enemmän matkustusinspiraation tasolla kuin kaunokirjallisena teoksena, mutta koska olen saanut Rannelan varsinaisista romaaneista paljon juuri kaunokirjallisesti, eivät tämän teoksen kepeys ja tietty pinnallisuus haitanneet. Jos kirjailija varsinaisessa tuotannossaan keskittyy enimmäkseen kansanmurhiin, niitä toteuttaneiden perhe-elämään, vakaviin mielenterveysongelmiin ja muuhun hardcore-osastoon, on mukavaa lukea häneltä myös jotain arkisempaa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s