Ankeutus on mielenmaisema

IMG_1902.JPGTeos: Camilla Grebe: Lemmikki

Kustantaja ja vuosi: Gummerus, 2018

Kääntäjä: Sari Kumpulainen

Sivumäärä: 507

Mistä sain: Kustantajalta

Ruotsalaisen Camilla Greben dekkarit ovat olleet hyvin tapetilla, kiitos Gummeruksen markkinoinnin. Viime vuonna osallistuin bloggareiden Grebe-haasteeseen, ja sen kunniaksi sain hänen uutuusteoksensa Lemmikki kirjailijan itse signeeraamana. Lämmin kiitos muistamisesta, vaikka minulla olikin muiden kiireiden vuoksi haasteita hakea tätä kirjajärkälettä postista.

Onneksi hain, sillä kirja ei voisi olla ajankohtaisempi. Ruotsin vaaleja seurasimme viime viikolla, eikä Ruotsidemokraattien menestys tullut kenellekään yllätyksenä. Greben teoksessa tämä mielenmaisema tulee oivasti esille, vaikka itse puolueen nimeä ei mainitakaan. Grebe kuljettaa lukijansa tyypillisimmälle mahdolliselle oikeistopopulismin kannatusalueelle, Södermanlandin maakuntaan, jossa sijaitsee fiktionaalinen Ormbergin rautaruukkikylä.

Ormbergissä on joskus ollut töitä kaikille, mutta kylä on autioitunut 1990-luvulta saakka. Siellä asuu vain eläkeläisiä, syrjäytyneitä, saksalaisia elämäntapaintiaaneja ja yksi hevosfarmariperhe Tukholmasta. Siellä on jo ollut pakolaisten vastaanottokeskus 1990-luvulla, joka otetaan uudelleen käyttöön syksyllä 2015. Ilmapiiri suhteessa uusiin arabitulokkaisiin on kireähkö, eikä kukaan usko heistä olevan kuollutta kylää elvyttämään. Jotkut kylän joutomiehistä lietsovat jihadismin pelkoa, mutta suurimmalle osalle heistä jihadismi on liian vaikea sana.

Kirjassa nuori poliisi Malin palaa kotikonnuilleen selvittämään vuonna 1993 tapahtunutta lapsenmurhaa. Hän on itse ollut ruumiin epäonnisena löytäjänä vuonna 2009, ollessaan teini ja puskajuopotellessaan kavereiden kanssa. Tutkinnat aloitetaan uudestaan, sillä rikos ei ole edelleenkään vanhentunut. Malin lähetetään tiiminsä kanssa paikan päälle ja he perustavat konttorin kylän rautille hylättyyn kauppaan. Se harmittaa teinejä, koska he menettävät yhden juopottelumestan.

Toisena pääkertojana on 15-vuotias poika Jake, jonka äiti on kuollut syöpään ja isä on työtön alkoholisti. Jake etsii itseään pukeutumalla äitinsä juhlamekkoihin ja varastamalla siskonsa meikkejä. Ormbergin todellisuudessa tämä on kuitenkin suicidaalista, sillä jo pienimmästä poikkeamasta saa homon leiman otsaansa. Ormberg kuuluu kiväärivyöhykkeelle, jolla perinteiset perhearvot ovat totisinta totta. Paikalliset naiset ottavat miehikseen vaikka kuntoutuvia pedofiilejä, jotta pystyisivät täyttämään ydinperheen normin. Transvestitismi tai transsukupuolisuus ovat käsittämättömiä ilmiöitä, eikä Jake voi tulla ulos kaapista kenellekään.

Kolmas, vähemmän äänessä oleva kertoja on Greben edellisestä teoksesta tuttu profiloija-Hanne, joka jo kuusikymppisenä kärsii alkavasta alzheimerista. Hanne on edelleen töissä, vaikka muistisairaus rajoittaa jo pahasti hänen arkeaan. Hän on juuri ollut lomalla unelmiensa Grönlannissa miesystävänsä kanssa, mutta ei muista paljoa tapahtumista matkan jälkeen. Ormbergissä tapahtuu romahdus hänen kunnossaan, ja myös hänen miesystävänsä Peter katoaa.

Eniten pidin Jaken hahmosta ja nuorisonäkökulmasta, joka limittyy myös Malinin oman kasvutarinan kanssa. Sateenkaariteema on osattu tässä ujuttaa juoneen ovelasti, niin, ettei siitä tule sormella osoittavaa tai eksoottista. Paljetteja rakastavia poikia kun on vähän kaikkialla, ja joillekin heistä se on yksi elämänvaihe.

Lemmikki on kerronnaltaan runsas, mutta teemaltaan hyvin koossa pysyvä, koukuttava dekkari. Luin tämän järkäleen miltei yhdessä illassa, sillä teksti pakotti niin tekemään. Maahanmuuttoteemasta en sinänsä oppinut mitään uutta, enkä syrjäkylistäkään, mutta rikosjuoni oli omaperäinen, eikä lainkaan ennalta-arvattava. Poliisi-Malinin oma mielenmaisema muuttuu tarinan aikana, hänellähän on alussa melko ”persuja” mielipiteitä, joita hän joutuu pitämään sisällään ammatillisista syistä. Tutkintatiimissä ei ole yksimielisyyttä monikulttuurisuuden ihanteista, ja omalla tavallaan Grebe kutsuu lukijoitaan ymmärtämään ormbergiläisiä.

Ormbergiläisyys on asenne, joka voi tarttua kenen tahansa meistä.

Lemmikki sai Ruotsin parhaan rikoskirjan palkinnon vuonna 2017, enkä ihmettele syitä. Pidin tästä enemmän kuin Tukholmaan sijoittuvasta esikoisesta Kun jää pettää alta, vaikka se oli trendikkäämpi ja liikkui tutummassa miljöössä. Arvostin myös sitä, että tässä vaihdettiin maisemaa ja osittain myös patteristoa. Jos Grebe kirjoittaa kirjasarjaa, ei hän ainakaan perusta sitä helppoon toistoon ja maneerien kierrätykseen. 

Dekkarina Lemmikki kuuluu yhteiskunnalliseen päähän, ja rikosten raakuuden suhteen se on keskikastia. Poliisin työtä ja tutkintaa teokseen mahtuu paljon, eli se on perinteisen poliisivetoinen. Raikasta ja ansiokasta on juuri tuo yhteiskunnallisuus, sillä siihen voivat tarttua monenlaiset lukijat, myös nuoret ja Ruotsia vähemmän tuntevat. Perusruotsalaisesta kulttuurista kirjassa on mukana lähes kaikki ”klassikot”, kuten joulun ajan sahramipullat, eikä tässä ole yhtään hipsteriyteen viittaavaa elementtiä.

IMG_1901

Mainokset

15 kommenttia artikkeliin ”Ankeutus on mielenmaisema

  1. Minäkin luin (ja bloggasin) Lemmikin. Luen harvoin dekkareita, mutta onneksi Lemmikissä oli niin paljon muita ulottuvuuksia kuin pelkkä rikoksen selvittäminen. Olen samaa mieltä kanssasi, että Jake oli kiinnostava, samoin mielestäni Hanne. Seuraava Greben dekkari ilmestyy ruotsiksi nyt syksyllä ja ennakkotietojen mukaan siinä on mukana edelleen ainakin Hanne ja Manfred. Luulenpa, että poimin sen satunnaiseksi dekkarikseni, sillä Greben tyyli sopii minulle.

  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta dekkarilta! Olen kuitenkin aika huono lukemaan niitä. Agatha Christien tuotantoa on tullut kahlattua läpi. En oikein pidä murhien ja muiden raakuuksien kuvailusta. Yhteiskuntakuvaus sen sijaan kuulostaa kiinnostavalta.

  3. Kirjailija on nimenä tuttu, mutta en ole lukenut yhtäkään hänen kirjaansa, vaikka niitä olisi enkuksikin saatavilla. Jostain syystä olen vain skipannut hänet, mutta nyt alkoi hieman kiinnostaa. Voiko tämän siis lukea itsenäisenä dekkarina eli ei tarvitse lukea ensin tuota Kun jää pettää alta?

  4. Grebe on minulle nimenä tuttu, mutten ole vielä lukenut hänen teoksiaan. Olen kyllä aikonut joskus tarttua sekä hänen esikoiseensa että Lemmikkiin. Teos vaikuttaa kiinnostavalta, sillä en ole kovin tarkkaan perillä länsinaapurin poliittisesta ilmapiiristä tai miljöistä.

  5. Luen dekkareita äärimmäisen harvoin, sillä en oikein välitä murhamysteereistä. Vain Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjaa luen, mutta se onkin sellaista lempeää tyyppiä oleva salapoliisisarja.

    Greben kirjoja on kehuttu tosi paljon ja jollain tavalla ne houkuttelevatkin, mutta pelkään että nämä ovat minulle liian raakoja.

    • Flavia de Luce-sarjaa luin ainakin yhden. Pidin ilmapiiristä ja kulttuurihistoriasta, mutta itse rikoksesta en muista mitään. Lemmikki on kyllä eri sarjaa, siinä rikoksen karmeus varmasti jää mieleen.

    • Kiitos kehuista. ”Miellyttävyys” johtunee kai siitä, ettei mulla ole sivulla linkkejä muiden blogeihin, kävijätilastoja yms. sälää. Ja tämäkin johtuu siitä, etten osaa niitä tänne asetuksista laittaa. Keep it simple.

  6. Luin tämän juuri. Pidin enemmän kuin edellisestä, mutten täysin vakuuttunut. Olen aika vaativa suosikkigenreni suhteen. Jaken hahmo oli kyllä miellyttävä tapaus. Kirjan nimen pitäisi minusta olla suomeksi(kin) Kotieläin.

    • Hyvä kommentti nimestä. Niin, onko lemmikki suomeksi kukka? Minusta ”kotieläin” on aika steriili tai jopa hurja, mutta kai tuohon ihmisen eläimellistämiseen kirjassa pyrittiin. Huh huh, kommenttisi pani miettimään…

      • Husdjur on kotieläin. En tiedä, onko lemmikkieläimelle eri sanaa ruotsissa, mutta ainakin pelkkä Lemmikki vie ajatukseni kukkaan ja lempeämpiin tunnelmiin kuin tässä.

  7. Luin Greben esikoisen ja se oli ihan ok, muttei jättänyt suuria muistijälkiä. En hirmuisesti innostu yhteiskunnallisista dekkareista, niissä tuppaa joskus se yhteiskunnallinen aines jyräämään dekkarijuonen. Tämä kuitenkin tuntuu olevan vetävä tapaus juonen osalta.

    • Juu, ei Lemmikissä sitä yhteiskunnallisuutta ainakaan tuutattu kurkusta sisään, vaan se oli aika nätisti rivien välissä. Tässä oli vahvempi tunteen palo kuin esikoisessa, jossa muoti, hipsterit ja Södermalm loistivat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s