Täsmäteos syyspäiväntasaukseen

venetsialaisetTeos: Taina Latvala: Venetsialaiset (Otava, 2018),

Mistä sain: E-kirjastosta

Olin viettämässä virallista kesän lopetusta mökillä siskon kanssa, ja siihen maisemaan saapui kuin tilauksesta Taina Latvalan romaani Venetsialaiset. Tai olin lukenut romaanin matkalla mökille, ja pohdin sen tunnelmia siellä, sukukalleuksien keskellä. Kyseessä siis on romaani, jossa kolme aikuista sisarusta kohtaavat kesän lopettajaisten merkeissä kuolleen isänsä rakentamalla mökillä.

Kyseinen isä on kuollut jo 1990-luvulla, mutta siskot ovat vahvasti hänen perimässään kiinni. Vanhimmalla siskolla Iiriksellä on eri äiti kuin Paulalla ja Elinalla, ja Iiris on tutustunut nuorempiin siskoihinsa vasta toisella kymmenellä ollessaan. Iiris on perheen taiteilijasielu, ex-punklaulaja ja elämäntaiteilija, jonka elämästä puuttuu kokonaan pysyvyys. Paula on angstinen suorittaja, Helsingissä menestyvä juristi, kun taas Elina on jotain näiden kahden tyypin väliltä, mutta haaveilee taiteilijan urasta. Kirjassa myös suunnitellaan Elinan häitä, joiden yksityiskohdista Paula on enemmän huolissaan kuin morsian itse.

Minun oli vaikea päättää, olinko lukemassa chicklitiä vaiko vakavampaa proosaa, eikä määrittelyllä lopulta ollut väliä. Teos operoi runsaiden takaumien muodossa, mutta nykyhetken aika-akseli on vain viikonlopun mittainen. Mökki on jossain Pohjanmaalla, fiktiivisessä Loimujärven kylässä, jossa myös nuoriso kuuntelee iskelmää. Venetsialaisia vietetään paikallisessa tanssiravintolassa, jossa pääartistina on entinen tangokuningas Luka Aaltonen.

Juoni liittyy pitkälti siskojen isän salaisuuksiin, ja siskojen erilaiseen suhteeseen isään. Isä on ollut tuulella käyvä, alkoholisoitunut liikemies, jonka elämään on mahtunut monia naisia. Viimeisiä aikojaan isä vietti Pohjois-Karjalassa ja Thaimaassa, kaukana kotikonnuilta. Parhaimman yhteyden isään tämän elämän loppuvaiheissa sai hulttio-Iiris, kun taas nuorempien tytärten seurassa kulisseja kiilloteltiin ja kohtaamiset jäivät lähinnä sukujuhlien pönötystasolle.

Venetsialaiset purkittaa loppukesän mökkitunnelman ja kuvaa oivallisesti sisarusten välistä dynamiikkaa. Pidin enemmän kirjan nykyisyydestä kuin suvun historiasta, jossa tarinat tuntuivat vähän liiankin nähdyiltä. Tarinoihin mahtui hulluutta, juoppoutta, perheväkivaltaa, salasuhteita ja vaikenemista, juuri sillä tasolla kuin keskivertosuvuissa ilmenee. Niihin on helppo samastua, mutta ne eivät hiipineet ihoni alle kovinkaan voimallisesti. Kaipasin lisää outouksia, tai ainakin tyylillistä vaihtelua. Yhtä juonellista ratkaisua, jota ei sovi paljastaa etukäteen, arvostin, vaikka siinä liikuttiin jo hienoisesti saippuaoopperan puolelle.

Kotiinpaluun teemasta olisin voinut lukea enemmänkin, sillä siskojen ravintolavisiitti jäi parhaiten mieleeni. Paula-siskon kohtaaminen nuoruuden rakastettunsa kanssa oli herkullisesti kuvattu, samoin kissatappelu kotiin jääneiden pahismutsien kanssa. Olen kroonisesti kiinnostunut pienten paikkakuntien yöelämästä paikoissa, joissa muualta tullut henkilö on tuijotuksen kohteena, ja jonka päälle todella saatetaan räkiä.

Kielellisesti teos yltää kirkkaasti chicklitin peruskauran yläpuolelle, mutta tematiikka jäi aika viihteelliseksi. Venetsialaiset on myös leimallisesti naisille kirjoitettu kirja, jonka uskoisin miellyttävän varsinkin etelän ”pizzakolmion” ulkopuolella asuvia lukijoita. Pohjalaisuus oli kirjassa ehdottomasti enemmän voimavara kuin taakka, mutta sen mökkiteema ylitti maakunnalliset intressit.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s