Treffeillä poliklinikan kernisohvalla

itkonen ihmettäTeos: Juha Itkonen: Ihmettä kaikki (Otava, 2018)

Mistä sain: E-kirjastosta

Juha Itkosen uusin romaani Ihmettä kaikki saapuu luokseni noin kuukauden sen julkaisun jälkeen, ja teos on tällä välillä myynyt jo niin paljon, että siitä on otettu toinen painos. Kirjan julkaisusta on uutisoitu enemmän iltapäivä- ja naistenlehdissä kuin muissa medioissa, ja olen ollut tästä mediatapahtumasta auvoisen tietämätön. Myöskään en tiennyt, että Itkonen on tuoreehko kaksosten isä. Kirja on myös hyväntekeväisyystempaus, eli sen tuotto menee lyhentymättömänä HUS:in vastasyntyneiden teholle.

Kirjan lukeneena en ihmettele, miksi.

Teosta on vaikea arvioida, sillä vaikka luin sen sujuvasti koko empatiavarastoni tyhjentäen ja kyynelehtien, en siltikään lämmennyt sen perusasetelmalle. Kirja oli koskettava ja aihepiiriltään järeä, ja pidin siinä varsinkin uskonnollisista ja moraalisista pohdinnoista. Kielellisesti teos on laadukas, onhan se monesti palkitun ammattikirjailijan jälkeä.

Teos on vahvaa autofiktiota, vaikka sen päähenkilöiden nimet on muutettu. Se kertoo kirjailijamiehestä, joka toivoo vaimonsa kanssa neljänkympin kynnyksellä iltatähteä. Pariskunta kokee kolmannen raskauden aikana jotain hirvittävän raskasta, eli he päätyvät keskeyttämään raskauden lapsen oletetun vamman vuoksi. Pian tämän jälkeen vaimo tulee uudelleen raskaaksi, ja ultrassa näkyy tuplaonni. Lapset syntyvät keskosina, mutta heidän tilassaan ei ole hengenvaaraa.

Tarina on tavallisen epätavallinen; kertomus keskeytetystä raskaudesta on riipivää luettavaa, kun taas kaksosten odotuksen tarina ei ole niinkään epätavallista näinä päivinä. Kirjan perhe on hyvin toimeentuleva, ja sitoutunut kunnon perhearvoihin. Lapsia viedään musiikkikouluun tunnollisesti, ja terveellisiä aterioita kokataan Jamie Oliverin reseptien mukaan. Vaikean päätöksen jälkeen nelihenkisellä perheellä on varaa lähteä Uuteen-Seelantiin kokonaiseksi kuukaudeksi, säästämättä matkaa varten vuosikausia. Tässä siis puhutaan erittäin varakkaista luovan alan ammattilaisista, sillä suomalaisen keskivertokirjailijan vuosiansiot ovat 11 000 euroa.

Samaan aikaan lehdissä kerrotaan lapsiperheköyhyyden kroonistumisesta ja siitä, kuinka lastenteko ei nuoria aikuisia houkuttele – miksiköhän? Toki meillä edelleen on toimiva julkinen terveydenhuolto, joka takaa pikkukeskosten hoidon myös vähävaraisille perheille, mutta millaista on lisääntymisen yrittäminen silloin, kun ei ole varaa ajella taksilla päivystyspoliin keskellä yötä? Tai ei ole varaa edes raskaustesteihin? Millaista on kokea myöhäinen abortti tilanteessa, jossa on muitakin huolia?

Olisin arvostanut tätä kirjaa enemmän, jos se olisi ollut hieman enemmän fiktionaalinen – teema on hyvä ja tärkeä, mutta päähenkilöiden keskiluokkainen omahyväisyys nyppi. He tuntuivat elävän jossain keinoamerikkalaisessa kuplassaan, jossa maailman ihanin asia on Victoria’s Secretin vartalovoide (mikä ei edes ole ylellistä eikä kallista, mutta pointtina on, että se on ostettu lentokentältä Floridasta). Ja kun Fijin sukellusretki peruuntuu vaimon uuden raskauden vuoksi, se miltei tuntuu kaatavan kertojan maailman.

Oikeastaan kirja sai minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että nykyisessä yhteiskunnassamme lisääntyminen kuuluu vain hyväosaisille. Ja että lisääntyäkseen ihmisen on oltava strateginen ja ahne. Lisääntyminen on surullinen asia, jos ihminen viruu kuntouttavassa työtoiminnassa tai on leipäjonojen asiakas.  Ja vanha sanonta ”lapsi tuo leivän tullessaan” on puhdasta diibadaabaa.

Kirjassa on jotain samaa Karl Ove Knausgårdin vuodenaikaromaanien tyylin kanssa, ja Itkonen kuittaakin velkansa ”Knasulle” komeasti. Mieleeni tuli myös ruotsalainen Tom Malmqvist, joka kirjoitti teoksen leskeksi jäämisestä synnytysosastolla. Malmqvistiä ja Itkosta yhdistää varsinkin lääketieteellisen kuvauksen tarkkuus, ja keskittyminen sairaalaelämään.

Itkonen ei ole kirjoittanut tätä kirjaa rikastuakseen, ja pidän sitä oivana vertaistuen kanavana. Teos on kuitenkin sen sortin kirjallisuutta, että se luultavasti koskettaa eniten juuri vertaisia lukijoita – eli niitä, joilla on kokemusta joko vaikeista raskauksista tai pikkukeskosen vanhemmuudesta, tai molemmista. Voin hyvin kuvitella, että tämä kirja voi olla jonkun ruuhkavuosiaan elävän stressaantuneen vanhemman ainoa teos, jonka hän lukee vanhempainvapaallaan. Sellaisena teoksena se on äärimmäisen tärkeä ja arvokas.

En ole lukenut Itkosen kaikkia teoksia, ja varsinkaan ne rockaiheiset eivät kolahtaneet minuun. Olen jostain syystä pitänyt eniten hänen teoksestaan Ajo, jossa päähenkilön mielenterveyden horjahtelu oli kuvattu kutkuttavalla tavalla. Kirjoissa näkyy ihailtava teemojen monipuolisuus, eli ainakaan hän ei harrasta toistoa eikä jonkun ”tavaramerkin” brändäämistä. Kirjailijan työtä pohtiessa on myös muistettava, että tämä teos on kirjoitettu elämäntilanteessa, jossa täydellinen keskittyminen kirjoittamiseen ei ehkä ole ollut mahdollista. Tunnen monia kaksosten vanhempia, eivätkä monet heistä etene taiteilijan urallaan lasten ensimmäisenä vuosikymmenenä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s