Tallinnanaukion taistelijoista

hölmö nuori sydänTeos: Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän (Otava, 2018)

Mistä sain: E-kirjastosta

Joskus tulee eteen kirjoja, joista ei tiedä, kenelle ne on kirjoitettu ja joista jää vahva tunne, että ne toimisivat paremmin jossain muussa kerronnallisessa formaatissa. Varasin Kirsikka Saaren esikoisromaanin Hölmö nuori sydän tietämättä mitään kirjailijasta ja hänen taustastaan. Romaani on julkaistu elokuussa ja ennen tätä siitä on ollut tekeillä elokuva, joka saa ensi-iltansa muutaman päivän päästä.

Itä-Helsingin ja Vantaan huonomaineiset lähiöt nousevat vähän väliä suosituiksi kohteiksi varsinkin elokuvan maailmassa. Olen nähnyt ainakin Täältä tullaan elämän, Leijonasydämen, Jos rakastat, Nousukauden ja Vuosaaren – kaikki eivät kuvanneet nuorta rakkautta, mutta kaikissa näissä kuvataan lähiöelämään liittyvää juurettomuutta. Kirsikka Saari näyttää kirjoittaneen jo aiemman lähiöaiheisen elokuvan Korso, jota en ole nähnyt, mutta josta olen jotain kuullut. Muistaakseni hyvää.

Romaanissa Hölmö nuori sydän eletään vähävaraisten perheiden arkea Myllypurossa eli Pyllymurossa, käydään shoppailemassa Itiksessä ja eksytään retkillä kaupungin varakkaampiin osiin. Nuoret rakastavaiset, Kiira ja Lenni, ovat aina asuneet idässä, ja heitä yhdistää isättömyys. Lenni on tavannut biologista isäänsä pienempänä, mutta Kiiran isä on vain feidannut eivätkä äidin uuden miesehdokkaat ole tehneet vaikutusta. Kiiran kotona eletään vielä pikkulapsiarkea, kun taas Lennin äiti on menevä kaveriäiti, joka ei tuo hoitojaan pojalleen näytille. Työttömyys ja sosiaalituilla eläminen kuuluu Pyllymurossa elämäntapaan, se on ylisukupolvinen kokemus, joka vain periytyy.

Kun Kiira tulee raskaaksi, hänen äitinsä Ansku 34 vee ei kykene tyttärensä tueksi, vaan on lähinnä huolissaan oman huteran sankariäitiytensä karisemisesta. Tytär on kilpailija, jonka toivotaan muuttamaan omilleen mahdollisimman pian. Kiiralle raskaus voi olla pääsylippu aikuisuuteen, mutta se ei takaa automaattista etuilua kaupungin asuntojonossa.

Olin enemmän kiinnostunut kirjan äärioikeistoteemasta, sillä siinä Lenni löytää miehisyydelleen tukea Tallinnanaukion isänmaallisista miekkariporukoista. Olen tätä todellisuutta seurannut YouTuben välityksellä, ja ollut erityisen ahdistunut siitä tavasta, jolla ”rajakkien” johtohahmot rekrytoivat joukkoihinsa alaikäisiä ”uskon sotureita”. Saari on perehtynyt aiheeseensa, mutta tämä toinen suuri teema jää pääteeman, raskauden varjoon. Janne on uimahallin saunoissa maahanmuuttajia kyttäävä, viinaa vetävä keski-ikäinen paikallinen haittaisänmaallinen, joka hoitaa puhepuolen ja saa nuoremmat ja tyhmemmät toimimaan. Jannen ja nuorison kohtaamisissa oli hyviä komiikan alkuja, ja minusta äärioikeistoteemalla olisi voinut revitellä enemmänkin.

Maahanmuuttajahahmot olivat kirjassa uskottavia, mutta jäivät liian ohuiksi. Toisaalta se valinta, ettei pariskunta ollut kahdesta eri kulttuurista, vaan Kiirasta oli tulossa vastoin tahtoaan natsin morsian, oli tarpeeksi raflaava. Jäin kuitenkin miettimään eri vaihtoehtoja juonen toimivuuden kannalta. Äärioikeistopiireissä kun pyörii myös tyttöjä ja naisia omasta tahdostaan, ei pelkästään natsien tyttöystävinä, ja joillekin lasten tekeminen on kansalaisvelvollisuus. Entä, jos tarinassa teinityttö olisikin ollut aktiivisempi poliittisesti ja päättänyt pitää vauvan vain isänmaan vuoksi?

Luin äskettäin toisen teoksen, Elina Rouhiaisen Muistojenlukijan (2017), joka oli vahvemmin nuortenkirja, jossa kuvattiin nuorta rakkautta ja rasismia Vuosaaressa, ja siinä liiallisen arkirealismin ongelma ohitettiin outoutuksen kautta, eli teos oli skifisarjan aloitusteos. Tässä teoksessa mennään sosiaalinen ongelma (eli teiniraskaus) edellä, eikä tällaisessa lähestysmistavassa ole mitään väärää, mutta keskiverto teini (joka ei ole raskaana) ei välttämättä innostu kirjan neuvolakäyntikuvauksista. Oletan, että kirja kiinnostaa enemmän teinien vanhempia tai vähintään niitä, joilla on kokemusta raskaaksi tulosta nuoressa iässä. Leffa tosin vaikuttaa sellaiselta, jonka vanhempi ja teini voivat käydä katsoa yhdessä, ja  joka varmasti toimii loistavasti varsinkin dialogin tasolla.

Minulle tämä lukukokemus jäi liian arkiseksi ja pinnalliseksi, mutta leffa kiinnostaa enemmän. Ainoa kiinnostava hahmo oli historianopettaja Anna-Liida Kolehmainen, joka kutsui oppilaitaan neideiksi ja herroiksi ja kertoi heille olevansa oopperalaulajan tytär. Lennin innostus talvisotaan ei kuitenkaan osoittautunut palavaksi, vaikka tällä oli uunituore Kiitos 1939-1945-huppari päällään. Tällaisista keskusteluista ja kohtaamisista olisin halunnut lukea enemmän kuin kännisistä kotibileistä ja Instagramin mustasukkaisuusdraamoista.

Lennin ja Kiiran kahdenvälinen maailma, ikävä sanoa, jäi lähinnä ahdistavaksi ja latteaksi. Heillä toki oli toivoa paremmasta tulevaisuudesta, mutta yhteiskuntamme kovenevien arvojen keskellä heillä on myös kaikki chanssit tulla nimitetyiksi ”ihmisroskiksi” päättäjien toimesta. Lasten teko myllypurolaiseen leipäjonotodellisuuteen on karua ja syvästi eriarvoistavaa.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s