Teos: Pajtim Statovci: Tiranan sydän (Otava, 2016)
Aloitin Tiranan sydämen pian sen julkaisun jälkeen, ja sain sen loppuun kaksi vuotta myöhemmin. Lukemisessa ei ollut ainakaan kieleen tai kerrontaan liittyvää ongelmaa, vaan ehkä minua vaivasi teosta aloittaessani empatiaähky. Teoksen alkupuoli on aika murheellinen, ja muistaakseni jaksoin nuorten albaanipoikien maastapakokuvausta siihen saakka, kun Bujar tuli työnantajansa raiskaamaksi.
Luin kirjan toisella kierroksella kokonaan alusta, ja olin ilmeisesti vireämmällä tuulella, koska sain sen nyt luettua melkein yhdeltä istumalta. Minulla ei ole tietoa Albanian lähihistoriasta enempää kuin muilla ikäisilläni keskivertokansalaisilla, eikä maa ole ainakaan toistaiseksi ollut matkahaaveideni kärkisijoilla. Maata olen tiiraillut joskus 1980-luvulla laivan kannelta jossain Korfun saaren edustalla. Tuolloin maa oli ehdottoman suljettu, ja siihen liittyi pelonsekaista kauhua.
Teoksessa naapurin pojat, Bujar ja Agim, karkaavat kotoaan 15-16-vuotiaina pian kommunismin kaatumisen jälkeen. Bujar on juuri menettänyt isänsä hoitamattomaan syöpään, ja äidinkin terveys on vaakalaudalla. Agimin länsisuuntautunut perhe on varakkaampi, ja tämän vanhemmat ruokkivat Bujaria ja tämän siskoa pitkään heidän äitinsä masennuksen aikana. Agimin isältä varastetuilla säästöillä pojat pystyvät elämään herroiksi muutaman viikon, minkä jälkeen alkaa kolkko pakomatka kohti myyttistä länttä.
Sukupuoli-identiteetti ja etninen identiteetti/kansallisuus nousevat rinnakkaisiksi teemoiksi, ja kirjan anonyymiksi siirtyvä kertoja kokee olevansa etnisen taustansa kanssa vielä enemmän hukassa kuin sukupuolen tai seksuaalisuuden. Italiassa hänen on oltava albaani turvapaikkaa hakiessa, mutta Berliinissä hän on bosnialainen, Madridissa italialainen, New Yorkissa espanjalainen, Suomessa turkkilainen – hän kertoo uusille ihmisille koko ajan parannettua versiota pakotarinastaan, onhan hän megalomaanisen tarinankertojan lapsi.
Suomi on tarinassa vain yksi etappi, jossa kertoja kohtaa rakkauden transsukupuolisen naisen hahmossa. Nuori teologian opiskelija Tanja on korjausprosessissa, ja hänen ystävänsä haluavat suojella häntä ylilyönneiltä rakkaussuhteissa. Kertojalle Tanjan vauras sukutausta muodostuu suuremmaksi ymmärryksen muuriksi kuin hänen muutoksessa oleva sukupuolisuutensa. Suhde on traaginen, eikä kuvausta kevennä paljoa päähenkilön parodinen osallistuminen talent-kilpailuun vale-Tanjana. Varsinkaan, kun hän tekee tämän rakastetultaan piilossa.
Tiranan sydän on kevytlukuinen, mutta emotionaalisesti raskas, vakava ja traaginen teos, jossa vertaillaan aiheellisesti ja osuvasti Euroopan eri laitojen ihmisten huolia ja murheita. Sukupuolivähemmistöjen oikeudetkin asettuvat huolten spektrillä eri kohdille riippuen siitä, millaisissa oloissa eletään materiaalisesti. Statovci tuo romaaniinsa ansiokkaasti myös paikallisia albanialaisia tarinoita, joissa sukupuolen käsityksiä on venytetty. Toisaalta kirjassa kuvataan äärimmäisen konservatiivista yhteiskuntaa, jossa edelleen 1990-luvulla miehet kourivat muniaan julkisella paikalla miehekkyyden osoituksena.
Transsukupuolisuudesta olen viime aikoina lukenut monta fiktiivistä teosta, jossa aihetta lähestytään vahvasti ilmiö edellä. Sellaiset teokset tarjoavat helppoa samastumispintaa ja vertaistukea prosessin keskellä oleville ihmisille ja heidän omaisilleen. Tiranan sydän lähestyy sukupuolen moninaisuutta tarinankerronta edellä, ja se tekee tästä romaanista kaunokirjallisesti vahvan ja uskottavan esityksen aiheesta.
Anun ihmeelliset matkat 