Krunikkalaisen kauhuleffan kulisseissa

Teos: Katja Lahti: Lasitehdas (S&S, 2018)

Olen kai viime aikoina lukenut enimmäkseen vakavia kirjoja, koska en muista, milloin viimeksi nauroin ääneen lukiessani. Onneksi puutostautiin löytyi täsmälääke Katja Lahden romaanista Lasitehdas. Aloitin hörähtelyn siitä, kun keski-ikäinen kampaaja Irina soitti ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässään Kansanradioon, ja olin jo pissiä alleni, kun päästiin pariskunnan eeppiseen joulumatkaan Helsinkiin, jossa heitä odottivat suomenruotsalaiset Gustafssonit Kruununhaan jugendtalossaan.

Lasitehdas kertoo nuoresta parista, Juhasta ja Lotasta, joiden kotitaustat ovat kaukana toisistaan. Juha on kotoisin kehäkolmosen ulkopuolelta lasiruukkikaupungista, ja hänen duunarisukunsa historia nivoutuu lasitehtaaseen. Lotan isä on suomenruotsalainen lääkäri, ja suomenkielinen äiti on tehnyt luokkahypyn naimalla kartanon perijän. Kristiinasta tulee Christina, ja naituaan lääkärinsä hän perustaa golf- ja ratsastusvaatteita myyvän yrityksen. Lotalla ja Juhalla on molemmilla ollut myrskyisä nuoruus, vaikka molemmilla on rakastavat vanhemmat. 

Rahalla tai sen puutteella on keskeinen rooli kertomuksessa. Juhan duunariperheessä on totuttu hankkimaan kaikki vaatteet kirpparilta, kun taas Lotta on aina saanut enemmän lahjoja kuin on osannut pyytää. Juhanin ja Irinan haaveena on ollut omakotitalo, jossa olisi poreamme. Kun pariskunta sitten voittaa kimppalotossa jättipotin kahden kaverinsa kanssa, he eivät yhtäkkiä osaa rahaa kuluttaa. Luomukaritsa ei maistukaan yhtä hyvältä kuin makaronilaatikko, eikä Juhani osaa valita jouluvisiitille tuliaisviiniä Alkon liian suuresta valikoimasta.

Kirjan jokainen hahmo on Suuri Persoona, myös Juhani ja Irina, jotka edustavat välisuomalaista tavallisuutta sen äärimmäisessä olomuodossa. Itse asiassa viihdyin heidän roosankukertavalla alcantara-sohvallaan niin hyvin, että kirjan loppuun saattaminen jäi harmittamaan. En muista, milloin viimeksi olisin kohdannut näin juurevia duunarihahmoja, joiden kohtaamisesta tuli hyvä mieli angstin ja ahdistuksen sijaan. Ehdoton suosikkini hahmoista oli kampaaja-Irina, joka pääsee kuusikymppisenä toteuttamaan haaveensa perustamalla oman ompelimon. 

Kirja leikittelee sivistyksen, luokkanousun ja sosiaalisen pääoman ideoilla hulvattomasti, ja päätyy raaputtamaan porvarillisen charmin pintaa syvemmälle. Kirja tuntuu sellaiselta raaputusarvalta, jossa jokainen ruutu voittaa. 

”Ja kai se on niin, että kaikki ihmiset ovat loppujen lopuksi ihan spedejä, ikään, sukupuoleen ja yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Sivistys on vain ohuen ohut kalvo ihmisen pinnalla, joskus se irtoaa vahingossa ja joskus sen haluaa repiä irti ihan itse.”

Roger ja Christina oppivat luultavasti uusilta puolisukulaisiltaan enemmän kuin Juhani ja Irina oppivat heiltä. Pidin kirjassa paljon varsinkin suomenruotsalaisuuden kuvauksesta, vaikka kieltämättä se oli hieman yliampuvaa. Voiko jonkun elämä todella kaatua siitä, jos tammikuussa ei pidetäkään blini-illallisia, ja kuuluvatko rapujuhlat aivan kaikkien suomenruotsalaisten vakiokuvastoon?

Katja Lahti on lahjakas kirjailija siksi, että hän onnistuu luomaan maagisen maailman hyvin arkisista elementeistä. Tässä teoksessa ei ollut ainuttakaan tylsää kohtausta, eikä turhaa tyyppiä. Hänen kielensä on runsasta, ja varsinkin ruokaan, kodin sisustukseen ja muotiin liittyviä anekdootteja pursuaa kaikkialla niin, että pieni konmarittaja minussa oli pakahtua. Minulla myös kesti tämän 300-sivuisen teoksen lukemisessa pidempään kuin keskivertoromaanin. Se kertonee tekstin laadusta ja kielen rikkaudesta – huonon romaanin kun lukea sutaisee parissa-kolmessa tunnissa. 

Kotimaisista romaaneista Lasitehdas kiilaa ihanilla hahmoillaan, rakkaudellisella ilmapiirillään ja vinksahtaneella huumorillaan tämän lukuvuoden lukemistojeni kärkikastiin – ehkä enemmän liekeissä olen ollut vain Olli Jalosen Taivaanpallosta (ja blogini lukijat alkavat varmasti jo olla ryytyneitä tämän teoksen jatkuvaan mainostukseen). Lasitehdas on sellainen kirja, jota suosittelen joululahjaksi aivan kaikille, ja se voisi hyvin inspiroida myös Juhanin ikäluokan miehiä. 

Olen iloinen myös siitä, että kirjalla on vielä reilu viikko laina-aikaa, sillä mahdollisesti luen sen uudelleen vain sen tuottamien feromonien vuoksi. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s