Maitojunalla Lissaboniin

Teos: Luis Ruffato: Lissabonissa muistin sinut (Into, 2017)

Suomennos: Jyrki Lappi-Seppälä

Lissabon on yksi lempikaupungeistani tässä maailmassa, ja silti en ole lukenut montaakaan sinne sijoittuvaa kaunokirjallista teosta. En varsinaisesti tunnista tai muista muita portugalilaisia kirjailijoita kuin Fernando Pessoan, jonka teoksia en myöskään ole matkoillani sinne ahminut. Tilanne on nolo, mutta myös ymmärrettävä: Portugali on viimeisiä Euroopan maita, joka on saavuttanut melkein täyden lukutaitoprosentin, ja siksi maan kirjallisuus ei ehkä ole kehittynyt aivan samaa tahtia kuin pohjoisen Euroopan. Ehkä sitä ei myöskään pahemmin käännetä niille kielille, joita itse ymmärrän. Toimittaja Rita Dahlin suomentamaa nykyrunoutta olen lukenut vuosien varrella. 

Luiz Ruffato kirjoittaa tiiviisti vanhalle mantereelle eksyneen brasilialaissiirtolaisen Serginhon tarinan veijariromaanissaan Lissabonissa muistin sinut. Teoksen nykyisyydessä, 2000-luvun puolessavälissä Serginho on neljääkymmentä lähestyvä eronnut isä, jolla on mielisairas ex-vaimo, poika ja näiden suku elätettävänään. Teos koostuu kahdesta osasta: kertomuksesta siitä, kuinka Serginho lopetti tupakanpolton, ja siitä, kuinka hän aloitti polttamisen jälleen. 

Olen aloittanut lukemaan teosta aiemminkin, mutta en oikein saanut tarinan juonesta kiinni – tai se tuntui niin simppeliltä, etten ymmärtänyt sen ”pointtia”. Todennäköisesti tässä on nerokkaampaa kielellinen ilmaisu ja muoto kuin juoni. Mahdollisesti se on myös kirjoitettu siitä näkökulmasta, että se olisi mahdollisimman edustava tarina Eurooppaan muuttaneesta brasilialaissiirtolaisesta – tyypistä, jolla on kotoa lähtiessään ollut suuret suunnitelmat rikastumisen suhteen, ja joka joutuu tinkimään tavoitteistaan huomattuaan, että Euroopassa ei olekaan kullattuja katuja. 

Serginho etsii työtä Lissabonista, ja pääsee turistiravintolaan tarjoilijan apulaiseksi. Hänen yllätyksekseen ukrainalaisilla on etulyöntiasema työmarkkinoilla suhteessa brasilialaisiin, jotka kuitenkin puhuvat portugalia äidinkielenään. Hän joutuu kusipää-Anatolin nöyryyttämäksi, mutta nielee kiukkunsa pystyäkseen edes tienaamaan minimipalkan. Vapaa-aikanaan hän hengailee Lopo Garcia-nimisen kodittoman runoilijan kanssa, joka on maan suurin kirjallinen lupaus, vaikka ei ole vielä julkaissut mitään. Vaihtoehtoisesti hän käy treffeillä maannaisensa Sheilan kanssa, joka ei pääse Zaran putiikkiin myyjäksi, vaan joutuu myymään itseään 30-40 euron tuntitaksalla nuhjuisissa kortteleissa. 

Kirjassa tavataan myös afrikkalaisia siirtolaisia, joiden on pakko vuokrata vaimojaan, ja jotka kannattelevat koko merentakaisen yhteisön kunniaa harteillaan. Kizomba soi ja cachacha virtaa naapuruston juhlissa, mutta kaikesta tästä ei voi selvitä ilman tupakkaa. 

Kääntäjä Jyrki Lappi-Seppälä on upeasti tavoittanut kahden eri portugalin rekisterin erot, ja suomennos on leikkisää sukkulointia murresanojen ja merkitysten välillä. Kansi on hurmaava, ja varsinkin Lissaboniin matkaavan turistin näkökulmasta tämä pikku kirja tarjoaa raikkaita näkökulmia ilmiselvien vierailukohteiden ulkopuolella.   

Maahaasteessa kuittaan tällä kohdan 8/196: Brasilia. (Portugali-rastia varten on myös tarjolla monia kesken jääneitä kirjaprojekteja.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s