Vain punaiset kulkevat paljain päin

Teos: Arturo Pérez-Revante: Vakooja (LIKE, 2017)

Suomennos: Einari Aaltonen

On paljon sotia, joiden historiasta en tiedä tuon taivaallista, ja Espanjan sisällissota on yksi niistä. Tiedän, että Suomestakin sinne lähti joitain sosialistismielisiä seikkailijoita visioimaan uudesta maailmasta, tunnistan Picasson Guernican ja olen lukenut Hemingwayn kuvauksia sodan kaaoksesta. Mutta jos minulle annettaisiin tehtäväksi kuvata sodan tapahtumaketju loogisesti tai kartoittaa eri osapuolia tarkemmilla nimillä, olisin aika hukassa. Olisin lonkalta heittänyt, että sotaa käytiin kommunistien ja Francon fasististen joukkojen välillä. Todellisuudessa tilanne oli paljon monimutkaisempi, ja tuon ajan tavallisen kansan näkökulmasta vähintään yhtä sekava. 

Arturo Pérez-Reverte palaa tässä teoksessa vuoteen 1936, ja kuvaa tapahtumia, jotka osittain ovat sattuneet oikeasti. Päähenkilönä on paatunut tuhlaajapoika, keski-ikää lähestyvä Lorenzo Falco, joka on toiminut palkkasoturina ja – murhaajana monessa pahassa paikassa kotimaansa ulkopuolella. Hän on toimittanut aseita IRA:lle, pannut ihmisiä kylmiksi Turkissa, Krimillä ja Balkanilla, myynyt huumeita, hummaillut Berliinissä ja palannut kotimaahansa palvelemaan Francon salaista poliisia. Moraalisesti Falco ei koe kannattavansa muuta aatetta kuin kommunisminvastaisuutta, ja hänet on koulittu hoitamaan tehtävä ensin, ajattelemaan vasta jälkikäteen. 

Teoksen tunnelmat ovat tummat ja hyvin autenttisen oloiset, ja Falcon asenne naisia kohtaan rasittavan seksistinen ja machoileva. Mutta kirjassa on monenlaisia naistoimijoita, joista yksi, Eva Rengel nimeltään, onnistuu laittamaan machoilijan järjestykseen. Eva on nainen, joka vaatii pääsyä salaisen iskujoukon eturintamaan, ja nainen, jonka tausta on sopivan salamyhkäinen. Toki Falco epäilee ihastustaan lesboksi, koska tällä on huolittelemattomat kynnet ja liian atleettinen vartalo. Romaanin jännite rakentuu pääasiallisesti tämän kohtaamisen ympärille. 

En voi sanoa, että ihastuin päähenkilöihin, ja loppua kohti tarina äityi liian julmaksi omaan makuuni, mutta ainakaan kirjailijaa ei voi syyttää historian sievistelystä tai kirjoittamisesta uudelleen nykypäivän poliittisesti korrektin lukijan makuun. Espanja ei takuulla ole ollut sukupuolten tasa-arvon mallimaa 1930-luvulla, joten turha kai on valittaa francolaisten riveissä taistelleiden asennemaailmasta. Jännitysromaanina Vakooja on ulkomaiselle lukijalle melko haasteellinen, mutta hyvin koossa pysyvä. Koska en tiennyt sodasta paljoa, jouduin tätä lukiessani googlaamaan monia perusasioita, minkä jälkeen teksti alkoi elää uutta elämäänsä. 

Kirjassa on kiinnostavia symboleja, kuten sotilaiden käyttämät päähineet. Vasemmistolaisten tapa käyttää baskereita boheemiuden ja vastarinnan merkkeinä juontaa kai juurensa tästä sodasta, kun taas teoksen oikeistolaisilla on pakkomielle kunnon hattuihin – koska vain punaiset kulkevat paljain päin. Toisaalta vahvan lukutaidottomuuden maassa monilla paikallisilla oli vaikeuksia tunnistaa kahden puolen ideologisia eroja, ja näin ihmisiä oli helppo kalastella vastapuolen riveihin. Tasavaltalaiset osoittavat tässä suurta mieltymystä kaikkeen amerikkalaiseen, joten kommunistien suosimissa baareissa rakastetaan Betty Boopia ja biljardin peluuta. Kuppilat saavat uusia, kansanomaisia nimiä kuten ”Tärsky” ja junista poistetaan matkustusluokat. Kaikki tämä harmittaa falangisteja, jotka kokevat elintasoaan uhattavan törkeällä tavalla. 

Francolaisten ja kommunistien lisäksi kirjassa vilisee legioonalaisia, karlisteja, anarkisteja, maureja (pohjoisafrikkalaisia palkkasotureita oikeiston riveissä), ja you name it, loputon määrä pikku vähemmistöjä, joiden lojaalius on kyseenalaista. Falcon oma filosofia tässä ideologisessa sekamelskassa on tyly, mutta ymmärrettävä. Se on skorpionin periaate: ”katso hitaasti, iske nopeasti, häivy salamana.”

Tämä on tiivis episoditeos, joka ei pyrikään taustoittamaan koko sodan kaarta. Jännitysromaaniksi kerronnallinen ote on taiteellinen, ja parasta siinä on uskollisuus tuon ajan mentaliteeteille. Olin yllättynyt siitä, kuinka paljon kirjasta lopulta ammensin nihkeähkön alun jälkeen. Luin tämän vain uusi maahaaste silmällä pitäen, eli kyseessä oli hätäinen random-kohtaaminen, mutta puhtaan kaunokirjallisesta näkökulmasta Arturo Pérez-Revante tuntuu tekijältä, jonka tuotantoon voisi tutustua uudestaankin. Hänen kirjojaan on saatavilla suomennoksena LIKE:ltä yli kymmenen, ja hän kuuluu Espanjan suosituimpiin kertojiin. 

Maahaasteessa kohta 7/196: Espanja. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s