Lempeän uskon salakuljettajat

Teos: Markus Falk: Profeetan soturit (Otava, 2018)

Olen ollut tietoinen Hämeen-Anttiloiden dekkarihankkeesta jo jonkun aikaa, mutta ajatellut, ettei teos ehkä olisi minun heiniäni. Markus Falkin peitenimellä kirjoitettu jännitysromaani Profeetan soturit on varmasti yritys erottautua pariskunnan muusta, varsin laajasta kirjallisesta tuotannosta, varsinkin, kun Virpi Hämeen-Anttila on julkaissut varsin suositun dekkarisarjan omalla nimellään. Mistään salanimestä ei kuitenkaan ole kyse, vaan ehkä kyseessä on kustantajan markkinointikikka.  

Profeetan soturit on dekkarigenren sisällä enemmän jännitysromaani kuin poliisivetoinen rikosromaani. Siinä liikutaan vahvasti akateemisessa maailmassa ja yritetään pitää hallussa vanhaa käsikirjoitusta, jonka uskotaan sisältävän Koraanin kadotetun Suuren rauhan suuran. Sitä pidetään teologisena aikapommina siksi, että se pitää sisällään lempeämmän käsityksen suhteesta muihin uskontoihin. Teoksen asetelma onkin kutkuttava, ja maailmanpoliittisesti jopa riskialtis: en tiedä, olisinko uskaltanut lähestyä kirjailijana aihetta edes kepeän viihdekirjan muodossa. 

Päähenkilöt, suomalainen Tuomas Pyy ja italialainen Carla Conti ovat nuoria tutkijoita, jotka kohtaavat seminaarissa Beirutissa. Carla on onnistunut saamaan käsiinsä harvinaisen, mahdollisesti Profeetan itse saneleman käsikirjoituksen, ja jostain syystä hän päättää luottaa Tuomakseen enemmän kuin brittikollegoihinsa, kun on aika saada teksti ulos maasta. 

Romaani on suht helppolukuinen ottaen huomioon, että siinä käydään läpi Lähi-Idän historiaa noin tuhannenviidensadan vuoden ajalta. Juoni on lineaarinen ja sen toiminnallisuus pitää sisällään jopa jamesbondmaisia piirteitä. Erityisen sankarillista hahmoa ei henkilögalleriasta nouse, mutta omassa marginaalissaan machoileva Tuomas yrittää parhaansa suojella klassisen kaunista tohtori-signorinaa maailman myrskyissä. Kirjassa seikkaillaan Libanonin lisäksi Saksassa, Suomessa (Helsingin lisäksi mökillä Asikkalassa, mikä luo kirjaan koomisia piirteitä) ja Lontoossa. 

Psykologisesta näkökulmasta henkilöhahmot jäävät ohuiksi, mutta olisin voinut tutustua lähemmin Karim-nimiseen agenttiin, jossa oli ainesta enemmän kuin eurooppalaisissa tutkijahahmoissa. Varsinaiset terroristihahmot olivat kirjassa melkein statisteja, ja siksi terrorismijuoni jäi ontuvaksi. Pitkät historialliset taustoituspätkät lukujen välissä toki syvensivät kertomusta, mutta en ole varma, jaksavatko kaikki lukijat niitä omaksua. Olisin ehkä itse saanut kirjasta paremman otteen, jos olisin lukenut sen jälkisanat ensimmäisenä. 

Sukellus Lähi-Itään olisi voinut olla syvempikin, mutta tässä huomio ei ollut paikallisessa kulttuurissa niin paljon kuin islamin globaalissa historiassa. Kulttuurisena kertomuksena esimerkiksi Mari Pyyn tuore Egyptiin sijoittuva dekkari Minä katoan oli huomattavasti laajempi, ja kirjan juonikin oli jännittävämpi. Tosin uskon, että Pyyn lukijat saattaisivat pitää myös Falkista. 

Maahaasteessa olen siis rastilla 11/196: Libanon

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s