Uudestisyntyneitä 117. kadulla

Teos: Himilce Novas: Mangot, banaanit ja kookospähkinät (LIKE, 1998)

Sänkyni alla on muhinut jo parin vuoden ajan kirja, jota en helposta kielestä huolimatta meinannut saada luettua loppuun. Kirjalla on vetävä nimi, se kertoo Kuubasta, saaresta, jonne mielelläni matkustaisin, mutta jo alusta saakka sen insestiteema tökki pahasti.

Himilce Novas (s. 1944) on kuubalaistaustainen kirjailija, joka on tehnyt pidemmän uran toimittajana ja ihmisoikeusaktivistina. Hän on julkaissut kaksi romaania ja enemmän Latinalaiseen Amerikkaan liittyvää tietokirjallisuutta, varsinkin LGTB-teemaan liittyvää.

Mangot, banaanit ja kookospähkinät on pieni, allegorinen kertomus Kuuban valtiosta ja sen siirtolaisten kohtaloista Yhdysvalloissa. Sitä ei missään nimessä kannata lukea liian vakavasti, eikä varsinkaan insestiteemaa pidä ottaa kirjaimellisesti. Se on enemmän poliittista satiiria kuin vakavasti otettava rakkaustarina, ja pelaa pitkälti liioittelun tehokeinolla. Teos sijoittuu strategisesti vallankumousvuosiin 1958-9, ja kertoo ihmisistä, jotka pitävät kiinni kuubalaisesta identiteetistään diasporassa, vaikka tietävät paluun kotimaahan olevan kylmän sodan aikana mahdotonta. Pääjuoni sijoittuu 1980-luvun loppuun, aikaan, jolloin New Yorkia riivaa HIV-epidemia ja crack-riippuvuus. ”Herkkä” rakkaustarina saa tässä siipensä muun muassa murjotussa crack-luolassa.

Kirjan henkilöt turvaavat enemmän Jeesukseen Kristukseen kuin Che Guevaraan, ja kokevat päivittäisiä ihmeitä siirtolaiskirkossaan New Yorkin 117. kadulla. Nuoren Esmeraldan isä on tulisieluinen saarnasmies, jonka päiväminä ja yöminä eroavat suuresti toisistaan. Öisin isä käyttää Esmeraldaa seksuaalisesti hyväkseen laukeamalla tämän reisien väliin, eikä Esmeraldalla tunnu olevan pakotietä tukahduttavasta perhesiteestä, vaikka hän menestyy opinnoissaan. Hän pääsee collegeen ja saa muitakin vaikutteita kuin herätyskristillisiä, mutta edelleen 29-vuotiaana hän löytää itsensä saarnaamasta isänsä seurakunnasta.

Isän elämään ei ole mahtunut muuta rakkautta kuin Patricia, herraskartanon tytär, jonka hän herätti kuoleman porteilta ja jonka kanssa hän sai kaksoset. Patricia kuoli synnytykseen, ja isä Arnaldo luuli saaneensa vain tyttären, jonka hän ryösti tämän rikkailta isovanhemmilta vastasyntyneenä. Arnaldoa oli etsitty 30 vuoden ajan lapsenryöstäjänä, ja vauvan veli päätyi asumaan Floridaan isovanhempiensa kanssa. Veli Juan saapuu kolmenkympin kynnyksellä New Yorkiin, näkee unessa siirtolaiskirkon osoitteen, ja kävelee suoraan kaksossiskonsa syliin. Nuoret rakastavaiset eivät aluksi näe verisidettään, mutta totuus paljastuu heille tuskallisesti kiihkeän suhteen aikana.

Oh dear. En edelleenkään syttynyt tästä teoksesta, vaikka osasin toisella lukukerralla suhtautua siihen enemmän huumorilla kuin eeppisenä saagana Kuuban lähihistoriasta. Parasta kirjassa oli sen tiivis muoto, mutta jopa 158 sivua oli liikaa näin kärjistettyä melodraamaa. Kielellisesti teksti on vetävää ja autenttista, sen espanjankielinen rytmi välittyy jopa kahden rekisterin, englannin ja suomen kautta. Pidin eniten niistä parista-kolmestakymmenestä sivusta, joissa oikeasti seikkailtiin Kuubassa. New Yorkin tarina on huumorista huolimatta ahdistava, ja kuubalainen kommunismi esiintyy raikkaana vaihtoehtona romaanin ahtaalle kristilliselle viitekehykselle.

Voisin siis etsiä käsiini ”aidomman” kuubalaisen romaanin siellä tätä nykyä vaikuttavalta kirjailijalta. Kuubalainen kulttuuri on toistaiseksi avautunut minulle lähinnä musiikin välityksellä, enkä osaa nimetä ainuttakaan kuubalaista nykykirjailijaa. Che Guevaran moottoripyöräpäiväkirjan olen aikoinani lukenut, mutta eihän hän ollut kuubalainen, vaan argentiinalainen. Menestyskirjailija Cecilia Samartin kuuluu siirtolaiskirjailijana samaan ryhmään kuin Novas, siirtolaisiin, jotka ovat lähteneet maasta lapsuudessa tai nuoruudessa. Kumma kyllä, myös Samartinin kirjat ovat toistaiseksi jääneet minulta kesken, ja olen nyt tyytyväinen, etten joudu niitä pakon alla tankkaamaan tätä haastetta varten. Mangot-romaanin ”suoritin” nyt tunnissa-parissa, koska olin sen kanssa jo aiemmin viettänyt takkuisia hetkiä.

Kaksi karibialaista insestiaiheista kirjaa meni nyt putkeen, ja tuo Antonin trinidadilaisromaani oli näistä kahdesta ehdottomasti parempi.

Maahaasteessa olen nyt kohdassa 17/196: Kuuba.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s