Katoavien kadunnimien kaupungissa

Teos: Saara Henriksson: Syyskuun jumalat (Into, 2018)

Unkari kuuluu Euroopan maista niihin, joita minun on vaikein ymmärtää, ainakaan nykypolitiikan näkökulmasta, ja siksi otan ilomielin vastaan teoksia, jotka avaavat minulle maan ahtaan nationalismin ja uusfasistisen kehityksen syntysyitä. Saara Henrikssonin romaani Syyskuun jumalat pitää sisällään paljon muutakin kuin poliittista analyysia, mutta siinä liikutaan myös kaupungissa, jossa kuulapäät edustavat jo mainstreamia, ja jossa romanien potkiminen öiseen aikaan on yleisesti hyväksytty kansanhuvi.

Romaanin päähenkilö Paul Herzog on 45-vuotias kirjallisuudentutkija, joka päätyy Budapestiin Fulbright-professoriksi, ja remontoimaan veljensä kanssa ostamaa kerrostaloasuntoa. Asunto on sama, josta miesten isoäiti Elizabeth on lähtenyt lapsena merten taa, ja se on osittain edelleen alkuperäisessä kuosissaan. Lattialautojen alta löytyy aarteita, ja koristestukkot puhuvat omaa kieltään yksinäiselle ja herkälle miehelle aina, kun silmä välttää. Jo talossa asuminen saa Paulissa aikaan aistiharhoja, hän sekoaa sen kerroksissa, ja kuulee epätodellisia ääniä naapurien asunnoista. Remonttimiesten toimissakin olisi parantamisen varaa, mutta Paul ystävystyy nuoren rakennussiivooja Veran kanssa, jonka kautta hän pääsee kurkistamaan lähemmin kuulapäiden todellisuuteen.

Talossa edelleen muistetaan Paulin isoäidin perhe, vaikka nämä muuttivat maasta pois ennen toista maailmansotaa. Nuori Elizabeth palasi Unkariin 50-luvulla tekemään mystisiä taidekauppoja, joilla oli kytkös Syyskuun jumaliin, älykköjen salonkiin, jolla oli tapana tavata Tonavan saarella sijaitsevassa huvilassa. Paul tulee teleportatuksi noihin kokouksiin iäkkään juutalaisen naapurinsa Ishmael Gabórin toimesta, eikä hänen käsityksensä Euroopan historiasta ole enää ensi istunnon jälkeen sama. Värikkäiden riisipaperilyhtyjen alla tapahtuu kummia, ja ensyklopedian kansallissankarit saavat kunnon pöllytystä romaanin mystisessä juonessa.

Olen yrittänyt lukea jotain Henrikssonin teosta aiemminkin, ainakin Moby Dollia, ja koin sen olevan minulle ”liian spefiä”. Syyskuun jumalat taas oli minulle ”sopivasti spefiä”, koska siinä pelattiin historiallisilla rinnakkaisilla todellisuuksilla. Lukija voi spekuloida, mitkä romaanin kerrokset ovat Paulin päänsisäisiä harhoja, ja mitkä kollektiivisia kansallisia muistinmenetyksiä. Budapest on alati muuttuva, turbulentti kaupunki, jossa kadunnimet saattavat muuttua yhdessä yössä, ja jossa kaikkien häpeämästä kommunisminaikaisesta ”Terrorien talosta” tulee yhtäkkiä fasistihallinnon funktionaalinen päämaja. Ulkomaiset luennoitsijat eivät enää ole tervetulleita, vaan saavat potkut omilta kursseiltaan – tämä detalji tuntui jo hyvin todennäköiseltä, jos Unkarin viime aikaisiin uutisiin on luottaminen.

Vaikka romaani on myös omaperäinen rakkauskirje Budapestille, sitä lukiessa tuli myös tukala olo. Ainakaan Henrikssonia ei voi syyttää turistimainoksena toimimisesta, sillä se sisäänpäinkääntyneisyys ja ksenofobia, jota hän kuvaa, on luultavimmin romaanin realistisin kerros. Istuvan hallituksen mainokset perhepolitiikasta ja syntyperäisten työpaikoista tuntuvat todennäköisiltä. Jopa Paulia, jolla kuitenkin on vahvat juuret maahan, erottaa paikallisista ihmisistä kielimuuri, eli tässä kuvataan kansaa, joka on jätetty oman onnensa nojaan kehittelemään sakeita muukalaisvihamielisiä sloganeitaan. Toki fasismille on olemassa vastavoimia, mutta yliopistosta potkut saaneet professorit ja entiset opiskelijat eivät muodosta tarpeeksi koherenttia vastarintaa oligarkkien palvojille.

Kaiken hankalan ja raskaan keskellä tässä romaanissa on kuitenkin elämäniloa ja upeita tunnelmakuvia. Madame Stella Steinerin viherhuoneesta löytyy keidas myös muistinsa menettäneille, Kamelianainen herää henkiin pinkillä shampanjalla elvytettynä, kellariravintoloiden kansanmiehet hämmentyvät, jos heidän seuraansa liittyy ulkomaalainen, ja eläkeläisillä on aina enemmän syitä osoittaa mieltään kuin nuorilla. Puistojuoppous on joskus ainoa keino järjissä pysymiseen, mutta puistoissakin pretzeleitä myyvät tyypit, jotka tietävät kaiken romanien lisääntymisestä heidän puolestaan.

Kirjaa suosittelen varsinkin niille, joiden on vaikea päästä sisään spekulatiivisen fiktion maailmaan. Itse luen spefiä maltillisesti, muutaman teoksen vuodessa, ja tämä teos edustaa minulle tuon genren parhaimmistoa. Itselleni kirjan ”pihvi” ei kuitenkaan tällä kertaa ollut spefissä, vaan Unkarin lähihistorian mielikuvituksellisessa luennassa.

Maahaasteessa olen nyt kohdassa 15/196: Unkari. HELMET-haasteessa teos sopii muun muassa kohtaan 16: ”Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla.”

13 kommenttia artikkeliin ”Katoavien kadunnimien kaupungissa

  1. Minä ajattelin myös tänä vuonna aloitaa matkan maailman ympäri lukien. Tosin sillä tavalla rennolla asenteella, että tiedostan projektin kestävän vuosikausia. Tätä tekstiä lukiessani aloin pohtia, olenko lukenut yhtäkään unkarilaista kirjaa. Helmet-taulukkoa viime vuonna täyttäessä oli todella hämmentävää huomata, kuinka suppea maavalikoima lukemissani kirjoissa on. Luen suurimmaksi osaksi kotimaista, mutta sen jälkeen tulevat Yhdysvallat, Englanti ja Ruotsi. Muiden maiden kirjailijat olivat viime vuonna hyvin heikosti edustettuina.

    • Juuri noin olen itsekin projektini ajatellut, tuskin tuota vuodessa pystyy läpi käymään, Omaa lukemistani edesauttaa se, että olen nuorempana keräillyt uskomattoman määrän (lukemattomia) teoksia Aasiasta, Afrikasta ja Karibialta, eli hyllystä löytyi valtava etumatka. Olen ollut myös Etelä-Aasian kirjallisuuksien tutkija. Eli jotkut kolkat kuittaantuvat helposti, mutta esim. Balkanin ja Latinalaisen Amerikan kanssa on haasteita. Tutkimukset jättäneenä lukemiseni on myös valitettavasti urautunut pahasti Britannia/USA/Pohjoismaat-akselille, ja tämä vain siksi, että noita kirjoja on helposti saatavilla. Siis silkkaa laiskuutta. Joka kerta, kun aloitan kliseisen psykologisen trillerin tai dekkarin noista maista, piiskaan itseäni. Joskus lukeminen tuntuu ajan tuhlaukselta…

      • Vau mikä tausta sinulla! Tuo saavutettavuus ja tiedon yksipuolisuus vaikuttavat luonnollisesti paljon siihen mihin tulee itsekin trtuttua. Olen mietinyt, että jatkossa voisi hankkia itselleen yksittäisiä kirjoja tällaisista itselleen harvinaisemmista maista. Maltalaisten kirjailijoiden kirjoja olen hamstrannut pariinkiin otteeseen ja taannoisella seminarimatkalla Egyptiin palasin kirjakaupasta kunnioitettavan kirjapinon kanssa. Vielä kun saisi ne luettua, olen nimittäin tajuttoman laiska lukemaan englanniksi.

      • Sullakin tosi hienoja löytöjä. Ainuttakaan maltalaista teosta en ole lukenut, enkä kyproslaista…Sellaista voin vinkata, että 70-90-luvuilla Suomessa käännettiin paljon enemmän ns. kehitysmaakirjallisuutta kuin nykyään, ja näin olen löytänyt paljon varsinkin afrikkalaisen kirjallisuuden klassikkoja kierrätyshyllyistä (Helsingistä ja Tampereelta) – eli jos vähän vanhempaa tuotantoa etsii, niin enemmän voi löytää suomeksi kuin nykykirjallisuutta. Varsinkin muista kielistä kuin englannista käännettyä. Kuten ranskankielisestä Afrikasta.

  2. Vaikuttaapa kiehtovalta ja runsaalta ja jotenkin myös ”vaikealta”, mutta ilmeisesti ei ole liian vaikea, jos suosittelet tätä vain vähän spefiä lukeneille. Minulle spefi on melko vieras genre, vain muutaman olen lukenut.

    Tuo maahaaste on mainio idea. Minulla on ollut vuosia käynnissä ns. kirjallinen maailmanvalloitus, jossa tarkoitukseni on lukea kirjallisuutta jokaisesta maasta. Minulla on sikäli tiukat säännöt, etten kelpuuta maata kuitatuksi vain sillä, että kirja sijoittuu kys. maahan. Unkariin olen lukenut Sándor Márain Esther’s Inheritancen, joka herätti kiinnostukseni Márain kirjoihin.

    • Kiitos lukuvinkistä, noin vanhaa unkarilaista kirjallisuutta en olekaan lukenut. Yhden kirjan György Konradilta ja toisen Magda Szabolta – ja tuo Szabon ”The Door” oli niin hyvä, etten saanut siitä blogattua, kun se olisi vaatinut monen päivän työn. Uudemmista kirjailijoista ei mitään havaintoa. Kauheaa, onkohan siellä nykyään ”kansallismielisiä” kertojia? Uusnatsirunoutta?

  3. Kiitos mielenkiintoisesta kirjavinkistä!! Olen seurannut Unkarin poliittista tilannetta jo pitkään, ensimmäiset merkit muutoksista tulivat jo muutama vuosi sitten unkarilaisten kollegoiden puheiden kautta. Kirjan genre (kuten myös kirjailija itse) puolestaan on minulle aivan tuntematon, jo senkin vuoksi olisi jännä lukea tämä. Varsinkin kun suosittelet sitä meille spefiä vähän lukeneille.

  4. Unkarin tilanne on tosiaan erittäin huolestuttava ja pelottava.

    Spefi on kirjallisuudenlajeista se, joka nykyisin viihdyttää vähemmän kuin ennen, koska ne spekulaatiot ovat alkaneet tulla todeksi.

  5. Tämäpä kuulostaa mielenkiintoiselta. Minä tykkään, kun todellisuudet menevät vähän vinksalleen. Täytyypä pistää lukulistalle, vaikka välillä tällaiset kirjat vähän pelottavat linkittyessään todellisuuteen vähän liiankin hyvin.

  6. Vaikuttaapa jännällä kirjalta. Itselleni tuli mieleen, että onko tarinassa vaikea pysyä mukana, jos ei tunne Unkariin lähihistoriaa kovin hyvin? Sekoittuuko fakta ja fiktio liikaa, vai onko sillä lopulta mitään väliä?
    Sivumennen sanoen, tuntuu uskomattomalta mitä Unkarissa, keskellä Europpaa, nykyään tapahtuu. Elämme erikoisia aikoja.

    • Kirja on erittäin ymmärrettävä minunkin kaltaiselle, jonka tiedot Itä-Euroopan historiasta junnaavat kylmän sodan ajoilta, ja joka ei ole paljoa noissa maissa reissannut. Onhan siinä jonkin verran vaihtoehtohistoriaa, eli keksittyjä ”merkkihenkilöitä”, mutta myös oikeasti merkittäviä unkarilaisen kulttuurin avainhahmoja.

  7. Unkari on takavuosilta jonkin verran tuttu maa, joten enemmän kuin huolestuneena ja myös ymmälläni sen nykyistä kehitystä olen seurannut. Spefi taas ei minuun ole iskenyt, enkä itsen asiassa ole sitä juurikaan lukenut. Suosittelet kirjaa siis oikeastaan juuri minunlaiselleni lukijalle. Pannaan harkintaan.

  8. Minulla on ollut jo vuosia useita Henrikssonin kirjoja lukulistalla, mutta ne pinot, ne pinot. Joitain novellejaan olen lukenut ja pitänyt kovasti.

    Tätä Syyskuun jumalia on moni kehunut eikä ilmeisesti syyttä, sillä kirja kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Unkari on minulle myös varsin vieras maa, joten sitäkin myötä tämä olisi kiintoisa tuttavuus. Otanpa tavoitteeksi lukea tänä vuonna ainakin yhden Henrikssonin kirjan.

    Tsemppiä ja iloa maahaasteeseen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s