Teos: Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta (Into, 2019)
Lyhyessä ajassa olen löytänyt ja lukenut jo kaksi Anu Patrakan Portugaliin sijoittuvaa dekkaria. Patrakka on keski-iässä kirjailijan uran aloittanut downshiftaaja, joka asuu tätä nykyä Portossa, ja sijoittaa myös teoksensa tähän Atlantin rannikkomaisemaan. Kirjojen päähenkilö on rikoskomisario Rui Santos, jolla tuntuu olevan myös suomalaisia tuttavia.
Syyllisyyden ranta on sarjan kolmas osa, jossa kerrotaan enemmän suomalaisista downshiftaajista kuin aiemmissa osissa. Kirjassa katoaa keski-ikäinen taidemaalari Rafael Pikijoki, joka on muuttanut vaimonsa kanssa pieneen kalastajakylään luomaan toista uraansa ja keskittymään taiteeseen. Rafaelin vaimo Pia on kärsimätön edessä olevan läpimurron suhteen, koska pariskunnalla ei ole säästöjä, eikä muutakaan toimeentuloa ole tiedossa syvän talouslaman runtelemassa maassa. Rafaelin maalaukset käsittelevät enimmäkseen kuolemaa, eivätkä myy sisustuselementteinä, vaikka ovat saaneet positiivista huomiota kriitikoilta. Perheen aikuinen tytär on kuollut anoreksiaan, ja poikakin kamppailee kehonkuvaan liittyvien kysymysten ympärillä mallina Milanossa.
Pariskunnan meininki on herkullisen makaaberiä, eikä ”toinen elämä” vuoristokylässä suju sen mallikkaammin kuin aiempi elämä meren rannalla, syyllisyyden rannikolla. Patrakka kuvaa pienen vuoristokylän arkea juurevasti, näyttäen varsinkin kylän miesten patriarkaalisen omistushalun ja mustasukkaisuuden. Maaseudun syrjäytyminen on myös vahva teema, mutta kyläläiset eivät luovu 70 centin kahvilakahveistaan. Portugalissa bensikseltä saa kaljaa, ja kylän poikamiehet aloittavat sen litkimisen jo aamuyhdeksältä. Toisaalta kylässä yritetään maatilamatkailulla, mutta sekin yrittäjä on hollantilainen.
Nämä dekkarit ovat kiinnostaneet minua enemmän kulttuurin kuvauksena kuin dekkareina, mutta se tuskin on dismeriitti hyvälle kirjallisuudelle. Eläydyin varsinkin joulu-bacalhaun (eli turskan) jonotukseen, vaikka kirjan aika-akselissa oli kesä. Rui Santosin ja Rita Pereiran viipyilevästä romanssista oli korkeat odotukset, enkä saanut pettyä. Dekkareina lukemani teokset sijoittuvat vähemmän väkivaltaiseen, yhteiskunnalliseen päähän. Ruokaa ja romantiikkaa ne tarjoavat vähintään yhtä paljon kuin jännitystä.
Ainakin nämä kaksi lukemaani tarinaa olivat toisistaan poikkeavia, ja niissä tarinallisuus korostui enemmän kuin rikostekninen tarkkuus. Ylipäänsä suosittelen sarjaa kaikille, jotka haaveilevat uudesta elämästä Atlantin rannikolla, leppoistajille, fiilistelijöille ja meriuimareille.
Anun ihmeelliset matkat 
Kiva kun sinäkin olet lukenut tämän kirjan. Minä ihastuin jo Patrakan ekaan kirjaan ja nyt olen sitten lukenut kaikki kolme. Kävin kirjamessuilla kuuntelemassa häntä. Olen suuri Portugali-fani ja siksi kirjat viehättävät minua suuresti. Ja myös se, että kirjat ovat kevyemmän osaston dekkareita.
Portugali-faneja täälläkin. Lissabonin alueen ulkopuolella en ole vielä käynyt, mutta tuntuu, että tuo Porton alue voisi olla vielä kiinnostavampi kohde. Hauskaa, että jotkut kirjailijat onnistuvat toimimaan matkakuumeen herättäjinä.