Monikulttuurista botaniikkaa

Teos: Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat (Otava, 2019)

Suomennos: Arto Schroderus

Jeffrey Eugenides on kirjailijanimi, johon olen törmännyt usein, mutta tietääkseni olen lukenut häneltä vain kulttiteoksen Virgin Suicides. Nyt käsissäni on hänen vasta suomennettu novellikokoelmansa, joka julkaistiin v. 2017 nimellä Fresh Complaint.

Novellit ovat syntyneet eri vuosikymmenillä, ja 80-90-luvun teksteissä on jo havaittavissa historian havinaa. Esimerkiksi novellissa ”Vanhaa musiikkia” Rodney-niminen muusikko ja musiikkitieteilijä halajaa tutkijavaihtoon Itä-Saksan Leipzigiin, mutta viisumi evätään ja hän joutuu tutkimaan Bachia ”väärässä” kaupungissa, Länsi-Berliinissä, jossa hän ei ollenkaan pääse fiiliksiin. Toisessa novellissa ”Liemipumppu” newyorkilainen Tomasina-niminen uranainen haaveilee olevansa Benazir Bhutto, jolla on käytännöllinen järjestetty avioliitto ja sopimus golffaavan miehen kanssa lasten siittämisestä.

Novelleissa matkaillaan maailmalla, Brittein saarilla, Intiassa, Thaimaassa ja myös Etelämeren saarilla, mutta pääasiallisesti tarinat sijoittuvat eri puolille Yhdysvaltoja. Maantieteellinen edustavuus on kattavaa, ja Amerikan tarinat muodostavat juurevan tilkkutäkin eri osavaltioista. Aika monessa tarinassa päähenkilö on hukassa tai moraalisessa liemessä oman seksuaalisuutensa kanssa. On setämiesprofessori, joka lavastetaan alaikäisen seksuaaliseksi hyväksikäyttäjäksi; on maailmankuulu seksologi, joka löytää oraakkelivulvan, ja on juoppo perheenisä, joka ei voi olla panematta perheen au pairia paksuksi.

Nimiikkonovellissa oikukas puutarha sijaitsee Irlannissa, ja sen tarhuri on päästänyt artisokkaviljelmät pahaan kuntoon vaimon itsemurhan jälkeen. Hän ottaa kartanolleen asumaan nuoret amerikkalaiset reilaajatytöt, joista toiseen, siihen katoliseen, hän on kovasti mieltynyt. Artisokan lehtien oikeaoppinen nautiskelu voisulassa on osa viettelystä, mutta suunnitelma ei täysin etene romanssin kaavan mukaan.

Monikulttuurisuus asettaa teoksen henkilöille haasteita, ja sen oikut ajavat nuoren intialaisnaisen yrittämään jotain varsin epätoivoista välttääkseen järjestetyn avioliiton tylsän ja lihavan maanmiehensä kanssa. Intiaan ja Thaimaahan sijoittuvat tekstit olivat aika ennalta-arvattavia, enkä löytänyt niistä kovin raikasta tulokulmaa. Lempinovelliksi ehkä jäi tuo novelli ”Vanhaa musiikkia”, jossa esiintyvä klavikordi muistutti minua myös Antti Holmasta ja hänen harpunsoittajapuolisostaan – tekstissä oli hieman samansuuntaista huumoria kuin Antin viimeaikaisissa blogiteksteissä New Yorkista.

Novellit ovat pitkähköjä, ja varsinkin viimeisessä, ”Tuoreessa muistissa”-tarinassa olisi ollut jo dekkarin siemen. Kokonaisuutena teos on järeä, eikä sitä kannata yrittää lukea yhdeltä istumalta. Itse luin sen kahdella istumalla, ja koin, että olisin tarvinnut hengähdystauon joka novellin välissä. Historiallinen hajonta oli tarinoissa kiinnostavaa, ja automaattisesti tykästyin niihin novelleihin, joissa elettiin aikaa ennen älypuhelimia ja sosiaalista mediaa.

Kokonaisuutena kokoelma on monipuolinen ja laaja, mutta myös hieman rosoinen eikä aivan loppuun saakka viimeistelty. Siinä näkyy varmasti myös kirjailijan eri uran vaiheet, ja minua taitavampi lukija osaisi löytää siitä myös merkkejä Yhdysvaltain poliittisesta kehityksestä. Bushin hallituksen vastustaminen tuntui nykypäivän näkökulmasta jopa nostalgiselta, eikä Trumpi kauden analyysiin vielä päästy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s