Hameeseen sisään, hameesta ulos

Teos: Linda-Maria Roine ja Venla Pystynen: Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään (Johnny Kniga, 2019)

Muutama viikko sitten näin Yle Areenassa dokumentin rap-artisti Mercedes Bentsosta, ja nyt on vuoro lukea hänen omaelämäkerrallinen teoksensa, jonka hän on kirjoittanut yhdessä toimittaja Venla Pystysen kanssa. Mercedes Bentso on romanitaustainen rap-artisti, joka on toipunut nuoruuden huumeriippuvaisuudesta ja väkivaltaisista parisuhteista. Olen ollut tietoinen hänen urastaan jo jonkun vuoden, ja tavannut naispuolisia nuoria räppäreitä, jotka pitävät häntä esikuvanaan.

Harvemmin olen lukenut näin nuoren, vasta 25-vuotiaan kirjailijan omaelämäkertaa, johon mahtuu jo useampi eletty elämä. Teoksessa rankinta on lukea Linda-Marian lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta, jota leimasi koulukiusaaminen, luokkakavereiden totaalinen ulossulkeminen ja varhaisen hyväksikäytön varjo. Suojaavana tekijänä hänen elämässään kuitenkin oli lämmin äitisuhde, ja äiti huolimatta omasta masennuksestaan toimi aina tyttärensä puolustajana joka luukulla ja vastaanotolla. Pitkälti hänen huumehistoriansa johtui halusta tulla näkyväksi ja hyväksytyksi, ja paikka jostain yhteisöstä löytyi huumeriippuvaisten romaninuorten parista.

Kuvaus nuorten romanimiesten patriarkaalisesta alistamisesta, tyttöystävän kouluttamisesta ja väkivallan hyväksymisestä on raa’an lohdutonta, vaikka nauroin ironisesti siinä kohdassa, kun Linda-Marian toinen, lyhytaikainen poikaystävä vaatii häntä mukaansa sossuun hakemaan hamelappua. Hänen elämäänsä kuului pari hamevuotta, mutta ei koskaan siirtynyt käyttämään varsinaista samettihametta muuten kuin kavereilta lainattuna. Vaikka Linda-Maria on romanitaustainen, häntä ei koskaan kasvatettu romanikulttuurin normeihin, ja siksi hänen nuoruudenaikainen retkensä ”juurille” oli omaehtoista identiteetin etsintää. Hänen äitinsä pyrkii koko ajan estämään kulttuurisia ja uskonnollisia ylilyöntejä, varsinkin suhteessa helluntaiseurakuntiin, jonne romaniystävät häntä kädestä taluttavat.

Uskonnon rooli on teoksessa keskeinen, mutta Linda-Maria suhtautuu helluntaipiirien homofobiaan kriittisesti jo teininä. Toisaalta häntä kiinnostaa myös islam ja mystinen korealainen uususkonto, josta kuulin ensimmäistä kertaa tässä kirjassa. Hän avaa ansiokkaasti romanien suhdetta helluntailaisuuteen, varsinkin uskoontulon ja parannuksen näkökulmasta. Monille huumeriippuvaisille vapaat suunnat ovat lähes ainoa toivon lähde, mutta Roine kritisoi sitä aaltoliikettä, jossa tullaan joka joulun alla ”Jeesuksen omaksi” ja muutaman viikon päästä diilataan taas Tallinnanaukiolla.

Mercedes Bentson kehitys artistiksi on varhaiskypsää, olihan hänellä toivoa omasta albumista jo alaikäisenä. Muusikon kasvutarinassa on jotain yhteistä vasta lukemani Astrid Swanin teoksen kanssa, vaikka artistien genret ja sosiaaliset taustat ovat erilaiset. Pääsy räppikouluun oli varmasti hänen elämänsä suurin käännekohta, ja toinen merkittävä tuen lähde oli Vamos-nuorten työpaja, josta hän sai tukea arjen hallintaan. Vamos-nuorten toiminnasta kertovissa osuuksissa itkin, koska niissä oli niin vahva solidaarisuuden meininki.

Uskon, että tässä teoksessa on ainesta tulla samanmoiseksi nuorten suosimaksi klassikkoteokseksi kuin minun nuoruudessani olivat sinänsä lohduttomat Nancy ja Huumeasema Zoo. Tässä teoksessa huumeiden käytöstä puhutaan vakuuttavan realistisesti, myös niiden viehätyksestä. Painotus on kuitenkin addiktion vakavissa lieveilmiöissä, ja raitistumisen prosessissa, josta harva selviää ilman pitkäkestoista psykososiaalista tukea.

Kirjan vahvin viesti liittyy kuitenkin ns. NEET-nuorten (not in working life, employment jne.) asemaan, joka on yhteiskunnallisesti suurempi kysymys kuin romanien asema tai huumevieroitus. Linda-Maria on viime aikoina osallistunut moniin paneeleihin, joissa pohditaan tätä yhteiskunnallista aikapommia, joka on Suomessa laajuudeltaan Euroopan kärkikastia. Kirjassa pääsevät näkyviin myös toisentyyppiset syrjään jääneet nuoret, kuten autismin kirjoon kuuluvat ja kehitysvammaiset. Tämä on siis ikäpolvitarina, johon uskoisin, että noin parikymppiset nuoret aikuiset voivat samastua, vaikka heillä ei olisi huumetaustaa tai kokemusta etniseen vähemmistöön kuulumisesta.

Suomalaisen akateemisen feminismin kritiikki osui ja upposi minuun, koska oma nuoruuteni meni kokonaan sen pauloissa, enkä silloin takuulla osannut suhtautua ”assan vessan feminismiin”, termiin, jonka Roine kirjassaan lanseeraa. Mercedes Bentson biisien vastaanotto feministipiireissä on ollut myrskyisää, ja hänen on ollut vaikea löytää paikkaansa akateemissävytteisissä keskusteluissa. Mutta herrajee, kyllä assan vessastakin voi löytyä feminismiä, ja sellainen feminismi voi saada aikaan suurempaa muutosta kuin seminaarisalien intersektionaalinen vääntö.

Teos oli aivan mahtava äänikirjana Roineen itse lukemana, ja varsinkin sen lyriikkaosuudet iskevät luettuina kuin häkä. Tämän kuunneltuani en ehkä enää pysty kuuntelemaan huonosti ääninäyteltyä äänikirjaa, koska teoksen ääni oli niin vahva.

HELMET-kirjahaasteessa sijoitan teoksen kohtaan 45: Kirjan nimessä on kieltosana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s