Teinityttöromantiikan loppu?

Teos: Ritva Ylönen: Saima Harmaja – sydänten runoilija 1913-1937. (SKS, 2019)

Äänikirjan lukija: Päivi Istala

Onnistuin viime vuonna lukemaan Ritva Ylösen teoksen Kalle Päätalosta, ja tartuin hänen uuteen teokseensa Saima Harmajasta kirjailijan kertojaäänen vuoksi. Toki Saima Harmaja myös kiinnostaa, mutta varsinkin halusin kuulla, mikä on Ylösen henkilökohtainen tulkinta suhteestaan Harmajan tuotantoon.

Minulla ei ollut teininä Harmaja-kautta, joten en osaa suhtautua teoksen johdannossa mainittuun teinityttöjen idolimyyttiin, jota Ylönen haluaa tällä teoksellaan purkaa. Ylönen oli Harmaja-fani keskikoulussa 1960-luvulla, mutta runouden merkitys hänen elämässään korostui, kun Ylönen menetti poikansa 70-luvun lopulla ja aikuisen tyttärensä perheineen vuonna 2010. Vastaavasti tuhannet suomalaiset ovat löytäneet Harmajan runouden nuoren läheisen kuoleman äärellä, ja Ylönen on taitava kaivamaan hänen tuotannostaan terapeuttisia ulottuvuuksia.

Harmajan runous kiinnostaa ihmisiä kovin erilaisista taustoista, näin todettiin viime vuosikymmenellä, kun SKS järjesti kirjoituskilpailun Harmajan runouden merkityksestä suomalaisille. Varmasti monia koskettaa eritoten hänen kuoleman läheisyyttä käsittelevät runonsa, ja varsinkin vaikeiden sairauksien kanssa kamppailevat ammentavat hänen parantolarunoistaan lohtua. Tuberkuloottiset runoilijat olivat Suomen historiassa jossain vaiheessa varsinainen teema, ja heitä lähti nuorena tuon taudin riivaamina varmasti enemmän kuin oman käden kautta. Myös Ylönen valottaa Saiman saamia tuberkuloosihoitoja, jotka jo sellaisenaan olivat lähes hengenvaarallisia vielä 1930-luvulla.

Pidin kirjassa eniten matkakuvauksista ja varsinkin kuvauksesta Tarton-lukukaudesta vuonna 1933. Saima Harmaja oli kotona viihtyvä ja äitiinsä kiintynyt nurkkapatriootti, jolle matkustaminen ei ollut luontevinta toimintaa. Silti hän pääsi matkustamaan muutaman kerran ulkomaille, jopa Roomaan saakka, jonne hän autoili opiskelijatovereineen Itä-Euroopan halki. Tällaiset matkat ovat 1930-luvulla olleet kovin etuoikeutettujen kaupunkilaisten päähänpistoja, eikä Italian-matkan seurue selvinnyt reissustaan kommelluksitta. Yksi seurueesta katosi matkakassan kanssa, ja paluumatkalla autoa jouduttiin korjaamaan kalliilla niin, että kustannukset oletettavasti tuplaantuivat.

Minua on kiinnostanut suomalaisten opiskelijoiden harjoittama heimotyö Inkerissä ja Baltian maissa, ja siitä on löytynyt varsin vähän todisteaineistoa. Saima Harmaja ei Viron-reissullaan ollut varsinaisesti heimotyössä, mutta hän pääsi vierailemaan Itä-Viron inkeriläisalueella, ja kirjoitti runon ”Aamua kohti” Kalliveren pitäjässä, jossa heimotyötä tehtiin aktiivisesti läpi 30-luvun. Harmajan oma kanta nousevaan äärioikeistoon, ääri-isänmaallisuuteen ja fasismiin ei tässä Ylösen teoksessakaan tule täysin selväksi, mutta joissain hänen runoissaan on AKS-myönteisiä elementtejä. Itseäni tuo ei lainkaan ihmetytä, olihan hän Helsingin yliopiston opiskelijana vahvasti vaikutteiden alaisena. Toisaalta hänen runonsa saivat positiivisia arvioita myös vasemmistolehdissä, eli kovin vahvasti oikealle häntä ei voi sijoittaa.

Kuvaukset Saiman sairastumisesta, hoidoista ja hiljaisesta hiipumisesta ovat koskettavia, mutta ne osasin jo kuvitella ilman tätä teosta. Myös hänen rakkauselämänsä kuvaus tuntuu jotenkin ennalta-arvattavalta. Mutta itse kirjailijanuran kehityksen, opintojen ja minuuden pohdinnat ovat antoisia, ja pidin myös monista viitteistä tämän päivän Harmaja-fanien tulkintoihin.

Paikoitellen teoksessa sorrutaan kovin mitättömien yksityiskohtien muisteluun, mikä tuntui pitkästyttävältä. Esimerkiksi Saiman sulhasen Jaakko Holman pituuskasvu ei olisi voinut minua vähääkään kiinnostaa, ja muutenkin ulkonäön kuvausta oli liikaa. Ylönen tekee huolellista, pikkutarkkaa työtä, ja teos voisi toimia myös laajempana historian oppikirjana nuoremmille lukijoille. Ajan hengen kuvausta on paljon, ja se on kiinnostavampaa kuin sivuhenkilöiden sukutaustat. Ajan henkeen kuului myös se, että WSOY:llä julkaissut runoilija päätyy salakihlauksen jälkeen talouskoulun ruoanlaittokurssille, sillä eihän naimisiin voinut mennä ilman olennaisia vaimon taitoja. Kovin kapinallisena ei Saima Harmajaa siis voinut pitää, vaan hän mukautui äitinsä ja sukunsa poroporvarilliseen ideologiaan.

Saima Harmajan pikkusisko Kirsti lähti ajasta iäisyyteen vasta viime vuonna, kun taas isosisko Outi kuoli synnytykseen jo ennen Saimaa. Myös Saiman veli Tapani kuoli lentäjänä talvisodassa, ja Saiman äiti Laura kuoli ennen eläkeikää. Perheen kaupunkiasunto Ullanlinnan Kasarmikadulla on Outi-siskon samannimisen tyttären omistuksessa, ja Ylönen koki tähtihetkiä saadessaan kirjaa kirjoittaessaan vierailla tuossa kodissa. Kirjassa näkyy siis myös Harmajan lähisukulaisten jälki, ja se tuo tekstin vielä lähemmäksi kohdettaan. Pysyvyyden ja jatkuvuuden teemat korostuvat kirjan sukutarinoissa, ja myös Saimalle sukujuurten merkitys oli keskeinen.

En osannut kaivata mitään lisää tähän kattavaan ja omakohtaisen koskettavaan elämäkertaan, mutta muutamista kohdista olisin kaivannut karsintaa. Mikä on olennaista taiteilijaelämäkerrassa on toki puhtaan subjektiivinen makukysymys, ja ehkä tosi fanit innostuvat myös teoksen arkiproosaosioista. Kirja luultavasti on antoisampi luettuna tekstinä kuin äänikirjana, koska varsinkin vuosilukujen litaniat olivat tylsää kuunneltavaa. Runositaatteja taas oli mukava kuunnella Päivi Istalan, Harmaja-seuran puheenjohtajan eli ”tosi fanin” tulkitsemana.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s