Paholaisrauskun jäljillä

Teos: Vera Vala: Suden hetki. (Gummerus, 2018)

Tuttavuuteni Vera Valan mainioihin Italiaan sijoittuvien dekkareiden ja suomalaisitalialaisen Arianna de Bellisin kanssa saavutti jossain vaiheessa saturaatiopisteen, mutta nyt palaan sarjan viimeisimpään osaan, jossa matkustetaan Intian valtamerelle trooppisiin sukellusmaisemiin.

Ariannahan on se kerran muistinsa menettänyt oikeuspsykiatrian tutkijahahmo, joka oli naimisissa itseään vanhemman ministeri-Giovannin kanssa, ja tämän kuoltua alkoi deittailla miehensä poliittista oppipoikaa Bartolomeoa, joka jossain vaiheessa nousi ulkoministeriksi. Uusimmassa jaksossa Bartolomeo on jättänyt politiikan, pari on naimisissa ja heillä on parivuotias tytär Selene. Avioliitossa on paljon epämukavia hiljaisuuksia jo melko lyhyen yhdessäolon jälkeen, ja kun Bartolomeo saa komennuksen YK:n asiantuntijaksi Seychelleille, ei Ariannalla oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa miehen perässä tyttärensä ja suomalaisen lastenhoitaja Viljan kanssa.

Trooppisessa paratiisissa Ariannan nuoruuden traumaattiset varjot eskaloituvat, ja painajainen kytkeytyy ruttoepidemiaan, joka on puhjennut Madagaskarilla. Bartolomeon työn vastuualue ulottuu myös sinne, ja miehen on matkustettava paikan päälle todistamaan kriisiä. Jossain vaiheessa pariskunta matkustaa kahdenkeskiselle lemmenlomalle Bird Islandille, joka on ekoparatiisi paratiisisaarten takana. Lukija saakin teoksen kautta suuren annoksen luonnonläheistä eksotiikkaa, sillä kukapa ei haluaisi tutkiskella erikoisten kilpikonnalajien lisääntymistä?

Kirja voi olla vaikeasti avautuva, ellei lukija ole seurannut dekkarisarjaa oikeassa järjestyksessä. Loppua kohti minua alkoi hieman ärsyttää se, että kaikkien henkilöiden elämänlangat kietoutuivat uskomattomalla tavalla toisiinsa, ja että näiden ”kauniiden ja rohkeiden” eli italialaisen eliitin elämissä tuntui enimmäkseen olevan juonittelua ja manipulointia. Minun on myös vaikea kuvitella sarjalle seuraavaa osaa, vaikka en saanut kuvaa, että tämä olisi sarjan lopetusosa. En halua tehdä enempää juonipaljastuksia, mutta varsinkin yhden yllätyshenkilön suhteen jäin ihmettelemään jatkoa. Ehkä se on se ”koukku”, jonka kautta saatan vielä innostua tästä sarjasta, jossa muuten olen kokenut jo lievää ryytymistä.

Seychellien kulttuurin kuvaajana Vala on sopivan realistinen, eli hän ei ainakaan esitä paratiisisaaria turhan romanttisessa valossa. Ökyrikkaiden turismi tuo saarille ikäviä lieveilmiöitä, eikä elämä ole ruusuilla tanssimista paikallisille, vaikka heillä on jo varaa roudata paskahommien hoitajiksi intialaisia siirtotyöläisiä. Kirjalla oli joku mentaalinen yhteys äskettäin lukemani mauritiuslaisen romaanin kanssa, jossa kuvattiin paikallisia ongelmanuoria. Koin ainakin, että samoilla leveyspiireillä seikkailtiin ja että Vala on saarilla asuneena kirjailijana hyvin kartalla paikallisten ihmisten arjesta.

Kirjan taustalla on joitain faktoja, sillä pari vuotta sitten Madagaskaria uhkasi vakava ruttoepidemia, ja romaani sijoittuu tähän ajanjaksoon. Taudin pelätään leviävän myös muualle Intian valtameren saaristoon, ja siksi matkustamista Madagaskarille ja sieltä pois on kontrolloitava tarkasti. Ja onhan tuo aihepiiri, rokotteiden testaaminen kehitysmaiden köyhillä ja lääketeollisuuden muut ylilyönnit, poikkeuksellisen karu, mutta en vielä tämän kuvauksen kautta päässyt tarpeeksi syvälle uhrien ihon alle.

Maahaasteessa teos sopisi moneenkin kohtaan, mutta sijoitan sen rastille 67/196: Seychellit. Nyt sitten noista Intian valtameren saarivaltioista haasteestani puuttuvat enää Madagaskar ja Malediivit.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s