Pekingin sapphisessa maailmassa

Teos: Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin (Gummerus, 2019)

Nuori nainen on lopettanut työnsä pelisuunnittelijana Rovion uppoavassa laivassa Helsingissä. Uusi työ odottaa Pekingissä, jonne hän lähtee lyhyellä varoitusajalla. Hän on kunnianhimoinen graafinen suunnittelija, jolle urakehitys merkitsee enemmän kuin ihmissuhteet. Naisia hän on tiennyt rakastavansa jo lapsuudesta saakka, mutta siihenastiset seurustelusuhteet ovat olleet lyhyitä. Uusi maa saa hänet katsomaan itseään ja muita uudella tavalla, ja maa myös avaa hänessä nukkuvan aistillisuuden.

Emma Kantasen (s.1989) teos on omaelämäkerrallinen romaani, ja myös esikoisteos. Ensi vaikutelma teoksesta oli, että ikäisekseen kirjailija on ehtinyt elää poikkeuksellisen rikkaasti. Kirjan kertoja ei ole sisäsyntyinen sankarimatkailija, vaan hän tekee ratkaisuja elämässään työn motivoimana. Silti tässä kirjasta parasta on kulttuurinen kuvaus, johon pelikulttuuri ja lesbokulttuurikin kuuluvat. Emma päätyy työn kautta kielikurssille, jonka opettajan suorasukaista kritiikkiä on välillä vaikeaa niellä. Hän joutuu suoraan apukouluun, koska hän ei edisty toonien oppimisessa opettajan haluamaan tahtiin.

Onnekkaan sattuman kautta Emma pääsee kirjautumaan Lala-naisten foorumille, jonka kautta hänelle avautuu aktiivinen naisyhteisö. Pekingin LGTB-yhteisö ei ole täysin maan alla, vaan he ovat alkaneet taistella oikeuksistaan pontevasti. Emmaa kehotetaan pysymään kaukana mielenosoituksista, mutta hän päätyy suunnittelemaan julisteita aktivistien keskukselle. Foorumilta löytyy myös naisystäviä, joista ensimmäinen, Anna, on taustaltaan muslimi. Suhde on myrskyisä, mutta tuntuu aidolta kohtaamiselta, johon kuuluu paljon muutakin kuin seksiä.

Kiinalainen lesbokulttuuri on kuitenkin väkivaltaisempaa ja rituaalisempaa kuin mitä kertoja saattoi etukäteen kuvitella. T- ja P-naisilla on määrätyt roolit, joiden rikkominen ei ole toivottua. Miehiä imitoivat T:t ryyppäävät rankasti, käyttävät bindereitä ja säätävät kondomien kanssa. Välillä Emmasta tuntuu, että länsimaisten kanssa seurustelu on joillekin naisille fetissi, ja että vallankäytön näkökulmasta naisystävät nauttivat siitä, että ulkomainen kumppani on avuttoman ummikon asemassa. Tasa-arvoinen parisuhde tuntuu vaikealta tavoitteelta, ja myös seksuaaliseen itseilmaisuun liittyy rajoitteita.

Kirjassa on paljon muitakin ulottuvuuksia kuin seksuaalisuus, ja se kannattaa lukea, vaikka lesbojen alakulttuurit eivät niin suuresti kiinnosta. Työelämään liittyvät havainnot ovat myös herkullisia, ja keskeisessä asemassa tässä on piratismin ilmiö. Muiden ideoiden varastaminen ei ole Kiinassa niin tuomittava asia kuin länsimaissa, vaan joissain piireissä sitä pidetään jopa ansiona. Työntekijänä kertoja joutuukin jatkuvasti säätämään omia periaatteitaan ja moraalikäsityksiään, ja myös esteettisiä ihanteitaan. Työ on myös hierarkkista, ja pomon pyynnöt välillä täysin naurettavia. Rovion luoviin tiloihin verrattuna työtä tehdään ahtaassa sardiinipurkissa, jossa piirtäjät hitsaantuvat toisiinsa kiinni.

Vertaan kirjaa, ehkä epäreilulla tavalla, äskettäin lukemaani Minna Eväsojan teokseen Melkein geisha, jossa työskennellään akateemisissa piireissä Japanissa. Lukemissani Japaniin sijoittuvissa suomalaisteoksissa kirjailija on usein jo ennen matkaansa perehtynyt kulttuuriin syvällisesti, ja matkan motivaattorina on kulttuuri, kun taas tässä kirjailija ei ole sisäsyntyinen Kiina-fani. Molemmissa lähtökohdissa on puolensa, mutta itse usein koen enemmän sympatiaa sellaisia tarinoita kohtaan, joissa vieraaseen maahan päädytään joko sattumalta tai taloudellisista syistä. Akateeminen turismi ja kulttuurivaihto on usein elitististä, varsinkin, jos sen rahoitus on turvattua. On monella tavalla rohkeampaa lähteä tutustumaan toiseen kulttuuriin kokonaan sen ehdoilla, myös työsuhteen ja palkkauksen näkökulmasta. Tässä tarinassa siis sukelletaan suoraan syvään päähän, niin työelämässä kuin ihmissuhteissa.

Kirjassa vaihtelevat runollinen ilmaisu ja yksityiskohtainen arkinen vuorovaikutus. Pidin eniten kertojan pohdinnoista taiteesta ja pelimaailman sisäisistä koodeista, myös hänen yrityksistään jättää tuottamiinsa peleihin persoonallisia jälkiä. Piirtämiseen liittyvät osiot toivat kirjaan myös tarvittavia suvantovaiheita, koska Pekingin yöelämän kuvaus oli paikoitellen jopa ahdistavaa. Toisaalta jäin miettimään kirjan nimen monia merkityksiä ja sitä, kuinka vapauttavaa ihmisen on omata useita nimiä, joilla kutsutaan öisin. Nimi on kutsuva, vaikka olen viime aikoina protestoinut näitä ”joka”-nimihirviöitä vastaan. Tämä nimi ei ainakaan uuvuta pituudellaan ja jättää houkuttelevasti kaikki ovet, näkyvät ja salatut, raolleen.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Pekingin sapphisessa maailmassa

  1. Olin Helsinki Litin aikaan järjestetyssä tilaisuudessa, jossa Emma Kantanen, Minna Eväsoja ja Kim Thuy keskustelivat aasialaisuuteen liittyvistä teemoista. Tilaisuus kesti alle tunnin, mutta minä olisin kuunnellut paljon pidempään. Olen hehkuttanut sekä Kimin Ru:ta että Minnan Melkein Geishaa ja Shosinia omassa blogissani, sillä mielelläni luen aasialaiseen kulttuuriin sijoittuvia kirjoja. Asuin itse kymmenen vuotta Kaakkois-Aasiassa ja tiedän toki paljon, mutta osittain näissä kirjoissa kokee palaavansa omiin muistoihinsa, osittain syventää omaa tietoaan.
    Mainitsemani tilaisuuden jälkeen laitoin heti Emman kirjan varaukseen, mutta vielä odottelen. Olen itse ollut Pekingissä pari kertaa ja muistan kuinka ensimmäinen kerta vuonna 1991 toi runsaasti kulttuurellisesti ihmeteltävää ja mielenkiintoisia kohtaamisia. Kirjoituksesi sai minut vahvistumaan, että todellakin luen kirjan, kun se saapuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s