Siskonpedillä Eritreassa

Teos: Hannah Pool: My Father’s Daughter (Free Press, 2009)

Hannah Pool (s.1974) oli nuori opiskelijatyttö Manchesteristä, kun hän sai kirjeen isältään Eritreasta. Adoptiolapsena hänelle oli aikanaan kerrottu, että biologiset vanhemmat olivat kuolleet, eikä hän johtuen tästä tiedosta ollut erityisen kiinnostunut juurihoitomatkasta. Kun hänen adoptioisänsä sitten matkusti uudelleen Eritreaan maan itsenäistyttyä, hän vieraili tyttärensä orpokodissa ja sai tietää, että biologinen isä onkin elossa. Hän kertoi asiasta Hannah’lle vasta tämän tullessa täysi-ikään.

My Father’s Daughter on kolmikymppisen lontoolaistoimittajan tarina identiteetin muutoksesta ja juurien löytämisestä. Pool matkustaa Eritreaan pitkän harkinnan jälkeen löydettyään ensin Lontoossa asuvan serkkunsa. Hänen uusi sukunsa on monien eritrealaissukujen tapaan diasporinen, ja sukulaisia löytyy niin Ruotsista kuin Amerikasta. Tytön biologinen isä on maanviljelijä ja hänellä on uusi perhe naisen kanssa, jonka hän nai äidin kuoleman jälkeen. Vanhempia sisaruksia häneltä löytyy Eritreasta neljä; Hannah eli Azieb oli tämän sarjan kuopus, joka annettiin lastenkotiin, koska isä koki, ettei pysty hoitamaan vastasyntynyttä vauvaa yksin.

Oliko sitten adoptio Britanniaan onnenpotku tytölle, joka olisi kotimaassaan tullut ympärileikatuksi ja naitetuksi jo teini-ikäisenä? Lontoossa Hannah on menevä sinkku, jolla ei ole kiirettä perheen perustamiseen; Eritreassa hän olisi todennäköisesti ollut jo teini-ikäisten lasten äiti. Myös Hannah’n adoptioäiti kuoli nuorena, ja isä jätti tämän norjalaisille ystäville hoitoon pariksi-kolmeksi vuodeksi ennen kuin pystyi järjestämään tälle kodin Britanniasta. Adoptioisästä tuli Afrikan sarven spesialisti yliopistossa, mutta tästä huolimatta nuori Hannah osoitti vähän kiinnostusta synnyinmaataan kohtaan.

Kertomus kohtaamisista uusien sukulaisten kanssa on koskettava, ja Pool osaa toimittajana kuvata hyvin myös maan lähihistoriaa. Perhe ei elä pahimmassa köyhyydessä, sillä kaikilla on jotain työtä, mutta maalla asuvat sukulaiset ovat riippuvaisia ulkomaisesta ruoka-avusta. Ensi tapaaminen järjestetään pääkaupungissa Asmarassa, mutta matkan aikana Hannah haluaa matkustaa isän ja sisarusten kotikyliin. Kaupungissa asuvat veljet ovat sitä mieltä, että maaseutumatkailu olisi liikaa ensi reissulla, mutta silti reissuun lähdetään. Ilman kylien kuvausta teos olisikin jäänyt kovin latteaksi, ja erityisen koskettava oli kohtaus, jossa Hannah palaa synnyinkotiinsa ja ottaa kuvan sängystä, jossa syntyi.

Hannah’n ymmärrystä juuristaan helpottaa toiseksi nuorimman Zemichael-veljen tuki, sillä myös tämä eli aikuiseksi asti toisessa lastenkodissa. Häntä ei koskaan adoptoitu, ja hän säilytti yhteyden sukuunsa, mutta toiseuden tunne on vaivannut myös häntä. Sisarusten elämänpolut ovat erilaisia, ja kaupungissa asuvien veljien kanssa Hannah voi jopa käydä rennosti kaljalla. Timnit-siskoon hän onnistuu luomaan niin läheisen suhteen, että he jo riitelevät kahden viikon tuntemisen jälkeen, vaikka heillä ei ole yhteistä kieltä. Sisko tuntuu voimakastahtoisimmalta koko parvesta, ja Hannah saa reissun aikana käsityksen siitä, millaista olisi ollut kasvaa hänen rinnallaan.

En muista, olenko lukenut monia kansainvälisestä adoptiosta kertovia teoksia aiemmin. Ainoa teos, joka tulee mieleen, on Suomessa asuvan Anu Rohima Myllärin kertomus juurimatkasta Bangladeshiin. Siinä kuvattiin enemmän kasvua Suomessa, kun taas tämä teos keskittyy enimmäkseen aikuisiän juurien etsintään. Uskon, että teos kiinnostaa muitakin kuin adoptoituja, mutta teos on luultavasti kirjoitettu juuri vertaistuen näkökulmasta.

Eritrean arjesta teos antaa fragmentaarisen kuvan. Maan hallinnon syvä patriotismi ja tietynlainen vainoharhaisuus korostuvat kohtaamisissa rajaseuduilla ja lentokentällä. Kaikkien viranomaisten ei ole helppo ymmärtää Hannah’n adoptiotaustaa, ja häneltä vaaditaan moneen otteeseen henkilökorttia passin sijaan. Myös tigriniyan eli maan virallisen kielen puhumista pidetään velvollisuutena myös diasporassa asuville, ja Pool päätyykin Lontoossa kielikurssille matkansa jälkeen.

Kirja on jouhevaa luettavaa, ja arvostin siinä Poolin rehellisyyttä oman elämäntapansa suhteen. Hän on matkallakin oma itsensä, muodista kiinnostunut, lasiin sylkemätön bilehile, joka nauttii muiden paluumuuttajien seurasta Asmaran hotellien baareissa, ja ahdistuu siitä, että sukulaiset kommentoivat hänen hameidensa pituutta. Teokseen mahtuu myös rempseitä irtiottoja ja hersyvää huumoria, joka kohdistuu enemmän itseen kuin uusiin sukulaisiin.

Maahaaste liikkuu nyt kohtaan 84/196: Eritrea.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s