Tanskan sotaveteraani muistelee

Kaspar Colling Nielsen: Tanskan sisällissota 2018-24 (Aula &co, 2019)

Suomennos: Katriina Huttunen

Posti toi taannoin yllätyskirjan, uutta tanskalaista laatuproosaa tanskalaiselta Kaspar Colling Nielseniltä (s. 1974). Uutuuskirjojen lukeminen on edistynyt minulla hitaasti, koska olen ollut kiireinen arkistojen aarteisiin liittyvien kirjahaasteideni parissa. Vanhemmista kirjoista tulen jatkossa postaamaan erillisessä blogissa, kun taas täällä keskityn lähinnä uudempaan kirjallisuuteen.

Viime aikoina olen lukenut Tanskasta vain dekkareita, joten on aika tutustua maan vakavampaan taideproosaan. Vaikka olen maassa joskus asunut, minulla ei oikeastaan ole ainuttakaan tanskalaista luottokirjailijaa, vaikka Peter Hoegin kaikista teoksista olen tasavahvasti pitänyt. Nielsen kuuluu oman ikäluokkansa tunnetuimpiin kertojiin, joka on breikannut kansainvälisesti tällä käsissä olevalla dystooppisella teoksella.

Teoksen kertoja on 475-vuotias sotaveteraani, joka on kantasoluhoidoilla ostanut itselleen ikuiselta vaikuttavan elämän. Mieleltään hän alkaa olla jo vanha ja väsynyt, mutta fyysisesti keho jaksaa vielä taipua mielikuvituksellisiin seksiasentoihin orgioissa muiden pioneerien kanssa. Hän on ollut mukana vuonna 2018 alkaneessa sisällissodassa, joka romahdutti Tanskan hyvinvointivaltion. Hän taisteli pankkien ylivaltaa vastaan Kansanrintamassa, vaikka olikin itse varakas kapitalismista hyötyjä.

Kertoja ei kuitenkaan ole koskaan ollut idealistinen maailmanparantaja; tuo olemassaolon muoto kuului hänen vanhempiensa suurelle ikäluokalle. Hän kasvoi aikuiseksi kommuunissa, jossa hipit rakastivat vessaa, johon oli asennettu kaksi pönttöä vierekkäin. Radikaaleinta, mitä he pystyivät kuvittelemaan, oli aamupaskalla käynti pareittain. Mies on kokenut tämän rajattomuuden lapsuudessaan, eikä toivo noita aikoja takaisin. Hän haluaa asua omassa kodissaan, ilman nurkissa pyöriviä, alati vaihtuvia hampuuseja.

Miehen uskollisin ystävä on koira Geoff, joka on oppinut vastaamaan ”kyllä” ja ”ei” sadan vuoden koulimisen tuloksena, ja osaa jo laittaa aamiaista isännälleen. Geoff jaksaa kuunnella vanhuksen tarinoita sisällissodasta paljon paremmin kuin hänen tuntemansa nuoriso. Miehellä on vielä jäljellä kourallinen vastaavia ikinuoria veteraaneja ystävinään, joiden kanssa voi kokoontua muistelemaan vanhoja hyviä aikoja ja harrastamaan estotonta seksiä.

Miehellä on ollut pitkässä elämässään koiran lisäksi vain yksi suuri rakkaus kapinallistaistelija Leonoraan. Leonora tosin suhtautui vihamielisesti miehen rikkauksiin, ja päätyi torjumaan tämän rakkauden taistelujen tiimoissa. Mies herättelee edelleen toivoa siitä, että nainen olisi viimeisillä päivillään löytänyt kantasoluhoidot, vaikka tietääkin hänen olevan kuollut. Uudet ihmiset eivät pysty sytyttämään häntä, ja hän on yksinäisyydessään melankolinen hahmo siitä huolimatta, että hän elää harvojen ja valittujen yltäkylläisessä kuplamaailmassa.

Nielsen on taitava kuvaamaan oman aikamme globaalin talouden mekanismeja ja kriisejä, ja kuvittelemaan niiden mahdollisia vaikutuksia tulevaisuuteen. Koska varsinkaan pankkien toiminnan seuraaminen ei kuulu harrastuksiini, koin kirjan teknis-taloudelliset pohdinnat itselleni hyödyllisiksi ja uusia näkökulmia avaaviksi. Tanskalaisen yhteiskunnan hän näkee olevan tiensä päässä kaiken omavaraisuuden suhteen, ja kirjassa maa myydään rivakasti kiinalaisille, jotka ostavat muuten kaupaksi käymättömät arvoasunnot ja kansoittavat maata. Tanskalaisista tulee ruokalähettejä ja muita rikkaiden avustajia, heidän innovatiivisuuteensa ei enää luoteta samalla tavalla kuin ennen.

Spekulatiivisena fiktiona teos tuntuu paikoitellen niin uskottavalta, että koin jo eläväni kuvatussa todellisuudessa. Genrelle tyypillistä ”kummaa” en teoksesta paljoa löytänyt, mutta toki ikuisen nuoruuden teema edustaa tieteiskirjallisuuden valtavirtaa. Sisällissota-teema toimii hyvin herättelijänä Tanskan keississä, kun maassa ei ole vastaavaa historiaa kuin Suomessa. Sotaa on edeltänyt pitkä henkinen stagnaatio, ja sodan kokemuksessa on veteraanien mielestä ollut myös paljon hyvää – solidaarisuus ja yhteen henkeen puhaltaminen kansankeittiöissä ja muissa yhteisöllisissä hankkeissa.

Pidin kyllä kirjan surumielisestä poljennasta, Kööpenhaminan korttelien kuvauksesta kansannousun aikana ja kertojan kuivasta huumorista, mutta romaanitaiteen näkökulmasta teos jää keskivertokokemukseksi. Tämä siksi, että Nielsenin kieli on arkisen tavanomaista, teksti koostuu lyhyistä aktiivilauseista, ja noin puolet kirjan sisällöstä liittyy tavalla tai toisella neuroottiseen puheeseen asuntomarkkinoista. Ehkä kirja kuvastaa niin uskollisesti tanskalaisen yhteiskunnan nykytilaa, että myös kieli peilaa sen todellisuutta.

Teoksen parasta antia oli sen tarjoama vertailun mahdollisuus eri Pohjoismaiden välillä, ja hyvinvointivaltion hautajaisten jälkeisen todellisuuden visiointi. Tanskalaisille tuo etuoikeuksien menetys saattaa olla edelleen abstrakti pelko, kun taas Suomessa olemme kai jo lähempänä koko hyvinvoinnin käsitteen alasajoa. Sisällissodan logiikkaan kirjailija on ainakin hyvin perehtynyt, eli teos osoittaa, kuinka pienten asioiden kasaantuminen voi aiheuttaa koko järjestelmän äkillisen murtuman.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

2 kommenttia artikkeliin ”Tanskan sotaveteraani muistelee

  1. Kiitos kirjan mielenkiintoisesta esittelystä. Kiinnostuin tästä, kun huomasin että tämä on palkintona jossakin kirjamessuarvonnassa. Jospa minäkin saisin kirjan sitä kautta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s