Wunderkind ja maailmanvalloitus

Teos: Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa (Otava, 2019)

Kun näin e-kirjastossa Sanna Tahvanaisen (s. 1975) romaanin kannen, epäilin sen pitävän sisällään höttöistä chicklitiä, jossa joku suomalainen matkustaa New Yorkiin onnea onkimaan. Tahvanainen on minulle uusi tuttavuus kirjailijana, vaikka hän on jo ehtinyt julkaista paljon äidinkielellään ruotsiksi. Hän on kotoisin Dragsfjärdistä, asuu Helsingissä ja julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa jo 19-vuotiaana.

Onnen onkimisesta romaani toki kertoo, mutta sen päähenkilönä on kaikkien runotyttöjen ikoni, Sylvia Plath (1932-1963). Teos sijoittuu kesäkuuhun 1953, jolloin 20-vuotias Sylvia matkustaa Bostonista New Yorkiin valloittamaan maailman Mademoiselle-lehden kesätoimittajana. Hän on saanut homman voitettuaan lehden novellikilpailun; hänen kanssaan on yhdeksäntoista muuta valittua ”tip top”-tyttöä, jotka kaikki asuvat samassa kerroksessa Barbizonin naistenhotellissa.

Sylvia tulee köyhistä oloista, ja pelkää, että köyhyys loistaa huolella valittujen asujenkin läpi. Hommaa varten on ollut pakko investoida asukokonaisuuksiin, sillä kesätoimittajilta vaaditaan moitteetonta pukeutumista. Ajan tyyliin hieno nainen käyttää hattuja ja hansikkaita myös kesähelteillä. Ja kyllä Sylvia välittää muodista, vaikka hatun käyttäminen ahdistaa. Runoilijana hänellä on tarkka värisilmä, ja lohenpunaisen ja avokadon yhdistelmä on tuon kesän hitti.

Harjoittelukuukausi on omanlaisensa kapitalistinen partioleiri, jolla oikean vaikutelman antaminen on tärkeämpää kuin lehden toimittamisen taito. Sylvia ei edes pääse haluamalleen kirjallisuustoimittajan paikalle, istumaan ihailemansa Carson McCullersin siskon rinnalle, joka on lehden kulttuuritoimittaja. Työ on äärimmäisen ulkonäkökeskeistä, ja tyttöjen on oltava valmiita kuvaussessioihin minä hetkenä hyvänsä. Vaikka työhön liittyy myös luksusetuja, kuten kauneushoitoja Elizabeth Ardenin hoitolassa, kuvaus sen reunaehdoista on paikoitellen ahdistavaa luettavaa.

Kirsikoita lumessa on Sylvian lempihuulipunasävy, mutta kirsikka-metaforaa käytetään myös neitsyyden säilyttämisestä. Monikaan lehden tyttöporukasta ei enää ole neitsyt, ja seksuaalisten kokemusten kartuttaminen on yhtä tärkeää cv:ssä kuin yliopistojen eliittiklubien jäsenyys. Sylvialla on tapana merkitä kalenteriinsa seksuaaliset valloitukset mustalla, ja myös pisteyttää miesten kyvyt.

Monella harjoittelijalla on kaipuu ”vanhaan maailmaan”, ja ne, jotka ovat päässeet lomailemaan Ranskassa tai Italiassa, saavat arvostusta osakseen. Sylvia on tietoinen oman sukunsa juurista Saksassa ja Itävallassa, mutta hänellä ei ollut varaa lähteä lukion pyöräretkelle Ranskan maaseudulle. Eurooppa-haaveisiin liittyy paljon sellaisia pinttyneitä kliseitä, joita amerikkalaisissa leffoissa ja romaaneissa kierrätetään. Sylvialla suurimmat haaveet liittyvät Britanniaan, mutta moni uusista ystävistä ei tiedä, kuka on Dylan Thomas.

Kauheita kankkuspäiviä tähän unelmien kuukauteen mahtuu monia, ja Alka-Seltzerin sihinä rauhoittaa runoilijanalun hermoja. Töihin on pakko joskus mennä suoraan rakastajan luota, jazzklubin jatkoilta. Lehden toimituksessa on joka päivä cocktail-tunti kello 15, sillä tiimin vetäjä Betsy Talbott Blackwell ei luultavasti pärjäisi ilman päivittäistä vodka-annostaan.

Teokseen mahtuu vakavampaakin ajankuvaa, sillä tuona kesänä McCarthyn hallitus teloittaa vakoilusta tuomitun Rosenbergin juutalaisen pariskunnan. Kommunisminvastaisuus saa brutaaleja muotoja, ja myös osa tyttöporukasta on sitä mieltä, että teloittaminen on oikeutettua. Sylvialla taas on sutinaa ainakin yhden venäläistaustaisen diplomaatin ja yhden virolaisen mansikanpoimijan kanssa, jonka nimi on Ilo Pill.

En oikeastaan kuulu Plath-fanikerhoon, vaikka toki olen hänen tuotantoonsa ja elämäntarinaansa tutustunut. Voin hyvin kuvitella, että Tahvanaiselle tämän kirjan kirjoittaminen on ollut merkittävä askel, ja takana täytyy olla intohimoinen suhde kirjailijan tuotantoon. On myös hieno valinta, että romaanin aika-askeli on näin rajallinen. Plathin myöhemmistä vaiheista kun on jo olemassa tarpeeksi fiktiivisiä kuvauksia.

Tästä teoksesta sain samanlaisia viboja kuin Riitta Jalosen romaanista Kirkkaus, joka kertoo uusiseelantilaisesta Janet Framesta. Molemmissa näkyy kirjailijan rakkaus päähenkilöä kohtaan, ja halu kulkea uskollisesti hänen vanavedessään. Pidin molemmista teoksista tasavahvasti, mutta molemmista paistoi tietyntyyppinen ”fanifiktion” tunnelma, joka ei ole millään tavalla negatiivista, jos oletetaan, että myös lukijat ovat ensisijaisesti faneja.

Sillä tavalla teos on lukijaystävällinen, että siitä voi nauttia, vaikka lukija ei olisi runotyttö sydämestään tai vaikka Plathin tarinakaan ei olisi täysin tuttu. Aihepiiri osuu chicklit-kirjallisuuden ytimeen, mutta valittu näkökulma pyrkii myös poistumaan tuosta genrestä. Vaatteilla ja meikeillä on suuri rooli kerronnassa, mutta onneksi Sylvialla on syvästi kokevana taiteilijasieluna kykyä nähdä myös unelmien kaupungin rosoisempia puolia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s