Voileipäkakkua aamupalaksi

Teos: Antti Heikkinen: Maaseudun tulevaisuus (WSOY, 2019)

Äänikirjan lukija: Antti Heikkinen

Nasaretin kylässä on työväentalo, nuorisoseuran talo ja legendaarinen herätyskristillinen historia. Joulun alla 1825 sinne odotettiin Ristuksen jälleensyntymää, mutta Keskikankaan Mari-piian äpärä osoittautui tytöksi, ja Luojan suunnitelma meni pilalle. Legenda on silti elänyt kylällä suurenmoisena, ja identiteetin rakennusaineena se on lähes pyhä. Kuinka sitten käy, kun vuosittaisille kirkastusjuhlille kutsutaan runoilija, jolla on uutta kerrottavaa Laapotti-nimisen saarnaajan ihmeellisestä isyydestä?

Olen tainnut lukea Antti Heikkisen kaikki fiktionaaliset teokset, ja Maaseudun tulevaisuus jatkaa jo tuttua, verevää murrekirjallisuuden sarjaa. Kyse on kuitenkin yhdenpäivänromaanista, jossa kesäjuhlien valmistelu nousee keskiöön. Kylän matriarkka Päivänkämmenen tilan leskirouva Maire pitää ohjaksia käsissään nuorisoseuran talolla, kun juhlien tarjoamisia puuhataan. Lotta Svärd-kupit ovat mystisesti kadonneet, ja huippukokin valmistama rosvopaisti on ryöstetty kuopastaan.

Tohina on päällä lähes joka mökissä Nasaretissa. Vanhukset oireilevat itsetuhoisesti, keski-ikäisillä on pettämisdraamaa, ja nuorisolla on kosiopuuhia kyläyhdistyksen pitämällä kesäkaupalla, joka myy eineslihapullia viidellä eurolla kiireisille mökkiläisille. Rakennemuutos ja sukupolven vaihdokset ovat puhutelleet viimeiset 40 vuotta, mutta uutta tuulta purjeisiin tuo veganismin vastustus.

Kirjaan mahtuu myös itseironiaa: kyläjuhlille kutsutaan kaksi kirjailijaa, joista Jussi Taskinen on paikallinen julkkis, köyhän miehen Heikki Turunen. Häntä haastaa paikkakunnalle Helsingistä muuttanut runoilija Simo Katajisto, joka vihaa murrekirjallisuutta. Halvaantunut mies on viime aikoina löytänyt iloa elämäänsä tutkimalla Laapotin saarnaajahahmoa, ja hänellä on uutispommi tarjottavana kyläläisille juhlien kunniaksi.

Romaanin etnologinen juoni on hykerryttävän kekseliäs, ja siitä olin eniten innoissani. Joidenkin henkilöhahmojen yliampuva karikatyyrisuus taas rasitti, vaikka voin hyvin kuvitella tämänkin tarinan tulevaisuuden kesäteatterien lavoilla. Liioittelu on Heikkisen rakastama tyylikeino, ja runsauden estetiikka alkaa jo Mairen aamiaispöydästä, jossa hän yrittää tarjoilla nyrpeälle miniälleen kahden sortin voileipäkakkua.

Äänikirjan lukeminen Heikkisen itse lukemana oli henkeä nostattavaa, ja osoitti kirjailijan näyttelijän lahjat. Lataamossa käyneen Aune-tädin artikulaatio jäi soimaan korvamatona, mutta tuonkin hahmon suhteen tarvitaan lukijalta venyvää pinnaa. Kyläkaupan nuori Tiia oli taas ilahduttavan näpsäkkä tapaus, joka onnistui jauhottamaan pinttyneimmät jäärät. Kylän ukoille maistuisi kasvisruokana niin sarkasmi kuin orgasmi, ja seitanpaistillakin on osansa draaman kaaressa.

En tiedä, kuinka olisin lähestynyt tätä romaania, jos tämä olisi ollut ensi kosketukseni Heikkisen tuotantoon. Nyt osasin jo odottaa tietynlaista näkökulmaa, mutta maaseutu-kaupunki-vastakkainasettelun suhteen en päässyt yllättymään. Seitanin ja rosvopaistin kilpailusta on vaikea löytää raikasta tulokulmaa, ja paikoitellen teos sortui samanmoiseen populistiseen öyhötykseen kuin keskustapuolueen kansanedustajien yleisönosastokirjoituksissa.

Tästä huolimatta kesäistä kirjaa oli ilo kuunnella jo rikkaan kielensä vuoksi tässä marraskuun lopun lohduttomassa pimeydessä. Vaikka teokseen mahtuu myös epätoivoa ja silkkaa raivoa, loppupeleissä siitä jää keventynyt mieli.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s