Vapaamatkustajana keksipurkissa

Teos: Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija (Bazar, 2020)

Suomennos: Susanna Tuomi-Giddings

Ruth Hogan (s. 1961) on äskettäin kaksi romaania julkaissut brittikirjailija, jonka esikoisteos Kadonneiden tavaroiden vartija kuuluu Bazarin ensi kevään uutuuksiin. Sain kunnian toimia kirjan ennakkopainoksen lukijana, ja teosta saa arvioida jo ennen sen varsinaista julkaisua – suomenkielisen version julkaisupäivä on 16.1.2020.

Teoksen päähenkilö Anthony Peardew on 68-vuotias kirjailija ja leski jo neljänkymmenen vuoden takaa, joka asuu yksin ruusuntuoksuisessa huvilassaan Etelä-Englannissa, jossain maaseudulla Brightonin lähettyvillä. Huvilan nimi on Padua, ja siellä nautiskellaan teetä pellavaliinan koristamilta tarjottimilta. Kirjoittamisen ohella Anthony omistautuu keräämään löytötavaroita, joihin hän merkitsee uskollisesti löytöpaikan ja ajankohdan. Hän muun muassa pelastaa juniin unohtuneita keksipurkkeja, ja poimii kaduilta palapelin paloja ja hiuspompuloita. Miehen lukittu työhuone on täynnä surumielisiä jäänteitä ja tarinoita – aarteita, joista suurimmalla osalla ei ole rahallista arvoa, mutta tavarat hoitavat miehen särkynyttä sydäntä.

Miehen pois mentyä taloudenhoitaja Laura perii huvilan ja saa tehtäväkseen yhyttää esineet niiden omistajiensa kanssa pitkän eron jälkeen. Laura itse kokee epäonnistumista elämässään mentyään naimisiin 17-vuotiaana ja hukaten parikymmentä vuotta elämästään lapsettomaan avioliittoon uskottoman autonrassaajamiehen kanssa. Keski-iän kynnyksellä hänellä ei ole monia uramahdollisuuksia, mutta haave oman romaanin julkaisemisesta pitää häntä henkitoreissa.

Kumppanin tavarataivaan penkomiseen Laura saa rotvallin reunalta, sillä nurkilla on pitkään pyörinyt kehitysvammainen Päivänpaiste-tyttö, joka on seurannut talon tapahtumia ”sillä silmällä”. Päivänpaisteella ja Anthonylla on ollut keskusteluyhteys, mutta Anthony ei uskaltanut kutsua tyttöä kotiinsa ihanalle teekupposelle, koska pelkäsi mahdollisia hyväksikäyttöepäilyksiä. Laura taas opettaa tyttöä tarjoilemaan vieraille kunnollista raksamiehen teetä, ja Päivänpaiste avaa naiselle ilmiömäisiä selvännäkijän kykyjään.

Teoksen takaumat sijoittuvat lontoolaiseen pienkustantamoon, jossa Anthonyn novellikokoelma oli maannut vuosikausia hyljättynä. Kustantamon omistaja Pommikone ja hänen avustajansa Eunice elävät platonisessa symbioosissa työkavereina, ja heitä vaivaa omistajan sisko Portia, joka on päättänyt alkaa kirjailijaksi kyhäämällä post-ironisia tulkintoja klassikkoteoksista. Kirjassa aikamatkaillaan välähdyksenomaisesti vuodesta 1973, jolloin Anthony jäi leskeksi, aina nykypäivään, jolloin mysteerio kuolleen kustantajan kadonneista tuhkista alkaa avautua yliluonnollisten vinkkien kautta.

Tunnelmien tasolla teos oli ihastuttava kooste romanssia ja arkirealismia, höystettynä lempeällä huumorilla. Sen parasta antia ovat dialogit, joissa väärinymmärretyt sivistyssanat luovat tahatonta komiikkaa. Pidin varsinkin Lauran ja Päivänpaisteen ystävyyden kehityksestä, ja kehitysvammaisen nuoren sanaleikeistä, jotka välittyivät hyvin myös suomennettuina. Vastaavasti Portian romaaniviritelmien synopsikset olivat ilkikurisen herkullisia, ja rivien välistä pystyi kaivamaan piikkejä kustannusmaailman nykypäivän realiteeteille. Myös Paduan huvilan ruusutarhan rakastetuissa valioyksilöissä on piikkejä, eikä romaanissa ainakaan syyllistytä liialliseen aistilliseen hehkuttamiseen tai yltiöhedonistiseen estetiikkaan.

Heikoimmat lenkit kirjassa liittyivät kuitenkin kadonneiden tavaroiden omistajien tarinoihin, sillä nämä pätkät olivat kovin irrallisia, eivätkä niiden hahmot nousseet edes kunnollisiksi sivuhenkilöiksi. Vaikka kirjailijan yksityisen löytötavaratoimiston (tai pikemminkin museon) teema on mielikuvituksellinen, minun täytyy tunnustaa, etten osannut eläytyä teoksen lyhyisiin, kursiivilla painettuihin sivupolkuihin. Niillä koettiin traagisia kohtaloita, mutta kerronnallisesti ne jäivät liian vaisuiksi.

Kirja varmasti ilahduttaa kaikkia meitä, joilla on pöytälaatikossa julkaisemattomia romaaneja, ja ylipäänsä henkilöitä, joiden haavemaailmat liittyvät kirjojen kustantamiseen. Se on kirjojen suurkuluttajien unelmakirja, jossa lähes kaikilla avainhenkilöillä on edessään tai takanaan ura kirjojen parissa.

Teoksella saattaa olla jopa paremmat markkinat Britannian ulkopuolella kuin kotimaassaan, sillä siinä viljellään tiettyjä brittiestetiikan kliseitä, jotka ihastuttavat ehkä enemmän meitä, jotka emme asu luuposliiniteesettien ympäröimänä. Kurkkuvoileivilläkin on roolinsa tarinassa, ja kukapa voisi vastustaa keskiluokkaistuneen lähipubin artesaaniversioita perinteisistä rasvapommiaterioista?

Kiitos kustantajalle varhaisesta joululahjasta, joka saapui kirjan nimikkosuklaan kera varusteltuna. Teoksen seurassa voisi viettää leppoisan kello viiden ”high tea”-session, mitä en itse tehnyt, mutta seuraavan Hoganin teoksen kanssa lupaan mennä kunnon teehuoneelle nautiskelemaan. Hänen toinen romaaninsa (The Wisdom of Sally Red Shoes) julkaistaan suomeksi myös ensi vuonna.

2 kommenttia artikkeliin ”Vapaamatkustajana keksipurkissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s