Hevosvarkaiden vertaistukipiirissä

Teos: Eira Mollberg: Villahousuhäpeä (Tammi, 2019)

Tällä kirjalla oli niin houkutteleva kansikuva, että tartuin siihen pelkästään sen vuoksi, vaikka nimi ei varsinaisesti vetänyt puoleensa. Kuulun itse ehkä viimeiseen sukupolveen, jolla saattoi lapsena olla villahousut, ja niistä rokattiin TV:n lastenohjelmissa aitoon sosialistiseen, varhaiskasvatukselliseen tyyliin. Kirjan kirjoittaja on minusta viitisentoista vuotta vanhempi, joten hänen lapsuudessaan villahousujen käyttöpakko oli totisinta totta.

Kirjan nimi ei viittaa tuohon 70-luvun lastenlauluun ja -elokuvaan , vaan Eira Mollbergin (s. 1957) henkilöhistoriaan, lapsuuden sattumukseen, jolloin hän lähti retkelle Fazerin karkkitehtaalle villahousuissa unohtaen pukea niiden päälle seuraavan vaatekerroksen, vekkihameen. Hän joutui esiintymään rumissa villahousuissaan koko päivän, mutta selvisi siitä häpeästä. Häpeä kuitenkin on seurannut naisen vaiheita läpi elämän, ja pakokeinona tähän hän löysi alkoholin.

Mollberg oppi juomaan kaksin käsin, molemmalle jalalle ja koko kansakunnan terveydeksi kuvausmatkoillaan Neuvostoliitossa ja Venäjällä, jonka kulttuuriin hän tutustui jo nuorena. Itämatkailun tahti kiihtyi kommunismin romahdettua, ja jossain vaiheessa hänellä oli jopa toinen asunto Pietarissa. Vuokraemäntä Maria Akinovna tuli hänelle toiseksi äitihahmoksi biologisen äidin vaivuttua syvän masennuksen alhoon, ja tämän kanssa hän adoptoi Momo-koiran, jonka vaiherikas elämä rytmittää kerronnan alkuosaa.

Mollberg teki uraa kulttuurialan silpputyöläisenä elokuvan ja teatterin saroilla. Kuuluisan isän varjo ei välttämättä helpottanut hänen polkuaan, vaikka hän pääsi jo nuorena mukaan moniin produktioihin. Isän kunnianhimo ja sairaalloinen suhde rahaan aiheuttivat tyttäressä oireilua, eikä tilannetta helpottanut jo nuorena mieleltään sairastunut Heikki-veli, joka välillä asui isän kanssa, välillä viipyi pitkiä jaksoja suljetuilla osastoilla.

Saavutuksia arvostamassa kulttuurissamme ylitsekävelytaidolla pääsee pitkälle”, hän toteaa kokemuksistaan kulttuuripiireistä. Hänen isänsä kuului näihin ylitsekävelijöihin, ja tytär muistelee hänen ”Pillejään ja Pulliaan”, ainaisia jees-miehiä, jotka suostuivat pönkittämään isän paisuvaa egoa. Metoo-kampanjan suhteen isä oli ehtinyt olla jo kuollut liian pitkään, eikä Mollbergillä ole tässä teoksessa intressiä avata seksuaaliseen valtaan liittyviä kuvioita. Kuitenkin hän vihjaa, että isä olisi ollut oiva esimerkki kampanjan piirissä, jos olisi vielä ollut elossa.

Mollberg on elänyt merkittäviä vaiheita elämästään suljetuissa yhteisöissä. Nuorena tyttönä hän seikkaili työskentelemällä sisäoppilaitoksessa Englannissa. Kiinnostus ortodoksiin uskoon ja luostareihin alkoi hänellä myös nuorena, ja tämäkin tuttavuus alkoi isän elokuvaprojektin kautta Virossa, Pyhitsän nunnaluostarissa. Kun hän sitten tällä vuosikymmenellä tarvitsi katkohoitoa alkoholismiin, hän pystyi vertaamaan noita vaihtelevia laitosoloja varsinkin luostarikokemuksiin.

Tarinat kolmen eri luostarin, yhden virolaisen ja kahden venäläisen, arjesta nousevat aistillisuudessaan ja toiveikkuudessaan suomalaisen päihdehuollon arjen ohi kirkkaasti. Tosin päihdehuoltoa käsittelevät osat yllättivät minua enemmän kuin luostariosiot, sillä en ole aiemmin lukenut näin selväsanaista ja suorapuheista tekstiä kenenkään kuntoutujan hoitopolusta hänen itsensä tuottamana. Mollberg on välivuosina kärsinyt vakavista muistivaikeuksista, joten on ihme, että hän on palannut takaisin tilaan, jossa analyyttisen tekstin tuottaminen on taas mahdollista.

Mollberg sai muutama vuosi sitten hoitoa neljässä eri hoitolaitoksessa pääkaupunkiseudulla ja sen lähistöllä. Yksityisen ”Kettupoluksi” nimetyn laitoksen hän valitsi itse, koska häntä houkutti paikan oletettu luonnonläheisyys ja lupa ottaa lemmikkieläin mukaan. Valitettavasti adoptiokoira Momo jäi auton alle ja kuoli tuon hoitojakson aikana, eikä Mollberg saanut tähän henkilökunnalta tarvittavaa tukea. Kognitiiviseksi kutsuttu terapiaprosessi piti sisällään karkeaa henkistä väkivaltaa, kyykyttämistä ja hiljentämistä, ja kielto muiden asiakkaiden kanssa ”kaveeraamisesta” tuntui erakkouteen taipuvaisesta naisesta omituiselta.

Alkoholistit alkavat olla ”ok boomer”-ilmiö, ja tässä kuuttakymppiä lähestyvä kulttuuritoimija saa ensi kosketuksensa huumeriippuvuuden monisyiseen ilmiöön. Muiden päihdeasiakkaiden haastattelupätkät elävöittivät tarinaa, ja nostivat sen yksilökeskeisen vuodatuksen yläpuolelle. Mollberg päätyy myös kahteen paikkaan, jossa vannotaan yhteisöllisiin menetelmiin, mutta yhteisöllisyys saattoi noissa typistyä runsaampien röökitaukojen vaateeseen.

Mollberg käyttää addiktiosta hevosvarkauden metaforaa, eli kun alkoholisti luopuu viinasta, jäljelle jää kuitenkin tuo taipumus koukuttua johonkin elämää rajoittavaan, rikolliseen tai hengelle vaaralliseen asiaan. Katkohoidossa kirjailija koukuttuu lehdistä kuvien ja lauseiden leikkaamiseen ja liimaamiseen; aiemmin hän on löytänyt vastaavaa keskittynyttä hurmiota käsitöistä. Brita Kekkosta, pitkäaikaista ystävää, jonka elämäkertaa Mollberg oli työstämässä, kunnes Kekkonen tyrmäsi käsikirjoituksen törkeällä tavalla, hän piti addiktoituneena uusien elämäkertureiden värväämiseen ja oman tarinan kertomiseen aina alusta jollekulle uudelle korvaparille. Onnittelut tästä havainnosta, koska kyseessä on omituisin addiktio, josta olen koskaan kuullut.

Teos rakentuu kollaasin lailla osiin, joita lukija voi lukea haluamassaan järjestyksessä – tarina ei ole lineaarinen, vaan palaset kirjailijan lapsuudesta ja nuoruudesta limittyvät Suomen ja Venäjän pään värikkäisiin vaiheisiin. Toivon sydämestä, että Mollberg jatkaisi varsinkin Venäjän-tarinoiden kirjoittamista, sillä niissä oli herkkää runollisuutta ja samalla jämäkkää arjen selviytymisen narratiivia. Zakuska-pöytä ei ehkä ole kovin kummoinen elämys ilman pakollisia vodkapaukkuja, ja tässä kirjassa myös nunnat saattavat joskus ottaa molemmille jaloille. Voiko alkoholismista toipuva henkilö sitten jatkaa suhdettaan kulttuuriin, jossa alkoholin rooli on niin keskeinen elämän iloissa ja suruissa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s