Ikuisen Eevan toivomuksista

Teos: Aino Räsänen: Näkemiin, Helena! (Karisto, 1977, alk. 1953)

Valentinuksen päivän aaton tunnelmiin kuuluu sopivasti Suomi-filmimäinen dialogi ja aidon viaton maalaisromantiikka yhden sen grand ladyn, Aino Räsäsen (1910-1995) kelkassa. Helena-nimisistä kirjoista muistan vain nimiä äitini tyttöajan hyllystä, mutta ilmeisesti ne eivät nousseet hänenkään ykköslukemistoksi.

Löysin Helena-kirjasarjan kolmannen osan kierrätyshyllystä. Osia sarjassa näkyisi olevan kaksitoista, ja niissä seurataan kartanonrouvaksi edenneen kansakoulun opettajan ja tämän villikkotytär Päivin vaiheita. Ainakin neljä ensimmäistä teosta on nähnyt uuden elämän valkokankaalla, ja mahdollisesti parikin sukupolvea on tyydyttänyt romantiikan nälkäänsä teosten parissa.

Koska aloitin sarjan lukemisen keskeltä, sen kolmannesta osasta, en pysty hahmottamaan kaikkia taustoja. Junkkerien kartano sijaitsee maalaiskauppalassa, jossa on oppikoulu, elokuvateatteri ja jäätelöbaari. Suku on selvästi paikkakunnan silmäätekeviä, sitä porukkaa, joka seurustelee lähinnä opettajien, lääkäreiden ja kauppaneuvosten kanssa.

Teos keskittyy enemmän Päivin seurustelukuvioihin kuin äiti-Helenan tilanteeseen. Tytöllä on orastava romanssi nuoren biologian opettajansa Martin kanssa. Kukaan ei ole tästä kevyestä hakkailusta erityisen huolissaan, vaan naimattomien opettajien ja lukiolaisten lämpimät välit tuntuvat olevan normikauraa.

Päivin isoveli Arttu on oikukas tapaus, joka laiminlyö kilttiä vaimoaan Elinaa ja haikailee eksänsä, tuhman Margitin perään, vaikka tämä on naimisissa heidän yhteisen ystävänsä kanssa. Pariskunta on menettänyt esikoisensa päivän ikäisenä, eikä Arttu osaa tapausta surra. Avioelämä ei veljen touhuja seuratessa vaikuta Päivistä kovin hohdokkaalta. Mutta kuka kesyttäisi metsästystä harrastavan luonnonlapsen, siinä meillä pulma.

”Ikuinen Eeva” esiintyy tässä romaanissa naisen kilpailuviettinä muiden naisten edessä, ja Elina toivoisi Margitin näkevän edes yhden tulisen syleilyn, johon Arttu niin harvoin hänet sulkee. Kirjan naishahmot tuntuvat hieman yksinäisiltä ja omiin oloihinsa vetäytyviltä.

Kirjan maailma tuntuu perin konservatiiviselta, mutta sarja tuntuu sellaiselta, jota äidit ja tyttäret ovat voineet lukea yhdessä punastelematta. Tähän verrattuna mm. Hilja Valtosen teokset tuntuvat asteen uskaliaammilta, vaikka selvästi kuuluvat samaan genreen.

Muuten teos oli vetävää, nopealukuista tekstiä, mutta jotkut dialogit tuntuivat korostetun korrekteilta ja teeskenteleviltä, kuten Suomi-filmissä pahimmillaan käy. Hahmojen parempiosaisuus korostuu siinä, että he käyttävät kirosanojen sijaan termejä ”turkanen” ja ”jukravita” – ja näidenkin sanojen käytöstä Päiviä totutaan ankarasti.

En paljasta koko juonta kertomalla, että Päiviltä näyttäisi pahasti jäävän lukio kesken. Siitäkään hänen vanhempansa eivät ole erityisen huolissaan. Kylillä tyttöä pidetään huonosti kasvatettuna letukkana, mutta jos on kartanon nuorin tytär, tärkeämpää on keskittyä ampumaan rusakkoja rehdissä aseveliseurassa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Ikuisen Eevan toivomuksista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s