Koskaan ei ole liian myöhäistä luoda itselleen venäläinen sielu

Teos: Viv Groskop: Älä heittäydy junan alle ja muita elämänoppeja venäläisistä klassikoista. (Atena, 2019) 

Suomennos: Heli Naski

 

Viv Groskop (s. 1973) on brittitoimittaja, näyttelijä ja standupkoomikko, joka opiskeli nuoruudessaan intohimoisesti venäjää ja asui joitain aikoja Pietarissa ja muuallakin Venäjällä. Pisimmät oleskelut sijoittuivat 1990-luvun alkupuolelle, jolloin maassa elettiin kriittistä murroskautta ja koettiin myös nälkää ja puutetta. Tähän kauteen sattui aikoja, jolloin hän olisi halunnut venäläistyä kokonaan, jättää opintonsa ja alkaa odessalaisen muusikkopoikaystävänsä muusaksi. Kirjassaan Älä heittäydy junan alle hän käy läpi näitä kokemuksia suhteessa lukemiinsa venäläisen kirjallisuuden klassikoihin rennon rämäpäisellä otteella.

Olen todella nuiva elämäntapaoppaiden lukija, mutta tämä teos hurmasi minut synkistelevällä otteellaan jo alkumetreiltä. Olen lukenut hänen käsittelemistään yhdestätoista teoksesta vain kolme, ja viimeisestä lukemasta (Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan) on jo yli viisitoista vuotta. Anna Kareninan ja Ivan Denisovitsin päivän olen lukenut lukioikäisenä.

Kukaan Groskopin käsittelemistä kirjailijoista ei kuitenkaan ole minulle uppo-outo; kaikkien teoksia on tullut tavattua jossain formaatissa. Luulen, että lähes jokaisella vähänkin kouluja käyneellä keski-ikäisellä tai sitä vanhemmalla suomalaisella on jonkunlainen suhde venäläiseen kirjallisuuteen, vaikka ei olisi naapurimaassa käynytkään. (Itseäni nuorempien lukumuistoista en tiedä, mutta oletukseni on, ettei venäläistä kirjallisuutta suosita äidinkielen opetusohjelmassa enää yhtä paljon kuin vaikka 1980-luvulla.)

Groskop luki klassikkojaan eri elämänvaiheissa, alkukielellä ja englanninnoksina. Käännösten välillä on eroja, ja teos tarjoaa myös välineitä oikeanlaisen käännöksen löytämiseen. Itse en ole pystynyt lukemaan Dostojevskiä englanniksi, vaikka olen joskus hänen teoksiaan hankkinut halpoina Wordsworth-pokkareina. Venäläinen teos englanniksi tuntuu liian suurelta kulttuuriselta hypyltä. Näin jään suomennosten varaan, enkä itse asiassa törmää niihin kovinkaan usein edes kierrätyshyllyjen välissä.

Groskopin suosikeista minua alkoi eniten innostaa Tsehov, jonka Kolme sisarta kuvastaa mainiosti omaa elämänasennettani. ”Älä jauha koko ajan Moskovasta” on hyvä ohje provinssikaupunkiin jämähtäneelle puolierakolle, joka ei yleensä osaa arvostaa lähiympäristöään. Voidaan myös pohtia, voiko samaan tarinaan tunkea kvassia ja shampanjaa. Groskop pitää kvassia ällöttävänä fermentoituna juomana, jota hän ei sijoita Venäjä-elämystensä kärkeen. Kirjassa on muitakin kiinnostavia havaintoja ruoasta ja juomasta, niin kirjoista kuin elävästä elämästä poimittuina.

Myös Groskopin oma sukutarina on kiinnostava, sillä siihen liittyy niin pettymyksiä kuin valaistumista. Hän alkoi kiinnostua juuristaan kolmikymppisenä, ja toivoi löytävänsä venäläisen ensi-isän tai -äidin. Tarina kertoo myös brittien ohuesta historiallisesta muistista, sillä naisen ensi-isän emigraatiosta ei lopulta ollut montaa polvea aikaa.

Jotain yhteistä löysin Groskopin ja Ville Haapasalon muistelmista, vaikka Haapasalon ura on ollut huomattavasti enemmän kiinnittynyt Venäjään. Huumori on samansuuntaista, vaikka Groskopin kiinnostus venäläiseen kulttuuriin on akateemisempaa.

Luin kirjan parilla istumalla ahmien, mutta suosittelen taukojen pitämistä kappaleiden välillä. Teos tuntuu sellaiselta, joka olisi hauska omistaa, johon haluaisin tehdä reunahuomautuksia ja joka toimisi loistavasti oppaana Pietarin-reissulla. Täällä Tampereella kirjaan oli pitkä jono kirjastossa, mikä myös kertoo sen suuresta suosiosta.

Jos tämä teos ei onnistu houkuttelemaan uusia lukijoita venäläisten klassikkojen pariin, niin sitten ei mikään. Itse ajattelin kirjaa lukiessani eniten intialaisia ystäviäni, jotka ovat sivistäneet minua venäläisestä kirjallisuudesta enemmän kuin kukaan suomalainen. Tämä siksi, että Intiassa venäläistä kirjallisuutta oli maiden ystävyyssuhteen vuoksi tarjolla kaikkialla halvalla, ja näin monet saivat runsaasti näitä Moskovassa painettuja niteitä myös koteihin. Luultavasti tästäkin on kirjoitettu vereviä muistelmia. Sellaisen haluaisin myös lukea.

PS: Kuva tulossa, kun saan nettiyhteyden asuntooni.

 

 

7 kommenttia artikkeliin ”Koskaan ei ole liian myöhäistä luoda itselleen venäläinen sielu

  1. Tämähän vaikuttaa kiinnostavalta ja hauskalta kirjalta. Olen itse ollut nuori 80-luvulla, mutta en muista, että venäläisiä klassikoita olisi kauheasti tuputettu. Toki lukiossa niistä oli puhetta, mutta ehkä ohitin aiheen, koska nimet olivat hankalia. 😀

  2. Voi ei, tämä on muhinut arvostelukappalepinossani jo pitkään ja näemmä se on sieltä vielä kaivettava lukuunkin 😀 En ole mikään suuri venäläisten klassikoitten ystävä, mutta kuten sanot, suurimmalle osalle ne ovat jossain muodossa tuttuja, niin minullekin.

  3. Oi, tämä on hankittava välittömästi! Olen lukenut yhden Dostojevskin ja pari Tsehovia ja jotain Gogoliltakin ja kaikki nämä lukemani ovat jääneet vahvasti mieleen. Ja nyt suunnittelen vieläpä sellaista kirjateemaista matkaa Pietariin, jossa en ole koskaan käynyt joten tämä kirja on kyllä luettava. Kiitos vinkistä!

  4. Minulla oli nuorempana pitkä kausi, kun suorastaan ahmin venäläistä kirjallisuutta. Sittemmin se jäi, mutta aika paljon niitä tuli luettua eli kaiketi suurimman osan ns. klassikkopääteoksista olen lukenut. Luin hiljattain tästä kirjasta eräästä toisestakin blogista ja kiinnostuin. Nyt kiinnostaa vielä enemmän ja ilokseni tämä kirja on saatavina täkäläisestä kirjastostakin ja näyttääpä olevan paikalla. Tänään on muutenkin asiaa kirjastoon, niin täytyypä poimia samalla mukaan!

  5. Tämä oli minullekin viime vuoden ehdottomia huippuhetkiä. Tykkäsin Groskopin tyylistä todella paljon.
    Minäkin kiinnitin huomiota seikkaan, kuinka nopeasti suvun historia oli vaipunut unholaan vaikka todellakaan monta sukupolvea ei ollut välissä. Se tuntui hyvin erikoiselta suomalaisesta perspektiivistä tarkasteltuna.

  6. Mua kiehtoo aivan valtavasti tuo kirjan nimi, mutta koska en ole uskoakseni koskaan lukenut yhtäkään venäläistä klassikkoa, en ole rohjennut tarttua tähänkään kirjaan. Myös mahdollinen self helpmäisyys, josta ainakin kirjan takakansi viestittää, huolettaa hieman. Voisihan sitä tietysti kokeilla vaikka äänikirjana, etenkin kun olen kuukauden päästä lähdössä Pietariin ja kirja olisi silläkin tavalla ajankohtainen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s