Karibiankarjalaisten kyydissä

Valtonen 2Teos: Anni Valtonen: Elämäni Kolumbia (LIKE, 2020)

Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi

Blogiini on alkavalla viikolla tulossa lisää äitienpäiväaiheisia juttuja, mutta väliin jotain muuta. Pyrähdys kolibrin siivin Kolumbiaan, sisällissodan ja huumekaupan runtelemaan maahan, jossa toimittaja Anni Valtonen asui parinkymmenen vuoden ajan laajennetussa perheessä. Valtonen rakastui kolumbialaiseen mieheensä opiskellessaan kirjallisuutta Tampereella, mutta jo ennen tätä latinalaisamerikkalainen maailma oli kiinnostanut häntä.

Bogotáan pariskunta siirtyi vuonna 1996, ja muutaman vuoden sisällä paria siunattiin kahdella pojalla, Aureliolla ja Amosilla. Anopin ja appiukon perheyrityksen, mehu- ja hedelmäkaupan pitoon osallistuu myös toimittajaminiä, ja nämä arjen kohtaamiset toimivat myös erinomaisena kieliharjoitteluna. Miehen suvun juuret ovat kuitenkin pohjoisessa, Karibian rannikolla, jossa kulttuuri on konservatiivisempaa ja ”alkuvoimaisempaa” kuin pääkaupungissa. Joku miehen suvussa on jopa naimisissa Gabriel García Marquezin veljen kanssa, mutta tämä sattumus ei takaa suoraa pääsyä kulttuurieliitin sisäpiireihin.

Valtonen kertoo suht pidättyväisesti karille ajautuneesta avioliitostaan, mutta enemmän appivanhemmistaan, jotka hekin päätyvät jossain vaiheessa eroon. Paikallinen parisuhdekulttuuri ei ole pohjoismaiselle miniälle helppo rasti, ja eniten siinä ihmetyttää avomielinen suhtautuminen sivusuhteisiin. Bogotán motellit tekevät loistavaa bisnestä niin esiaviollisten parien kuin puolisojaan pettävien piilopirtteinä. Jossain vaiheessa perhe siirtyy elämään kahdella mantereella, ja lapsia lähetetään isän suvun huomaan ”juurihoitoon” itsenäisesti jo melko varhaisessa iässä.

Tämä on tiivis, tietopainotteinen teos, jossa poliittisen historian rooli on merkittävin. Valtoselle Kolumbiasta kirjoittamiseen liittyy kipeitä eettisiä valintoja, sillä hän haluaisi kertoa muustakin kuin sissisodasta ja huumekartelleista, mutta ilman näitä tarinoita kertomus maasta jäisi vaillinaiseksi. Kokaiinin viljely jättää jälkensä muuhunkin kulttuuriin ja talouden rakenteisiin, ja turismin kehitys on viivästynyt huomattavasti huumekauppaan liittyvien lieveilmiöiden vuoksi. Toisaalta nuorilla matkailijoilla yksi intresseistä saattaa olla huumeet, eikä maa haluaisi profiloitua kokaiinin käyttäjien paratiisina.

Valtonen itse löytää eron jälkeen tiensä useamman kerran joogaretriitistä Palominon kylästä, joka on hänen ”oma” paikkansa sukuhärdellin ulkopuolella. Muutenkin hän kertoo kiehtovalla tavalla paikallisten nuorten ja keski-ikäisten uushenkisyydestä ja kiinnostuksesta alkuperäiskansojen kulttuureihin. Monelle hänen paikalliselle ystävälleen esimerkiksi kansanparannuksesta on tullut tärkeä hyvinvoinnin lähde. Kaupunkilaiset matkustavat mielellään maalle nauttimaan vaikka temazcal-saunomisesta, meksikolaisperäisistä rituaaleista, joissa on jotain yhteistä suomalaisen saunomisen kanssa.

Naisten aseman analyysin suhteen tässä katsauksessa oli paljon yhteistä äskettäin lukemani dekkarin, Melba Escobarin Kauneussalongin kanssa, joka ilahdutti minua kovasti yhteiskunnallisella otteellaan. Myös Valtosen lähipiirin naisille ”naiseuden toteuttamiseen” kuuluvat tiheät vierailut kauneussalonkiin juoruilemaan ja nostattamaan omaa eroottista potentiaaliaan. Muutenkin kiinnostusta muotiin ja omaan ulkomuotoon pidetään Kolumbiassa lähes kansalaisvelvollisuutena, ja ymmärrys henkilökohtaisen hygienian vaalimisesta on erilaista kuin Euroopassa.

Minua kiinnostivat teoksessa eniten humoristiset arjen anekdootit, kuten naisten alushousujen pyykkäyskoodisto ja bussien penkkien ”saastuminen” edellisen matkustajan jäljiltä. Näistä olisin voinut lukea enemmänkin, kun taas alueellisen politiikan käsittely tuntui paikoitellen dominoivalta suhteessa teoksen markkinointistrategiaan, jossa kuitenkin painottuu henkilökohtainen narratiivi. Tosin olen tietoinen siitä, ettei Suomen kirjamarkkinoilla ole tarjolla liikaa tietokirjoja Etelä-Amerikan maiden poliittisesta lähihistoriasta, ja joillekin siitä kiinnostuville tämä teos tarjoaa vetävän johdannon.

Valtosen oman kaksikulttuurisen perheen piirissä pohditaan karibialais-karjalaisten ”juurien” merkitystä, ja hänen oman sukunsa evakkotaustaa suhteessa kolumbialaiseen kaipuuseen. Kolumbiassa maan sisäinen muuttoliike on tuottanut paljon juurettomuutta, sillä monille kaupungistuminen on pakkopulla, ei tietoinen valinta, joka liittyy rikastumishaaveisiin. Toisaalta hänen eläväisille lapsilleen paluu surumieliseen ja apaattiseen karaoke-Suomeen on ollut paikoitellen shokeeraavaa, eivätkä perheen reissut Tallinnan ja Tukholman lautoille tuoneet kasvaville nuorille ”palauttavaa” tai ”korjaavaa” kokemusta siitä, mitä he olivat Kolumbiassa kasvaessaan menettäneet.

En juuri nyt erityisesti kaipaa Kolumbiaan enkä sen vielä surullisempaan naapurimaahan Venezuelaan, joka pitkään oli vauraampi ja tasapainoisempi ”isoveli”. Valtosen teos kuitenkin tarjoaa mainiota nojatuolimatkailua, ja kannustaa minua palaamaan Latinalaisen Amerikan kirjallisuuksien pariin muutenkin kuin ikuisuusmatkalla myyttiseen Macondoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s