Monipuolinen lotta-aamiainen

smartTeos: Irja Virtanen: Kenttäharmaita naisia (Tammi, 1956)

Äänikirjan lukija: Seela Sella

Viimeisen viikon hengailin mökillä äänikirjoille suotuisassa ilmapiirissä. Mummoni Lotta Svärd-astiat olivat taas käytössä, ja muutenkin tuli aikamatkailtua menneille vuosikymmenille. Näihin tunnelmiin saapui sitten täsmällisesti Irja Virtasen (1921-2006) ”naisten Tuntemattomaksi” tituleerattu Kenttäharmaita naisia.

Täytyy taas tunnustaa, etten ole lukenut Tuntematonta sotilasta loppuun. Ei ole tarvinnut, sen verran olen kuullut analyyseja romaanin hahmoista. Irja Virtasen teoksessa on samaa humoristista, pasifistista henkeä. Teos ei kuitenkaan koskaan noussut massamenestykseksi, sillä osa sen lukijoista piti sitä Lotta-hengen vastaisena. Ensimmäinen painos myytiin loppuun vuonna 1956, mutta toista painosta saatiin odottaa 50 vuotta.

Virtanen julkaisi muutamia teoksia vielä tämän jälkeenkin, mutta jäi sitten pitkäksi aikaa suuren yleisön unohtamaksi. Oireellista on, että Kenttäharmaista naisista otettiin uusi painos vasta hänen kuolinvuotenaan. Näin ollen hän ei ehtinyt seuraamaan ”uuden kierroksen” aikaansaamia keskusteluja. Itsekään en ole ollut kiinnostunut teemasta tuossa elämäni vaiheessa, vaan kuulin kirjasta ensi kertaa koronakeväänä 2020.

Romaanin sankaritar Ulla Rantala on helsinkiläinen punikin tytär, jonka leski-isä on edelleen elossa. Molemmat hänen lapsensa ovat sodassa, Ilmari-poika palveluksessa Kannaksella ja Ulla lähdössä radistin hommiin Suojärvelle, Itä-Karjalaan. Isä on sopeutunut uuden ajan vaatimuksiin, eikä vastusta tyttärensä maanpuolustushenkeä, vaikka pelkää lastensa hengen puolesta.

Itärintamalle päätyy naisia kirjavin motiivein, mutta varakkaan aviomiehen metsästys ei ole niistä heppoisin. Ullalla itsellään on Lotta-opistolta löytynyt tuore sulhanen Arvi Mäkipuro, joka päätyy Onega-tehtaalle Äänislinnaan töihin. Palveluksensa aikana Ulla soutaa ja huopaa tunteidensa kanssa miestä kohtaan, mutta anoo lopulta siirtoa samaan kaupunkiin.

Kirjassa on kolme päänaishahmoa, Ulla, Marjatta ja Lahja, joiden yhteinen asuminen hylätyssä torpassa aiheuttaa välillä kitkaa. Lahja on kenkätehtailijan tytär Tampereen seudulta, joka on tottunut mahtailemaan taustallaan. Marjatta on nopeaälyinen ja pisteliäs suustaan, eikä kestä uuden, tyhjäpäiseksi leimaamansa Lahjan jatkuvaa lörpöttelyä. Diplomaattinen Ulla joutuu venyttämään Lotta-sisaruuden määritelmää kahden naisen valtataistelun syövereissä. Tilannetta ei helpota se, että torpan ovella on jatkuvasti koputtelemassa kännisiä isänmaan toivoja, joista osa on vielä ukkomiehiä.

Olen kuullut ja nähnyt ronskimpaakin kuvausta toisen maailmansodan seksuaalisista suhteista, enkä usko, että tässä tuodaan esiin mitään sellaista, mitä rintamalla palvelleet eivät olisi itse kokeneet tai nähneet. Hieman ”bonusta” kerrontaan tuo Itä-Karjala, joka osoittautuu köyhemmäksi ja kurjemmaksi toimintaympäristöksi kuin mitä sotapropaganda antoi ymmärtää. Syöpäläiset, kulkutaudit ja huono ruoka kuuluvat palveluksen arkeen, ja osa paikallisista ihmisistä suhtautuu uusiin tulokkaisiin vihamielisesti.

Kuolema korjaa Ullan läheisiä kollegoja, ja myös suomalaisten paikallisia heiloja. Hän myös joutuu todistamaan suomalaisten sotilaiden tekemää joukkoraiskausta, ja on sairaalassa huonetoverina surullisille kohtaloille. Nuorten itäkarjalaistyttöjen salaraskaudet ovat yleisiä, eikä isän nimen paljastaminen olisi naisille edullista. Virtanen kuvaakin ansiokkaasti Suur-Suomi aatteen murtumista ja sen realistista vastakuvaa, jossa paikalliset naiset toimivat sotalottien pyykkäreinä, nöyränä palvelusväkenä.

Romaania kritisoitiin aikanaan sen taiteellisista puutteista, mutta itse ainakin miellyin tarinan taloudelliseen kielenkäyttöön. Samoista eväistä kun joku Enni Mustonen olisi tuutannut ulos vähintään viisiosaisen saagan, joka olisi pursuillut julkkiksia ja kaupallisia tuotemerkkejä. Minussa tarinan kieli ja tyyli eivät herättäneet ainakaan minkäänmoista allergiaa, mikä kertonee siitä, että sen sanomassa piilee klassikon siemeniä.

Romaanin miltei suora omaelämäkerrallisuus johtaa realismin korostuneisuuteen, mutta auttaa teosta myös nousemaan viihdekirjallisuuden kaavan yläpuolelle. Päähenkilö Ulla pääsee naimisiin kunniallisesti Äänislinnassa, mutta häiden romantiikka on laihanlaista. Seksuaalisuutta ja erotiikkaa teos tarjoaa maltillisesti oman aikansa sopivaisuussääntöjen puitteissa.

Äänikirjana Seela Sellan lukemana taisin päästä romaanin henkeen paremmin mukaan kuin painettuna tekstinä. Tiina Kinnusen tietopitoinen epilogi tuntuu tarpeelliselta taustoitukselta varsinkin nuoremmille lukijoille.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s