Olipa kerran ydinperhe

Teos: Catherine Isaac: Sinusta, minusta, kaikesta. (Bazar, 2020)

Suomennos: Pirjo Ruti

Äänikirjan lukija: Hannamaija Nikander

Jessica Pendleton on luovan kirjoittamisen opettaja ja yh-äiti Manchesteristä, jonka perhe-elämää varjostaa äidin vakava sairaus. Kymmenvuotiaan Williamin kanssa menee suht tasaisesti, vaikka pojan elämässä on isän kokoinen aukko. Pariskunta on eronnut jo Williamin ollessa vauva, ja tätä nykyä Adam-isä toteuttaa itseään matkailuyrittäjänä Ranskan Dordognessa.

Jessica sapettaa se, että ex-mies on kaikki nämä vuodet vain toteuttanut itseään, kun päävastuu lapsen huollosta on kasautunut hänen niskaansa. Samalla hän on piinallisen tietoinen siitä, ettei nuori Adam koskaan halunnut isäksi. Adam oli jo tuolloin luonteeltaan levoton ja pitelemätön, eikä miehen meininki ole kolmekymppisenä paljoa seestynyt.

Jessin äitiä kalvaa Huntingtonin tauti, ja hän on tuomittu elämään laitoshoidossa jo viisikymppisenä. Isän rooli omaishoitajana on rankka, mutta hän jaksaa vierailla vaimonsa luona päivittäin. Jo lähes puhekykynsä menettäneen äidin toiveena on, että Jessica veisi Williamin kesälomalle isänsä omistamaan lomakeskukseen. Isoäidille tämä isäsuhde tuntuu merkitsevän enemmän kuin Jessille tai edes Williamille itselleen. Molemmat kun ovat saaneet pettyä liian useasti itsekeskeisen ja impulsiivisen Adamin suhteen.

Teos alkaa vetävästi ja genretyypillisesti humoristisena, loma-aikaan sijoittuvana chicklit-pläjäyksenä, mutta saa pian vakavampia sävyjä. Mukaan tosin mahtuu myös kepeitä romanssinpoikasia, vanhojen college-ystävien kokoontumisajoja, koskenlaskuseikkailuja ja mökkinaapurien kyttäämistä.

Perinnöllisten tautien diagnostiikasta koin oppivani jotain uutta, ja perheen haasteellinen tilanne tuntui aidosti ahdistavalta. Juonesta ei tosin kannata ottaa liikaa selvää etukäteen, sillä ilman tautiin liittyvää dramaturgiaa romaani olisi vähän liiankin ennalta-arvattava.

Kovin syvälle Ranskaan teos ei sukella, ja brittien lomanvietto siellä tuntuu tyypillisen nurkkapatrioottiselta. Adam on ostanut rappiolinnan paikalliselta suvulta, ja on kotiutunut sen verran, että iskee itselleen joka kesäksi näyttävän ranskalaismisun omista työntekijöistään. Ranskalaishahmot jäävät teoksessa kuitenkin varsin etäisiksi, samoin paikallinen kulttuuri. Jessin ja tämän sinkkuystävä Natashan huomio kiinnittyy vain lomakylän brittituristeihin. He ovat sillä tavalla turvallisuushakuisia, etteivät pystyisi repeämään suhteeseen ulkomaalaisten kanssa, ei ainakaan, jos suhde edellyttäisi radikaaleja muutoksia omassa elämässä.

Erotuksena tyypillisiin havaintoihin brittituristeista tämän romaanin henkilöt juhlivat suht sivistyneesti. Ilmeisesti kuukauden mittaiset perhelomat Ranskassa ovat eri tuloluokan huvia kuin Välimeren rantalomilla.

Viihdyin kirjan parissa erinomaisesti, mutta odotin Ranskaan liittyvästä kuvauksesta enemmän. Tässä teoksessa yli puolet tarinasta tapahtuu takaumien kautta kotona Britanniassa, jonka kalseat sairaalat ja hoitokodit tuovat tarinaan roppakaupalla arkirealismia. Catherine Isaac ei siis tunnu tyypilliseltä ”aivot narikkaan” – romanssikirjailijalta. Tyylillisesti teos muistuttaa minua mm. Jojo Moyesin ja Liane Moriartyn tuotannoista.

Suosittelen teosta lämpimästi juuri kesäkirjaksi, rannalle mukaan otettavaksi tai luettavaksi tien päällä. Tämän kirjan imussa saatan vielä korkata Joanne Harrisin uusimman teoksen Mansikkavaras, joka myös sijoittuu Ranskaan kuten valtaosa hänen teoksistaan. Näissä teoksissa fokus on enemmän Ranskan kulttuurin ja historian kuvauksissa, onhan Harris itse puoliksi ranskalainen ja entinen Ranskan kirjallisuuden tutkija.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s